PAM keräsi vuonna 2006 jäseniltään arjen tuntoja siitä
millaista on, kun palkka ei tahdo riittää elämiseen. Suomessa keskusteltiin
silloin solidaarisen palkkapolitiikan tulevaisuudesta ja työssäkäyvien
lisääntyneestä köyhyydestä.
Pienet palkkatulot pakottavat tinkimään monista asioista. Vuonna
2006 eräs pamilainen kuvasi arkista tasapainoilua toimeentulonsa kanssa
seuraavasti:
”Jäljelle jäävä 757,50 euroa on saatava
riittämään koko kuukauden ruokiin, puhtauteen, vaatteisiin ja kenkiin
kasvaville pojille, koulun retkiin, viikkorahaan ja harrastuksiin. Joka elää
teinien huoltajana, tietää, minkälaisia määriä leipää, voita, maitoa ja
perunoita näihin uppoaa! Puhumattakaan kolmen kuukauden välein tarvittavista
jalkineista pieniksi jääneiden ja risojen tilalle. Kymmeneen vuoteen en ole
ostanut mitään ylimääräistä: ei huonekaluja, ei itselle vaatteita, ei matkoja eikä
silmälaseja tai hammaslääkäriä.” (Vuonna 2006 nimimerkki Porrasenkeli)
Vuonna 2006 Elinkeinoelämän ilmaisi, että heidän mielestään solidaarisen
palkkapolitiikan takia matalasti koulutetuilla oli liian korkeat palkat heidän
koulutukseensa ja tuottavuuteensa verrattuna. Vaikka tuon jälkeen EK istui
tekemään vielä keskittyjä ratkaisuja, oli se tiensä valinnut. Se halusi lisää
palkkaeroja ja niinpä se 10 vuotta myöhemmin kielsi itseltään keskitetyt
ratkaisut.
Vaikka Suomen talous oli viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen hyvässä
tikissä, ei edes vakityö taannut tekijälleen pääsyä taloudellisesta ahdingosta.
”Työskentelin viisi vuotta eräässä firmassa
extrana kunnes vihdoin sain vakipaikan. Ajattelin, että nyt on huolet ohi, ei
tarvi enää murehtia työtunneista ja varmasti tietää paljonko saa kuukaudessa
palkkaa. Eipä tämä niin ruusuista sitten ollutkaan. Vuokran ja muiden laskujen
jälkeen kuukausipalkasta tilille jää vaivaiset 150 euroa ja sillä pitäisi
seuraavat neljä viikkoa elää. Ylitöitä ei makseta vaan niitä saa vapaana pitää
pois, niin mistä sitten voi saada lisää rahaa? Toinen työ isolla
lisäveroprosentilla?” (v.2006 nimimerkki
Pikkumyy)
Kahta työtä tekevien joukko
lisääntynyt lähes 50 tuhannella vuodesta 2006. Yhä useampi joutuu tekemään
kahta työtä niistä samoista syistä, mitä nimimerkki Pikkumyy mietti 12 vuotta
sitten.
Kysyimme vuonna 2017 toistamiseen palvelualojen
työntekijöiltä arjen kokemuksia palkan riittämättömyydestä. Arjen tarinoissa
toistuu sama niukkuus kuin vuonna 2006. Tulojen riittämättömyys tarkoittaa
itsekuria ja kieltäymyksiä; ei harrastuksia, ei matkoja, ei uusia vaatteita, ei
lomia, ei kulttuuria, ei hammaslääkäriä. Ja sitkeää työssäkäyntiä.
”Osa-aikatyöläisenä ei ole varaa ostaa itselle
ehjiä ulkoiluvaatteita. Rahat menee lasten tarpeisiin (lapset 7v ja 10v).
Hiukseni raskin leikkauttaa yleensä kahdesti vuodessa. Loma-ajat pysymme
kotona, raha ei riitä reissaamiseen. Tietysti osa-aikatyöläisenä teen
tuurauksia myös loma-aikoina pari päivää viikossa, jolloin ei ole aikaakaan
lomailuun.” (Vuonna 2017 nimimerkki
Satu)
Työ on raskasta. Asiakkaat
eivät aina arvosta palvelutyöntekijää ja kuitenkin vaativat täydellistä palvelua.
Kärsivällisyys on koetuksella. Työssä on paineensa ja vapaa-ajalla talouden
murheet.
”Teen raskaita iltavuoroja. Joskus yhdellä
tauolla joskus tauotta. Jopa vessakäynnin jälkeen asiakas naama punaisena
huutamassa kassalla. En tiedä jos terveys kestäisi täysiä vuoroja.. Tekisi
mieli joskus huutaa takaisin että kävin kusella ja varmasti vittu käyn
jatkossakin näillä palkoilla ja lisillä…” (Vuonna
2017 nimimerkki Köyhä ja kärsimätön)
”Käymme ehkä kerran vuodessa leffassa. Kulumme
menevät autoon, asumiseen, autonkorjaukseen…Pelkään jatkuvasti että terveys
menee, tarvitsen lasit.. hammaslääkärissä ei ole ollut varaa käydä.
