KOHTA LOJAHTAA

Nyt on odotusta ilmassa. Huomenna ns. Pekkarisen työryhmä antaa raporttinsa, jossa he esittelevät pohdintaansa siitä miten eläkeköitymisikää voisi hilata ylöspäin. Nykyajan hengen mukaisesti asiaa ovat olleet miettimässä ekonomistit. Aikoinaan Herodes kysyi neuvoja itämaan tietäjiltä ja pyysi heitä selvittämään erinäisiä asioita. Nykyaikana kaikki asiat kysytään talousviisailta ja tällä kertaa heiltä on kysytty miten eläköitymisikää nostettaisiin.

Pekkarisen työryhmän toimeksiannon alkuperäinen ajatus oli, että työryhmä arvioisi lisätoimien tarpeellisuutta sen turvaamiseksi, että eläkejärjestelmä pysyy elinajan odotteen pidetessä taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävänä. Rohkenen kuitenkin jo näin etukäteen epäillä, että sosiaalisen kestävyyden arviointi tulee jäämään vaatimattomaksi. Helsingin Sanomien (HS 28.10.) tapaan sen sijaan uskon, että vaihtoehtoja eläkkeelle jäämisien nostamiseksi tullaan kuulemaan.

Pekkarisen työryhmässä on paljon viisautta ja taatusti näkemyksellisyyttä. Sitä löytyy myös kansalaisilta. Siksipä me PAMissa päätimme tänä syksynä kysyä kansalaisilta näkemyksiä eläkeasioista TNS Gallupin välityksellä. Kysyimme heidän mielipidettään väitteeseen ”Uskon, että pystyn työskentelemään terveyteni puolesta yli 63-vuotiaaksi”. Vastaajista väitteen kanssa täysin samaa mieltä oli vain 27 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 32 prosenttia. Eri työntekijäryhmien välillä oli merkittäviä eroja. Nimittäin työntekijöistä vain 17 prosenttia oli em. väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Johtajista uskoi 43 prosenttia siihen, että terveyttä piisaa työelämässä heilumiseen yli 63-vuotiaaksi.

Pekkarisen työryhmässä on epäilemättä tehty laskuharjoituksia siitä kuinka elinaikakerroin lasketaan spagaatin kautta käsinseisontaan. Onko kuitenkaan mietitty helmitaulujen edessä sitä, miten panostukset työelämän laadun kohentamiseen näkyisivät eläköitymisiässä. Suomalaisten mielestä näet mielenkiintoiset työt, kuten myös mahdollisuudet työjärjestelyihin ja työnantajan panostus työntekijöidensä työhyvinvointiin auttavat jaksamaan työssä yli 63-vuotiaaksi.

Ihmisten mielestä siis työssä jatkamiseen 63 ikävuoden jälkeen vaikuttaa ennen muuta se mitä työssä ja työpaikalla tapahtuu. Ne rakenteet, mitä työpaikan ulkopuolelle kehitetään vaikkapa paremman eläkekarttuman, elinikäisen oppimisen tai terveyspalveluiden osalta, eivät ole yhtä merkityksellisiä.

Ilmaisena vinkkinä siis Pekkariselle & co:lle se, että taika eläköitymisiän nostamiseen tehdään työpaikoilla ja niiden arjessa. Vielä on aikaa kirjoittaa se siihen huomenna tulevaan raporttiin. Laittakaa se siihen ensimmäiselle riville.

Antti Veirto

OVATKO AUTOMAATTIKASSAT ANSIOKEHITYKSEN RAKETTIPOLTTOAINETTA?

Finanssikriisi kylvi maailman talouteen jatkuvan epävarmuuden siemenen. Epävarmuus on ollut myös omiaan vauhdittamaan Suomen talouden rakennemuutosta, kun investointien määrää on vähennetty etenkin kehittyneissä maissa. Irtisanomisista on meilläkin tullut uutissopuleiden päivittäistä karhunsammalta.

Vallitsevassa tilanteessa herääkin kysymys ovatko sisämarkkina-alat kuten Kauppa, Majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä Kiinteistöpalvelut turvassa rakenteiden muuttumiselta? Vastaus on mielestäni kieltävä.

Perinteisen teollisuuden rakennemuutoksen paineet tulevat ulkopuolelta (kansainvälinen kilpailu, tietoyhteiskunta). Sisämarkkina-alojen paineet ovat sisäsyntyisiä (tuottavuus).

Tuottavuuskasvu pitää siitä huolen, että jos palvelualojen kysyntä ei kasva, jää osa palkansaajista pitkällä aikavälillä työttömäksi. Toisaalta tuottavuuskasvu mahdollistaa reaalipalkkojen kestävän kasvun. Palkkojen selvällä nostamisella voidaan tavallaan myös ”pakottaa” tuottavuuskasvua, kun työvoiman hinta suhteessa pääoman hintaan nousee liian kovaksi. Tästä tosin seuraa työttömyyttä.

