LIIALLISET TULOEROT OVAT OLLEET TUHOISIA

Sata vuotta sitten Suomessa käytiin sota. Sen sodan päätyttyä isoisäni vangittiin ja vietiin Hennalan punavankileirille. Syy kiinniottamiselle taisi olla lähinnä hänen köyhyytensä ja yhteiskuntaluokkansa, sillä itse sotaan hän ei ollut ottanut osaa. Hänet vapautettiin. Isoäitini oli käynyt sitä Hennalassa vaatimassa. Perheen hentoinen toimeentulo oli vaakalaudalla ja lapsikatras huolehdittavana. Näitä tarinoita eri kulmasta varmasti riittää Suomessa. 

Suomessa 1918 käyty sota kytkeytyy ensimmäiseen maailmansotaan. Ensimmäinen maailmansota kytkeytyy puolestaan kestämättömiksi kasvaneisiin tuloeroihin. Näin näyttää uskovan ainakin ekonomisti Branco Milonović. Ensimmäinen maailmansota oli purkautumistie yhteiskuntaluokkien välillä kyteneille ristiriitaisuuksille. Suomessa ne purkautuivat maan sisäisessä konfliktissa, muualla hamuttiin naapurin kurkkua rajojen ylitse. 

Teollisen ajan kasvavissa talouksissa tuloeroja ovat kaventaneet vahingolliset ja suotuisat voimat. Milonović nimeää vahingollisiksi voimiksi sodat ja niiden aiheuttaman hävityksen sekä jälleenrakennuksen vaatiman korkeamman verotuksen. Toinen ikävä tapa järjestää tuloeroja uusiksi on sekoittaa valtion palikat sisällissodalla. Onneksi on koettu tuloeroja kaventavia suotuisia voimiakin. Niitä ovat poliittinen paine, jota on ollut luomassa mm. ammattiyhdistysliike. Suotuisia voimia edustavat myös koulutuksen yleistyminen, yhteiskunnallinen tarve sosiaaliturvan kehittämiseen esimerkiksi väestön ikääntyessä sekä tuotantoelämän hyödyntämä teknologia, joka ei edellytä työntekijöiltä korkeaa osaamista. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tuloerot alkoivat kaventua. Kiinteä varallisuus oli saanut kylmää kyytiä sodan tuoksinassa. Sota sai liikkeelle myös taloudellisia ja yhteiskunnallisia voimia kuten hyvinvointivaltio, jotka tasoittivat tuloeroja tulonsiirroin. Järjestäytyneen työvoiman asema tunnustettiin ja muutoinkin demokratia vahvistui. 

Tuloerojen historia kertoo, että toistaiseksi niiden kasvu on kääntynyt lähinnä kriisien kautta. Kuten kaikki hyvin tiedämme, että elämme jälleen länsimaissa tuloerojen kasvun aikaa. Toisin kuin 1900-luvun alussa on nykyisin tuloerot Suomessa suhteellisen pienet. Ei niiden ole yhtään syytä nykyisestä enää kasvaakaan. Viime aikaisessa tuloeroja koskevassa keskustelussa on keskitytty lyhyen aikavälin muutoksiin. Viimeisen reilun parinkymmenen vuoden aikana tapahtunutta tuloerojen kasvua ei ymmärtääkseni kukaan ole rohjennut kiistää. Suomessa on siis ollut aikaisemmin nykyistä pienemmät tuloerot.

Paljon esillä ollut eriarvoisuus ei yksinomaan kuitenkaan kytkeydy tuloerojen ja tilastojen keskimääräisyyksiin. Hajontojen todellisuus kertoo työllisyyden muutoksista, hyvinvointivaltion eriytymisestä ja hyvinvointivajeista. Koulutuksen, ammatin, tulojen, omaisuuden, asumistason ja työmarkkina-aseman on todettu vaikuttavan selvästi ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Alemmilla sosiaaliryhmillä on heikoimmat elin- ja työolot, enemmän työttömyyttä ja vaikeuksia toimeentulossa. Hyvinvointi periytyy voimakkaasti. Onko kriisin eväät käsillä? Kuuluko kaikkien ääni poliittisessa päätöksenteossa?

