KOHTUUTTOMAT KARENSSIT JA KEPLOTTELU KOEAJOILLA

Ainakin me kaikki työttömyyden joskus kokeneet sen tiedämme. Työttömyysajalle harvemmin edes ajan kuluessa tulee muistojen joukossa kultaisia kehyksiä. Pahinta työttömyydessä on se, ettei sen alkaessa läheskään aina tiedä koska se päättyy ja päättykö se onnellisesti. Päivän on vaikka aidanseipäänä tapasi sanoa äitini. Työttömille tällaista rohkaisua ei voi tarjota. Päivistä tulee helposti viikkoja ja kuukausia. Lopulta vuosia. Työttömyys ei ole millään muotoa kokemuksena erityisen suositeltava. Yhä useampi sen kuitenkin joutuu elämässään kohtaamaan.

Suomen yrittäjien ekonomisti oli taannoin televisiossa. Suomen Yrittäjät ja puolueista ainakin Kokoomus haluaisivat pidentää työsuhteiden alussa olevia koeaikoja. Ekonomisti tyynnytteli epäilijöitä todeten jotenkin niin, ettei usko kenenkään palkkaavaan työvoimaa irtisanoakseen sen koeaikana. Jos joku näin uskoo, niin usko ei ole tiedon väärti. On nimittäin yrityksiä, jotka palkkaavat uutta työvoimaa purkaakseen heidän työsuhteensa koeaikana. Ainakin osalta palkkaamistaan. Koeaika on kuin karsintakierros, jonka aikana osa pudotetaan pois ja osa jatkaa koeajan jälkeen. Näissä tapauksissa yritys siis tietää jo palkatessaan, että kaikki eivät jatka koeajan jälkeen.

Mikäli työntekijän työsuhde puretaan koeaikana ja hän joutuu hakemaan työttömyysturvaa, on työntekijälle tiedossa melkein poikkeuksetta karenssia eli etuudeton jakso. Koeaikapurku katsotaan lähes poikkeuksetta työntekijän aiheuttamaksi työsuhteen päättymiseksi. Ongelmalliseksi asian tekee se, että toisin kuin työsuhteen irtisanominen, koeaikapurku ei edellytä työnantajalta työsuhteen päättämisen perustelemista. Koeaikapurkua ei juuri kannata riitauttaa, sillä harvemmin siinä on menestymisen mahdollisuuksia. Olen myös ymmärtänyt, ettei riitautusilmoitus työvoimaviranomaiselle suinkaan takaa sitä, että etuus tulisi maksuun.

Koeajan pidentäminen tarkoittaa siis konkreettisesti työntekijöiden riskien kasvattamista. Eikä siis pelkästään siten, että työsuhde voi päättyä kuin seinään ilman ennakkovaroituksia aikaisempaa pidemmällä jaksolla. Riskien kasvattaminen tarkoittaa myös sitä, että TE-toimistolla vaanii karenssilausunto onnetonta työttömäksi hakeutuvaa työntekijää.

Itse asiassa voisin näin ”epäoikeusoppineena” sanoa, että on perusoikeuksien vastaista rangaista työttömäksi joutuvaa siitä, että hän ei ole kelvannut hänet palkanneelle työnantajalle vaikka työnantajan intressit koeaikapurkuun voivat olla hyvinkin itsekkäät. Jos koeaikoja pidennettäisiin, jota ei todellakaan pitäisi tehdä, pitäisi työntekijöiden oikeusturva suhteessa työttömyysturvaetuuteen taata nykyistä paremmin.

Vuoden 2014 alussa tuli voimaan politiikkamuutos. Työvoima- ja elinkeinohallinto tehosti työtarjousten tekemistä työttömille työnhakijoille. Olen aktiivisen työvoimapolitiikan kannattaja, joten sinällään hyväksyn ajatuksen avoimien työpaikkojen tarjoamisen lisäämisestä työttömille. Viime vuoden lopussa ilmestyi analyysi (TEM 61/2014) siitä, miten työtarjousten käytön lisäys on tuottanut tulosta. Sen mukaan nuorten kohdalla havaitaan positiivisia vaikutuksia, vaikka muutoin teho on jäänyt työttömyyden keston lyhentymisen osalta kokonaisuudessaan heikoksi. Analyysissä ei käydä läpi sitä, onko työtarjousten tekemisen tehostaminen lisännyt karenssien määriä. En löytänyt Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan sivuilta tilastoja vuodelta 2014, että olisin saanut selkoa valitusten määrien mahdollisesta muutoksesta. Sen kuitenkin tiedän, että PAMin työttömyyskassalle tuli viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 20 prosenttia enemmän karenssilausuntoja TE-hallinnolta kuin vuotta aikaisemmin.

Suomalaisen yhteiskunnan pitää huolehtia, ettei aktiivisen työvoimapolitiikan, tai koeajoilla pelleilyn kääntöpuoli ole kohtuuttomilla perusteilla annettujen karenssien iskeminen työtä etsivään kouraan.

Antti Veirto