Tavallaan ammattiliitto onkin puun ja kuoren välissä tuottavuuden kanssa. Tuottavuuden kasvattaminen tuo mahdollisuuden palkkojen kasvattamiseen (toteutus tosin riippuu neuvotteluvoiman tasosta), mutta toisaalta tuottavuuden kasvu pienentää työvoiman tarvetta ja potentiaalisten jäsenten määrää.

Hyvänä yksittäisenä esimerkkinä tuottavuuden kasvun vaikutuksesta pamilaisille aloille on SOK:n ilmoitus vähentää varastoväkeä sadoilla työntekijöillä, kun uusi Inex Partners Oy:n Espoon Kilossa sijaitsevan keskusvaraston korvaava varasto Sipooseen valmistuu. Jatkossa siis osa töistä hoituu keräilijä-roboteilla ja osa työntekijöistä jää varastotyöpaikkojen uusjaossa nuolemaan näppejään. Huomiotta eivät saa jäädä myöskään jatkuvasti lisääntyvät automaattikassat tai siivousrobotit.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, milloin palvelualojen tuottavuuspotentiaali kanavoituu ansiokehitykseen…

Sampsa Hamarila

KÖYHÄT JA TYÖLÄISET KUOLEVAT NUOREMPINA

Työurien pidentämisen keskeisenä perusteluna esitetään sitä tosiasiaa, että keskimäärin suomalaiset elävät pidemmän elämän kuin vielä esimerkiksi kolmekymmentä vuotta sitten ja ovat eläkkeellä vastaavasti useampia vuosia.

Eläketurvakeskuksen mukaan eläkeaikaa sekä miehillä että naisilla oli vuonna 1980 vaivaiset 9 vuotta. Vuonna 2009 eläkeaika oli pidentynyt miehillä 19,7 ja naisilla 23,7 vuoteen. Näin on siis keskimäärin.

Elämän pituus riippuu kuitenkin ensinnäkin siitä onko rikas vai köyhä, ja toiseksi asemasta työelämässä. Keskimäärin on nimittäin niin, että vähiten tuloja saavien palkansaajien - 20 prosenttia kansasta - odotettavissa oleva elinikä ei ole juuri noussut 1980-luvun lopun 68,5 vuodesta. Tämä köyhin viidennes elää edelleen lyhimmän elämän, keskimäärin 69,5 vuotta (v. 2006). Sen sijaan rikkaimman viidenneksen elämä kestää 8 vuotta pidempään ja oli vuonna 2006 keskimäärin 82 vuotta. Tuloryhmien väliset erot ovat siis vain kasvaneet (Suomen Lääkärilehti 48/2011). ETLAn ajama eläkeiän sitominen elinaikaodotteeseen on tässäkin mielessä törkeä: köyhän viidenneksen elinikä ei juuri nouse, joten he kaatuvat lähes suoraan työstä hautaan, koska heidän eläkeikänsä nousisi elinaikaodotteen myötä.

Ei köyhien eikä työntekijäasemassa olevien kannalta ole mitään perustetta nostaa 63 vuoden eläkeikärajaa. Eläketurvakeskuksen (Myrskylä, ym. 02/2013) mukaan työntekijämiehet ehtivät olla työeläkkeellä keskimäärin 13,2 vuotta, ylemmät toimihenkilömiehet 17,7 ja ylemmät toimihenkilönaiset 22,4 vuotta. Työntekijänaisilla on eläkeaikaa 18,9 vuotta.

Työntekijäammateissa päädytään työkyvyttömyys- ja muille varhaiseläkkeille

Työntekijöiden työuran pituus on lyhyempi kuin toimihenkilöillä. 50 vuotta täyttäneillä työntekijöillä on keskimäärin 7,4 vuotta jäljellä työelämässä. Ennen työeläkkeelle siirtymistä kuluu, sekä työläismiehillä että -naisilla, työkyvyttömyys- ja muilla varhaiseläkkeillä keskimäärin 4 vuotta. 50-vuotiailla ylemmillä toimihenkilöillä sen sijaan on jäljellä työssä keskimäärin 11 vuotta. Varhaiseläkkeellä he ovat keskimäärin 1,4 vuotta.

Työväenliikkeen tavoitteena ei ole koskaan ollut työväestön aseman heikentäminen

Nyt tarvitaan ammatilliselta ja poliittiselta työväenliikkeeltä selkeää eläkepoliittista ohjelmaa, vaikkapa tähän tyyliin:

- Eläkeikäraja tulee laskea siten, että 60-vuotiaana on mahdollisuus siirtyä ’täydelle’ eläkkeelle.
- Kaikilla 35 työssäolovuotta työelämässä olleilla, heidän niin halutessaan, tulee olla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle.
- On otettava tavoitteeksi toimeentulon turvaava peruseläkejärjestelmä, jolloin peruseläke on työn laadusta tai ammatista riippumatta kaikille samansuuruinen.

