TES-neuvottelukierrosta käydessä esiin tulee usein havainto,
että osaan tarjolla olevista työpaikoista ei löydy halukasta työnhakijaa. Tästä
tehdään usein joko johtopäätös, että sosiaaliturva on liian korkea, tai että
työnhakijat ovat laiskoja.
Asian voi nähdä toisellakin tapaa. Aina löytyy tekijä, kun palkka on oikea.
Otetaan esimerkki aidosta auki olevasta työpaikasta. 18
viikkotunnin työhön, jossa palkka on noin 11€ tunnissa, haetaan osaajaa.
Bruttoansiot olisivat siis reilut 800 euroa kuukaudessa. Sillä ei saa ainakaan
pääkaupunkiseudulla maksettua edes vuokraa. Onpa outoa, kun tällaiseen
työsuhteeseen ei löydy osaavia hakijoita.
Työmarkkina on nimensä mukaisesti markkina. Aina löytyy
työnhakija, kun tarjotut ehdot ovat riittävän hyvät. Toki osalla hyvin kapeilla
erikoistumisaloilla - neurokirurgi tms - on vain rajallinen määrä mahdollisia
hakijoita. Ei ole olemassakaan sellaista alaa tai työtehtävää, joka olisi
absoluuttisesti niin epähoukutteleva, ettei kukaan sitä koskaan haluaisi.
Ongelma muodostuu, kun jonkin alan palkanmaksukyky ei riitä
sellaisen palkkatason maksamiseen, jolla löytyisi osaavia työntekijöitä.
Tällaisessa tilanteessa syntyy konflikti. Ala joko uudistuu tai kuihtuu.
Ainakin alkaa pudotuspelikierros ja osa yrityksistä joutuu laittamaan lapun
luukulle.
Toisaalta näivettyväthän yritykset myös siten, että osaavia
työntekijöitä ei löydy, kun palkka ei ole riittävä.
Antti Koskela
Ekonomisti
Näinhän se menee. Työtä kyllä riittäisi, palkan maksajia ei. Kilpailukyvyttämät yritykset jotka eivät kykene maksamaan työstä sellaista palkkaa jolla ihminen tulee toimeen, joutaakin joutua vasaran alle. Kun suoria yritystukia ei enään katsota suopeasti, on järjestelmään kehittynyt epäsoura yritystukijärjestelmä, jossa osan palkkakustannuksista maksaa työnantaja, ja loput paikallinen kelan toimisto. Tätä järjestelmää voi jopa kehua neroksi, varsinkin niiden yritysten osalta joita järjestelmä tukee, ja vielä ihan laillisesti. Täystyöllisyyden saavuttamiseksi olisikin varmaan suotavaa, että palkkoja leikattaisiin vaikka 50%, ja erotuksen maksaisi sen jälkeen valtio kelan kautta. Näin saataisiin Suomi maailman kartalle maana jossa ei ole työttömyyttä, tosin ei järjestelmä maan taloudellista tilaa parantaisi piirun vertaa
VastaaPoista