Viisaudenhampaat pitäisi poistaa. Tämän lisäksi haaveilen piilolinsseistä. Ehkä
sitten joskus…Ulkomailla en ole aikuisena käynyt. Kerran Tukholmassa ilman
lapsia. Minulla ei ole kavereita juuri ollenkaan. Ei ole varaa tehdä mitään.” (Vuonna 2017 nimimerkki Köyhä ja kärsimätön)
Jos työ sinällään ei jatkuvasti mielessä askartelisi, niin
siitä saatava vaatimaton toimeentulo on paineita luomassa. Se kalvaa sisällä.
Ja illan hiljaisina hetkinä tulee kyyneleet.
”Ahdistus on päivittäistä. Päiväkotimaksut,
asumistuki...lasketaan bruttotuloista. Jos velkaa ja ulosottoa niin käteen
jäävä osuus hirmu pieni josta kaikki laskut maksettava. Lapsia kiusataan kun
vanhat puhelimet, vaatteet paikattuja eikä viimeisen trendin mukaisia...äiti itkee
itsensä uneen iltaisin.” (Vuonna 2017 nimimerkki Koipelo-74)
”Perheeseemme kuuluu minä, tyttöni ja mieheni.
Mieheni on pitkäaikais sairas joten kukaan ei halua työllistää häntä. Eli
meillä minä olen ainoa joka olen palkkatyössä ja minä olen yt:n uhri jonka
tuloksena viikko tuntini on 25h. Aikamoista taiteilua on elämä, toimeentulotuen
kanssa, ansiopäivärahan sekä työttömyyspäivärahan myöten. Mihinkään
ylimääräiseen ei ole mutten haluaisi sen näkyvän kuusi vuotiaan tyttäreni
elämässä. Jos tehdään vaikka vaate hankintoja niin sitten täytyy miettiä mitä
syödään loppu kuukausi että pärjätään. Aina jos jotain hankittavaa on niin
täytyy tehdä tarkat laskelmat mihin on varaa ja mihin ei. Kyllä välillä
työnteko tuntuu täysin turhalta ja iltaisin itku tulee että miten tässä
elämässä pärjää. Haluaisin vain taata lapselleni hyvän elämän en mitään muuta.”
(Vuonna 2017 nimimerkki Turhautunut)
Perheen perustaminen tai parisuhteen aloittaminen voi tuntua
vaikealta tai ainakin kaukaiselta. Omaa tilannetta häpeillään.
”Rahattomuus on vaikuttanut merkittävästi
parisuhteen muodostamiseen. Olen hävennyt köyhyyttäni todella paljon, enkä
halua kertoa uudelle ihmiselle kuinka pienituloinen olen. Pienituloisena en
edes ole uskaltanut haaveilla omasta kodista tai perheestä.”(Vuonna 2017 nimimerkki Unelma Onnesta)
Monet päättäjät ovat esittäneet, että Suomeen pitäisi saada
lisää matalapalkkatyötä ja työelämän sääntelyä karsia. Tarvitsevatko
työntekijät suojaa?
”Joka viikko vatsahaava kun uusi lista
julkaistaan ja sulla on taas vain 3-4 vuoroa, eli taas vaan jännätään että no
kuka on kipee että pääsee töihin. Ja kun ei ole varaa sanoa ei kun niitä
saikkupaikkauksia tulee niin huomaatkin että oot tehny melkeinpä pelkkää 6
päivän viikkoa alkuvuoden … Epävarmuus toimeentulosta ajaa hulluuden partaalle.
Olisi niin ihanaa kun voisi huoletta tehdä täydet tunnit ja sais pitää ne 2
vapaata viikossa. Pienet on pyynnöt mut eipä se tunnu työnantajaa kiinnostavan,
työntekijän hyvinvointi.” (Vuonna 2017 nimimerkki
Hulluudenhighway)
EK kielsi itseltään
solidaarisuuden. Maan ylin johto haluaa olla huolissaan eriarvoisuudesta ja
toisella kädellä tekee esimerkiksi työttömyysturvaan indeksileikkauksia.
Asiantuntijat väittelevät onko tuloerot kasvaneet vähän, vaiko paljon ja millä
aikavälillä. Samanaikaisesti moni pienipalkkaisen arjessaan laskee rahojaan ja
miettii miten perheensä niillä elättää.
Antti Veirto
Tutkimuspäällikkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti