OMISTUSASUMINEN HYYDYTTÄÄ TYÖLLISYYTTÄ

ETLAn tutkimusjohtaja Mika Malirannan ja kumppaneiden äskettäin käynnistämä keskustelu työttömyyden yhteydestä omistusasumiseen on erittäin tervetullutta. Sääli vaan, että se hävisi viestimissä Sitran tilaamalle ideologistuoksuiselle keskustelun avaukselle työttömyysturvasta.

On pitkään tiedetty fakta, että omistusasuminen jarruttaa työntekijöiden liikkuvuutta työn perässä. Tosin kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara riensi viime viikolla epäilemään tällaisia tuloksia antavien selvitysten luotettavuutta. Vaattovaara huomautti julkisuudessa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa liikutaan liukkaasti työn perässä vaikka samanaikaisesti siellä on paljon omistusasumista.

Suomi on kohtuullisen harvaan, mutta kohtuullisen kattavasti asutettu maa. Pieni kansa isolla alueella. Onko Ruotsissa juuri kaupunkeja Tukholman pohjoispuolella rannikkoaluetta lukuun ottamatta? Eikö Norjassakin kaupungit ole etupäässä rannikolla? Kertoo paljon, että nimenomaan Suomessa on pohjolan suurin sisämaakaupunki.

Suomessa on pitkät perinteet niin sanotulla antiurbanisaatiolla. Kaupunki on paha paikka. Sinne saapuva nuori kylän mies tai nainen menee sekaisin neonvaloista ja kaupunkiviidakon pitkistä varjoista. Ennen niin suoraselkäinen jämpti uudisasukas katoaa sinne kuin Molok Baalin, tuon sarvipäisen epäjumalan, kitaan.

Eräs 2000-luvun pääministereistämme haaveili puutarhakaupungeista, joissa voisi asua väljästi pino tuppiin sahattua lautaa pihalla. Jos mielikuvat ”oikeasta” asumisesta pidetään tuollaisena, niin kyllä sillä kaikin tavoin edistetään suomalaisten paikallaan pysymistä. Vielä tällä vuosituhannella on ollut kunnanisiä tai ainakin yksi kunnanisä, pitämässä kiinni maaseutumaisista olosuhteista ja torjumassa junaraiteen tuomista taajamaansa. Kun raiteita pitkin kaiken hyvän lisäksi tulee myös paheita. Molok Baal saapuu kaupungista kylän raitille paikallisjunalla. Se on sitten hellurei säyseälle puutarhakaupungille.

Suomessa kaupungeissa asuu 83,7 prosenttia väestöstä. Ruotsalaisista kaupunkilaisia on 85,2 prosenttia ja Tanskassa vielä suurempi osuus. EU-maista korkein kaupunkilaisten osuus on Belgiassa 97,5 prosenttia.

Minä olen tismalleen samaa mieltä kuin Mika Maliranta, että omistusasuminen lisää työttömyyttä. Se itse asiassa on yksi keskeinen tulppa työllisyysasteen nostamisen tiellä. Onneksi asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta lasketaan edelleen. Vuokra-asumista pitäisi suosia kaiken tavoin. Keskeisin vuokra-asumisen suosimisen elementti on kohtuuhintaisuus ja ennen muuta laatu sekä asumisessa, palveluissa että ympäristössä muutoinkin.

Vuonna 2013 TNS Gallupin keräämästä kyselyaineistosta käy ilmi, että vuokra-asujista 46 prosenttia oli valmiita muuttamaan kyselyhetkellä riittävän kiinnostavan työn perässä toiselle paikkakunnalle. Omistusasunnossa asuvista siihen oli valmiita 36 prosenttia. Alle 55-vuotiaista omistusasujista nihkeintä suhtautuminen uuden työn perässä muuttamiseen oli Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Hieman ristiriitaista tuon tiedon kanssa on, että vuonna 2012 työikäisten työllisyys oli Suomen maakunnista heikointa Pohjois-Karjalassa, toiseksi heikointa Kainuussa ja neljänneksi heikointa Kymenlaaksossa.

Olemme kysyneet myös PAMin jäsenistöltä muuttohalukkuudesta kiinnostavan työn perässä. Tuloksista käy vielä TNS Gallupin koko aikuisväestöä koskevaa tiedustelua voimakkaammin ilmi, että vuokralla asuvat ovat omistusasujia valmiimpia liikkumaan työn perässä.