Milonović huomauttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa rahaeliitin poliittinen valta on merkittävä ja saattaa jatkossa kasvaa entisestään. Jo nyt sikäläiset tutkimukset osoittavat politiikkojen reagoivan lähes yksinomaan rikkaiden mielipiteisiin. Poliitikot saavat kampanjarahoitusta rahaeliitiltä. Se rahoitus ei ole hyväntekeväisyyttä. Eihän rikkaaksi tulla vastikkeettomalla hyväntekeväisyydellä, vaan sijoittamalla tuottoisasti. Politiikkaan sijoitetulle rahalle odotetaan tuottoa.

Toki demokratiassa pienituloisimmilla ja keskiluokalla on mahdollisuutensa vaikuttaa. Ainakin teoriassa. Taloudellisesti vahvimpien intresseissä on vahvistaa omaa viestiään ja heikentää muiden. Se tapahtuu Milonovićin mukaan vaientamalla taloudellisesti heikompien ääntä tai suuntaamalla heidän huomionsa muualle. Kuten politiikassa, niin myös mediassa rahalla voi hankkia vaikutusvaltaa. Huomio yhteiskunnallisista epäkohdista ja taloudesta voidaan pyrkiä ohjaamaan vaikkapa keskusteluun terrorismista, naapurimaan uhkasta, suursotaharjoituksista tai huvikuunareista ja juppiskootterista. Erittäin onnistuneesti se tehtiin keskustelemalla alkoholin myyntirajoituksista. Työttömien tuloja leikkaava aktiivimalli meinasi sotkeutua limuviinakeskustelun jalkoihin.

Valitettavasti Suomessakin näkee selvästi, että alimmissa tuloluokissa äänestämättä jättäminen on merkittävästi yleisempää kuin ylimmässä tuloluokassa. Se käy ilmi TNS Kantarin keräämistä PAMin vetovoimabarometrien aineistoista.

Juha Siltala kuvaa kirjassaan Sisällissodan psykohistoria armottomalla tavalla, miten Suomi ja sen yhteiskuntaluokkien mielet ajautuivat tuhoisaan umpikujaan. Työmies-lehdessä syksyllä 1917 kirjoitettiin, että ”Porvaristo leikkii kansan nälänhädällä. Se valmistautuu antamaan nälkäisille lyijyä.”  Esimerkiksi Hufvudstadsbladet puolestaan kuvasi sosialisti Eetu Salinia ”harvinaisen epämiellyttäväksi julkimukseksi”, jonka ”Mefistoteles-olemuksensa kyyristyy kokoon, pihisee, sihisee ja ponnahtaa jälleen porvareihin päin”. 

Juha Siltala kirjoittaa, että ”loppuvuonna 1917 keskustelu oli hajaantunut monologeiksi: toisen kirjoittelua pidettiin pelkästään vihamielisenä propagandana eikä siitä haluttu lukea rationaalista viestiä. Tällöin oli uskottava, että toisen osapuolen sokeus vastapuolensa kokemustodellisuudelle täytyi johtua katalista aikeista”. Toivoisi, että tällaisen epäluulon ja ylenkatsomisen kulttuuria eivät vastuulliset poliitikot tai heidän apurinsa nykysuomessa levittäisi.  

Räikeiden tuloerojen repivyydeltä meitä suojaa vahva demokratia ja suotuisat voimat kuten tulonsiirrot. Toki meilläkin rahaeliitti yrittää vahvistaa politiikassa asemaansa rahoittamalla ajatuspajoja ja maksamalla pääoman asiamiesten poliittisia pyrkimyksiä. Onneksi Suomessa on vahva kansalaisjärjestökenttä vahvistamassa kansalaisten ääntä.   

Isoisäni siis vapautettiin Hennalan vankileiriltä. Moni vangittu tuomittiin ja ammuttiin. Vuoden 1918 jälkeen isoisäni perheeseen syntyi vielä kaksi poikalasta. Seitsemän veljeksen nuorimmaisina he kokivat oman sotansa pari vuosikymmentä myöhemmin. Nuorin kuoli tuhoutuneen hävittäjäkoneensa ohjaamoon. Toinen palasi viiden vuoden sotimisen jälkeen ja oli rakentamassa maltilla tasa-arvoista Suomea ay-liikkeen riveissä. Tuloeroja ei enää koskaan pidä sodilla tasata, eikä riitoja pyssyillä ratkaista.

Antti Veirto

Tutkimuspäällikkö