Omistusasumiseen liittyy tietysti ”asettuminen”. Monesti se tarkoittaa naimisiin menoa tai muuta sitoutumista ihmissuhteisiin, lapsia ja heidän päivähoitoa sekä koulunkäyntiä, ystäviä, harrastuksia sekä kaiken noiden ympärille rakentuvaa elämäntapaa. ”Asettumisesta” ei ketään pidä moittia. Lähtemisestä pitäisi tehdä houkuttelevaa, nimenomaan määräpään houkuttelevuutta parantamalla. Työvoiman liikkuvuutta ei ole millään lailla edistänyt se, että kuntien kalleusluokat on poistettu. Samalla ne poistuivat työehtosopimuksien palkkataulukoista. Toki yritykset voisivat ja saisivatkin maksaa taulukoita parempia palkkoja saadakseen ihmiset liikkeelle työn perässä, mutta eihän ne maksa. Asuntojen arvot ovat myös pohjamudissa hankintahintaan nähden monissa paikoissa ja sekään ei tietysti erityisesti kannusta maisemaa vaihtamaan.

Olen aikaisemminkin todennut, että Suomessa pitäisi keskittyä sisäisen liikkuvuuden lisäämiseen. Erityisesti nykyisessä taloudellisessa tilanteessa se pitäisi olla ensisijalla verrattuna esimerkiksi maahanmuuttoon. Paremmat palkat alueilla ja aloilla joissa tarvitaan tekijöitä. Miksei maan sisäisesti liiku muutoskonsultteja, jotka laatisivat ihmisten kanssa yhteistyössä siirtymisstrategioita niin pitkälle, että auttaisivat suunnittelemaan lasten koulutaipaleet ja auttaisivat etsimään tarpeisiin soveltuvia vuokra-asumisvaihtoehtoja. Nykyiseen muutosturvaan voisi tarvittaessa alueellisesta tilanteesta riippuen liittää tällaisen muutoskonsultin palvelut. Niin ja yritykset saisivat maksaa konsulttien kustannuksista osan ja tukea muuttajia muuton aiheuttamissa kustannuksissa.

Antti Veirto

MIHIN HÄVISI HYVINVOINTIVALTION TEHTÄVÄ HÄVITTÄÄ KÖYHYYS JA ERIARVOISUUS?

Suomessa hyvinvointivaltion kannatus on ollut aina vahva ja laajalla pohjalla. Suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu oikeiston ja vasemmiston poliittisella tahdolla. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tarkoitus oli tasoittaa tuloerot kansalaisten välillä, torjua köyhyyttä ja tuottaa hyvinvointipalveluja koko kansalle. Sotien jälkeen Suomen valtion tärkeimmäksi tehtäväksi tuli tasa-arvopolitiikka.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin yhteisvoimin solidaarisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja yhteisöllisyyteen pohjautuen. Nähtiin, että demokraattisen politiikan avulla yhteiskunta voidaan rakentaa kaikille ihmisille paremmaksi. Julkisen vallan tärkein tehtävä oli luoda kaikille kansalaisille hyvinvointia.

Mikä muuttui?

Tunnettujen yhteiskuntateoreetikoiden, kuten Zygmunt Baumanin, Anthony Giddensin ja Ulrich Beckin mukaan individualismi on tärkeä nykyisen yhteiskunnan toimintaa selittävä tekijä. Hyvinvointivaltion vahvistamisvuosikymmeninä 1970- ja 1980-luvuilla haluttiin taata ihmiselle vapaus, riittävät resurssit, itsenäisyys ja itsensä toteuttaminen. Vastuu tämän järjestämisestä pidettiin yhteiskunnalla eli julkishallinnolla. Vaikka tutkijat ovat individualismista eli yksilöllisyydestä ja sen merkityksestä osin eri mieltäkin, yleisesti todetaan, että 1990-luvulla individualismi on lisääntynyt. Oli tämä syy tai seuraus, samoihin aikoihin ryhdyttiin purkamaan julkishallintoa. Näin vastuuta on siirretty yhä enemmän yhteiskunnalta yksilölle. Markkinat toimivat pelikenttinä, joissa jatkuvasti kilpailemalla yksilöiden tulisi nykyisessä uusliberaalissa ajassa osoittaa ja kantaa vastuullisuutensa.

Nykyisessä uusliberaalissa talousajattelussa monet yhteiskunnallisesti tärkeät päätökset halutaan siirtää politiikan piiristä markkinoiden tehtäviksi. Samalla jotkut eturyhmät vaikuttavat päättäjiin yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseksi edistämään heidän etujaan. Yksilöiden tulisi olla entistä individualistisempia, ja siten sopia entistä paremmin markkinaehtoisen yhteiskunnan talousmarkkinatarpeisiin.

Millä yksilö pystyy nykymaailmassa osoittamaan vastuunsa?

Kilpailu toimii elementtinä, jonka kautta yksilön tulisi osoittaa ja kantaa vastuunsa. Tämä on jyrkässä ristiriidassa suomalaisen hyvinvointivaltion sosiaalisen tasa-arvon tavoittelemisen ja edistämisen kanssa. Kilpailulla tehdään ero yksilöiden välillä: ketkä ovat parempia, vahvempia ja kyvykkäämpiä kuin toiset. Kilpailussa menestymättömiä yksilöitä syytetään heikoiksi, kyvyttömiksi ja jopa laiskoiksi, koska esitetään, etteivät he osaa kantaa vastuuta itsestään. Näin ollen avun hankkiminen asiassa kuin asiassa säilytetään yksilön harteille, eikä ongelmaa aseteta yhteiskunnalliseksi kysymykseksi – mitä se kuitenkin on! Kyse on yhteiskunnan rakenteista.

Helposti haavoittuvassa ja hauraassa asemassa olevat yksilöt esitetään yhteiskunnan taakkana ja ongelmakohteena, jolloin yhteiskunnalliset toimenpiteet keskittyvät aktivointiin ja sanktioihin. Uusliberalistinen individualismi – jatkuva kilpailu – on hävittänyt myötätuntoa ja solidaarisuutta toisiin ihmisiin. Nykyään puhutaan pikemmin voittajista ja häviäjistä, vahvoista ja heikoista. Yhteiskunnan vastuukäsitys, eli kenen tehtävä on huolehtia jokaisen ihmisen mahdollisuuksista vapauteen ja itsensä toteuttamiseen tasa-arvoisten rakenteiden ja riittävien resurssien pohjalta, on muuttunut.

Havainnollistaakseni kirjoitustani tarkastellaanpa työvoimapolitiikkaa, jossa on kaiken aikaa siirrytty entistä enemmän aktiivisesta aktivoivaan suuntaan. Ikään kuin nähdään, että työttömät ovat laiskoja vastuuttomia kansalaisia, jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukea aktivoituakseen markkinakelpoisiksi hinnalla millä hyvänsä. Jotkut jopa korkeissa asemissa olevat yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat valmiita synnyttämään Suomeen lisää matalapalkkatyöpaikkoja – jopa hyvinvointivaltion perustavoitteen köyhyyden torjumisen ja sosiaalisen tasa-arvon tavoittelun polkemisen hinnalla – käyttäen argumenttinaan Suomen talouden ja työllisyyden kasvun tukemista. Ikään kuin kahdet työmarkkinat tukisivat taloutta ja työllisyyttä. Ostovoiman korjaamiseen tarvittaisiin kuitenkin mm. töitä, joilla tulee toimeen.

Tästä on hyvä esimerkki Sitran tilaisuudessa 23.1.2015 julkaistu ehdotus pitkäaikaistyöttömien ansiosidonnaisen päivärahan keston leikkaamisesta. Nähdään että ikään kuin pitkäaikaistyöttömät ovat itse aiheuttaneet työttömyystilansa saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Näin ollen leikkaamalla ansiosidonnaisen päivärahan kestoa kannustetaan työttömiä töihin. On kuitenkin aivan selvää, että työttömyyden syy ei ole työttömyysturva, vaan syy on nimenomaan työn puute. Matalapalkka-aloilla ansiosidonnaisen päivärahan suuruus on niin pieni, ettei se toimi kannustimena pysyä ”laiskana” kotona sohvan äärellä.

Uusliberalistinen individualismi on synnyttänyt ajattelun, jonka mukaan syyn on oltava aina yksilössä. Suomalainen yhdessä rakennettu hyvinvointivaltio on valitettavasti muuttunut eri kilpailuintressien taistelukentäksi. Tällä kentällä erilaiset ryhmät yrittävät edistää omia tavoitteitaan unohtaen samalla suomalaisen hyvinvointivaltion perusarvot. Niinpä köyhyys ja eriarvoisuus ovat lisääntyneet Suomessa 1990-luvulta lähtien.

Egëzona Kllokoqi

ERI PUOLEIDEN KANNATTAJIEN NÄKEMYKSIÄ

Eri puolueiden kannattajat suhtautuvat luonnollisesti eri tavoin työelämän ja ylipäätänsä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Oheisessa kuvassa näkyy sama asia muutaman kysymyksen osalta. Tiedot on kerätty vuotuisen PAMin Vetovoimabarometrin yhteydessä TNS Gallupin toimesta.

Muistettava on, että nykyhetken ja kyselyajankohdan välillä moni on jo ehkä vaihtanut näkemystään ja kannattamaansa puoluetta. Tiedot on kerätty 2013 ja 2014 syksyllä ja vastaajia molemmilla kerroilla ollut 1 000. (kuvissa näkyvät prosentit = täysin + jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa)

Vaalien lähestyessä luonnollisesti odotamme puolueilta konkreettisia esityksiä siitä, minkälaisia muutoksia he ovat Suomeen hakemassa. Ehkä osa näistä "vanhoistakin" aiheista nähdään heistä joidenkin agendalla.

SAVUTTAVA TOYOTA JA PIILOTYÖPAIKKA

Paperiliitin keksittiin toistasataa vuotta sitten Norjassa. Sen kunniaksi maasta löytyy paperiliitintä eli klemmaria kuvaava patsas. Toisaalta paperinliittimien valmistukseen soveltuva kone keksittiin Yhdysvalloissa. Se mahdollisti paperiliittimen maailmanvalloituksen. Joku voisi kysyä, onko klemmarimuistomerkki nyt oikeassa maassa. Yhdentekevää, kunhan on paperiliittimiä.

Viime joulun jälkeen lehdessä luki, että Pohjois-Savon Työ- ja elinkeinotoimiston alueella on tapahtunut ihme. ”Kuopion ihmeeksi” kutsuttu tapahtuma ei kuitenkaan liittynyt joulun aikaan, vaan työllisyyden hoitoon. Paikallinen TE-toimisto oli saanut yritykset täyttämään avoimena olevista paikoistaan 69 prosenttia TE-toimiston asiakkailla. Samaa ihmettä ei ilmeisesti ole muualla nähty.

Suomessa suurin osa avoimista työpaikoista täytetään ohi TE-hallinnon palveluiden. Muistan joskus kuulleeni, että korkeintaan 40 prosenttia avoimista paikoista ilmoitetaan TE-hallinnolle. Loput avoimista työpaikoista jäävät niin sanotuiksi piilotyöpaikoiksi. Saatan muistaa väärin ja muistankin, mutta eikö Mustanaamiossa ollut vanha viidakon sanonta ”työkkäristä ei työtä saa”.

Pohjois-Savossa on kaadettu vanhoja uskomuksia työkkäreiden tehottomuudesta. Sikäläisen TE-toimiston virkailijat ovat toteuttaneet ”Kuopion ihmeen” jalkautumalla yrityksiin. Ymmärtääkseni ovat kiertäneet markkinoimassa TE-hallinnon rekrytointiosaamista ja tarjolla olevia työnhakijoita. Minä olen iloinen Pohjois-Savon hyvistä tuloksista.

”Savuttavaa Corollaa ei sitten parkkeerata toimitusjohtajan ikkunan alle ja se suklaarasia annetaan toimitusjohtajan sihteerille. Sihteerille siksi, että hän seuraavankin kerran järjestää teille ajan toimitusjohtajan kalenterista”. Tuon suuntaisesti 90-luvun puolivälissä pohjolan menestynein pölyimurikauppias koulutti Lahden työvoimatoimiston väkeä kun tarkoitus oli lähteä kiertämään yrityksiä. Tarkoituksena oli käydä kertomassa työvoimahallinnon palveluista ja hankkimassa työelämään siirtymisen mahdollisuuksia työttömille. Pölyimurikauppias oli hyvä kouluttaja. Hän oli kulkenut uransa jossain vaiheessa menestyksekkäästi ovelta ovelle hiekkatiet pölisten. Tiesi miten tuotteita myydään. Asetelma oli ravisteleva. Arkisen ”karenssien läiskimisen” ja työpaikkailmoituksien odottamisen sijaan Lahdessa herättiin lähestymään yrityksiä työtilaisuuksien löytämiseksi.

En ehdota patsasta Lahteen työhallinnon jalkautumisen syntysijan osoittamiseksi. Jos ehdottaisin, niin patsaassa tulisi olla ehdottomasti ylväitä virkamiehiä pölyimurin varressa. Kuvastaisi ikään kuin työhön tarttumista.

Väitän, että Kuopiossa jalkatyön onnistumisen mahdollisuudet ovat paremmat kuin nykyisessä Lahdessa. Viime vuonna työttömyyden keskimääräinen kesto oli Lahdessa merkittävästi pidempi kuin Kuopiossa tai koko Suomessa. Isoimmista Suomen kaupungeista vain Jyväskylässä oli marraskuussa 2014 Lahtea surkeampi tilanne työttömyyden keskimääräisen keston perusteella. En tiedä mikä on nykyään jalkatyön asema Lahden alueen työ- ja elinkeinotoimessa. Lahdessa on kroonisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä merkittävästi isompi kuin esimerkiksi Kuopiossa. Edellytykset työllisyyden hoidossa ovat alueittain toisistaan poikkeavia.

Uskon, että jalkatyöhön satsaaminen kannattaa. Se on yksi niistä harvoista keinoista, joilla työvoimatoimistot voivat aidosti auttaa asiakkaitaan eteenpäin. Työttömien eteenpäin työntäminen karenssilla ei toimi niin hyvin kuin piilotyöpaikkojen esille kaivaminen heille haettavaksi.

Itse toivoisin, että TE-toimistojen työvoima-asiantuntijoilla olisi mahdollisuus hellittää sormeaan karenssiliipaisimelta ja jalkautua yrityksiin, työhakijoiden ja piilotyöpaikkojen keskuuteen. Kuten etsivässä nuorisotyössä pitäisi työnvälityksessäkin olla siellä missä tapahtuu. Kun TE-hallinto osaisi kertoa yrityksille palveluistaan, niin yritysten nurkkaan piiloon jääneet työpaikat tulisivat löydetyksi. En toki syytä TE-toimistojen väkeä väärien asioiden tekemisestä. Ymmärrän, että heidän(-kin) työtään on vuodesta toiseen muuteltu lainsäädännön jatkuvalla rukkauksella ja eteenpäin runnovilla tehokkuuden vaatimuksilla. Itse asiassa soisin heille muutaman vuoden työrauhan tämän jalkautumisasian kanssa. Työttömyydessä on kuitenkin aina lopulta kysymys ensisijaisesti työpaikkojen puutteesta.

Antti Veirto

AY-LIIKE ON YHTEISKUNNAN MERIKISSA

Vuoden lopussa onnittelin itseäni oikein kädestä pitäen siitä, että asun Suomessa. Tanssiani loskaisilla kaduilla ei pystynyt hillitsemään minua kyydinnyt taksikuski, jonka mielestä kun Suomeen syntyy, niin tarvitsee lottovoiton. Minä totesin mielessäni, ettei täällä nyt mikään sosiaalidarvinismi vallitse. Eihän täällä kylmillä talvi-ilmoilla lämpimänä pysyäkseen tarvitse sentään olla rahalla vuorattua taloa.

Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan Suomi on maailman seitsemänneksi onnellisin maa. Suomen sijoitus oli heikentynyt jonkin verran edelliskerrasta. Maailman onnellisin maa tuon vertailun mukaan oli Tanska. Juutit ovat muuten sellainen kansa, että toisin kuin muissa maissa BKT:n heilahtelut eivät vaikuta heidän onnellisuuteensa. Hyvä Tanska! Olen onnellinen puolestanne. Suomen edellä onnellisuudessa olivat myös Hollanti, Norja, Alankomaat sekä Sveitsi ja Ruotsi. Toisaalta kaukana Suomen onnellisuudesta tulivat sellaiset ”mallimaat” kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saksa. En voi sanoa yllättyneeni, kun huomasin Kreikan onnellisuuden laskeneen poikkeuksellisen paljon. Kreikkalaiset, sympatiani ja joitakin lainaamiani euroja ovat puolellanne. Te olette hieno kansa hienossa maassa. Kyllä se siitä.

Päätin ihmetellä suomalaisten onnellisuuden tai tarkemmin tyytyväisyyden hajontaa Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta. Kävi ilmi, että vuonna 2013 Suomessa heikointa yleinen tyytyväisyys elämään oli henkilöillä, jotka kuuluivat kansalaisten alimpaan tuloviidennekseen. Erityisesti tuohon tuloryhmään kuuluvilla miehillä yleinen elämäntyytyväisyys oli muihin verrattuna huonoa. Elämäänsä kaikkein tyytyväisimpiä olivat ylimpään tuloviidennekseen kuuluvat naiset. Sen sijaan korkeimman tuloryhmän miehet eivät olleet läheskään niin tyytyväisiä. Itse asiassa ylimmän tuloviidenneksen miesten yleinen elämäntyytyväisyys oli merkittävästi heikompaa kuin kanssaveljillä 3. ja 4. tuloviidenneksessä. Kuitenkin olen pahoillani enemmän alimman tuloviidenneksen ihmisten elämäntyytyväisyyden heikkoudesta kun ylimmän tuloviidenneksen miesten mököttämisestä. Mainittakoon, että tulonjakotilastossa ihmiset jaetaan tuloryhmiin (kymmenyksiin tai viidenneksiin) jakamalla kotitalouden tulot sen kulutusyksiköillä.

Joulukuussa TNS-Gallup kysyi Suomen kansalta, että mikä taho maassamme eniten huolehtii työntekijöiden hyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta. Kansasta 56 prosenttia oli sitä mieltä, että työntekijöistä eniten huolta pitävät työntekijäjärjestöt. Jopa yrittäjistä oli puolet samaa mieltä. Jos tarkastelun rajaa työntekijäasemassa oleviin vastaajiin, niin vielä useammin vastaukseksi tulee työntekijäjärjestö. Olen joskus tavannut palkansaajia, jotka eivät mielestään tarvitse ay-liikettä. Heitä on noin 25 prosenttia työssä olevista palkansaajista (TEM työolobarometri 2013). Minä kysyn itseltäni, tuolta 25 prosentilta ja kaikilta muiltakin, kuka huolehtisi työntekijöiden hyvinvoinnista jos ammattiyhdistysliikettä ei olisi? Olisiko kaikki paremmin ja Suomi piikkipaikalla onnellisuusvertailuissa?

Samsung tekee puhelimia ja muita teknisiä suristimia. Samsung ei salli tuotantolaitoksissaan Etelä-Koreassa järjestäytymistä. Äskettäin The Hankyoreh-lehti kertoi, kuinka Samsung Techwin ”palkitsi” työntekijänsä järjestäytymättömyydestä ilmoittamalla ilman ennakkovaroituksia tai neuvotteluita työntekijöiden kanssa, toimintojen myymisestä Hanwha Groupille. Työntekijät pitivät sitä törkeänä, erityisesti kun he eivät olleet kuuna päivänä kyseenalaistaneet työnantajansa toimia tai järjestäytyneet ammattiliittoihin. Nyt Techwinin työntekijät ovat järjestäytymässä. Voimia tovereille sinne Changwoniin.

Englantilainen sivilisaatiohistorioitsija Arnold J. Toynbee (1889 – 1975) aikoinaan kuvasi seuraavalla esimerkillä yhteiskuntien erilaisuuden tarpeellisuutta. Toynbee kertoi, että englantilaiset sillinkalastajat heittävät kalastusreissullansa sillien kanssa samaan sumppuun yhden merikissan. Kotimatkan aikana merikissa syö muutaman sillin, mutta pitää loput saaliista virkeänä. Toynbee vertauskuvaa hyödyntäen voi todeta, että ay-liike on yhteiskunnan merikissa. Se pakottaa huomioimaan työväestön tarpeet yhteiskunnassa ja kehittämään yhteiskuntaa muutoinkin kuin vain pääoman tuottovaatimusten tyydyttämiseksi. Se tuo yhteiskuntaan moniäänisyyttä, jolla kokonaisuus saadaan harmoniaan.

Kun yksi liberalismin isistä John Locke (1632-1704) aikoinaan saarnasi tasa-arvosta ja valtiovallan turmiollisuudesta, ei yhteiskunnissa ollut merikissoja. Locken mielestä kaikki ihmiset olivat tasa-arvoisia ja vapaita. Varakkaana maanomistajana Lockella oli mahdollisuus sijoittaa rahojaan tuottoisiin kohteisiin. Yksilönvapauden puolestapuhujana hän päätti pistää rahat kasvamaan Royal African Companyn kautta. Royal African Companyn toimialana oli orjakauppa. Kauppa- ja teollisuusministeriön komissaarina Locke esitti, että luvattomasti kerjäämästä tavatut työkykyiset työttömät 14-50-vuotiaat miehet piti pakkosijoittaa merimiehiksi englantilaisille laivoille. Ei ollut niillä laivoilla, englantilaisessa luokkayhteiskunnassa tai Techwinin tehtaassa Changwonissa syksyllä 2014, merikissoja.

Antti Veirto