Mikko Vartiainen

TÄMÄ JUTTU EI KOSKE ELOPIA

Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu. Lokakuun 2. päivä uutisoitiin, että Suomessa työskentelevien ulkomaalaisten palkkaero suomalaisiin on entisestään kasvanut. Eikä jutussa puhuttu Stephen Elopista. Tosin hänkin kuuluu niihin OECD-maiden kansalaisiin, jotka ansaitsevat keskimäärin enemmän kuin vastaavissa asemissa olevat suomalaiset.

Hesarin jutusta kävi ilmi, että Suomessa työskentelevistä erityisesti kehitysmaiden kansalaisten asema oli heikentynyt entisestään. Uutisoidut asiat yhdistyivät mielessäni keväällä äkäisenä velloneeseen siivousalan työvoiman saatavuusharkintakeskusteluun. Työnantajat ovat halunneet tuoda EU/ETA-alueen ulkopuolelta siivoustehtäviin tekijöitä ilman viranomaisten suorittamaa kotimaassa olevan työvoiman saatavuusharkintaa. Työnantajat olisivat aikaisempaa enemmän halunneet tuoda tätä ulkomaista työvoimaa erityisesti Uudellemaalle. Sitä on voinut pitää kyseenalaisena koska maassa jo olevia työttömiä työnhakijoita on yllin kyllin.

Siivouspalveluita ei voi Aasiasta käsin tehdä. Niin pitkiä käsiä ei voi olla. Kuten tuotantoa teollisuudessa, ei siivousta voi siis viedä maasta pois tehtäväksi halvemmalla muualla. Ratkaisu onkin tuoda väki jostain kaukaa tekemään työt täällä tarjolla olevaa työvoimaa halvemmalla. Merkittävästi halvemmalla. Hesarin jutussa kävi ilmi, että ulkomainen työntekijä tekee toimistosiivousta 7 prosenttia halvemmalla kuin kotimainen.

Palkansaajien tutkimuslaitokselta ilmestyy lähiaikoina tutkimus liittyen työvoimapulaan ja siihen kuinka aitoa se on. Tutkimus tulee todella tarpeeseen. Itselleni syntyy kuva, että työvoimapulakeskustelun todellinen syy näkyy ulkomaalaisten suhteellisesti yhä huonomassa palkassa. Ihmiset yhä useammin tuodaan tänne tekemään työnsä jo maassa olevaa työvoimaa halvemmalla ilman mitään todellista työvoimapulaa.

Antti Veirto

http://www.hs.fi/ura/a1380684081069

SIVISTYSYHTEISKUNTA TESTISSÄ

Lähtisitkö toiselle puolelle maapalloa maahan, jonka kieltä ja kulttuuria et ymmärrä, tekemään työtä, josta ei taata minkäänlaista minimipalkkaa (toki lupaukset ovat suuria)? Työajat ovat pitkät ja työ fyysisesti rankkaa. Ainoa, joka voi toimia kontaktina paikalliseen yhteiskuntaan, on työnantaja tai pahemmassa tapauksessa työnvälittäjä, jolta olet juuri lainannut matkarahat (tuhansia euroja) käyttäen panttina kotitaloasi.

No eipä juuri hotsita – paitsi niitä joilla vaihtoehdot ovat vähimmät: lähtömaan köyhät, kouluttamattomat, vähäosaisimmat.

Suuret lupaukset houkuttelevat vuosittain Suomeen tuhansia ulkomaisia marjanpoimijoita. Asiat ovat tähän asti rullanneet omalla painollaan, kunnes epäkohdat ovat nyt nousseet laajempaan tietoisuuteen.

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden tapauksen perusfaktat on jo käsitelty mediassa: poimijoita houkuteltiin mahdollisuuksilla suuriin tienesteihin, jotka tietenkin jäivät toteutumatta. Heitä kohdellaan muodollisesti yksityisyrittäjinä, vaikka on päivänselvää, että he ovat käytännössä palkansaajia. Monilla on lainaa maksulliselle työnvälittäjälle, jollaisen käyttö Suomeen rekrytoitaessa on laitonta.

Marjanpoimijat ovat täysin riippuvaisia marjafirmasta, joka heidät on Suomeen rekrytoinut ja jolle he ”yksityisyrittäjinä” tekevät töitä. Ajatus siitä, että poimijat voisivat vapaina yrittäjinä myydä marjasatoaan kenellekään muulle kuin tuolle yhdelle monopoliostajalle, on täyttä utopiaa. Käytännössä siis ostaja sanelee kaikki ehdot.

Jos EU/ETA-alueen sisältä ei löydy työvoimaa keräämään Suomen metsien marjoja, on täysin perusteltua rekrytoida ihmisiä sen ulkopuolelta. Tällöin sovellettakoon suomalaisen työelämän pelisääntöjä ja työehtosopimuksia. Sillä millainen on yhteiskunta, jossa kierretään suunnitelmallisesti työelämän perusoikeuksia? Sivistyneeksi sitä ei ainakaan voida kutsua.

Elinkeinoelämä korostaa, että jos nykyinen järjestelmä muutetaan, koko marjabisnes kaatuu. Sivistysyhteiskunta ei voi vastata tähän kuin yhdellä tavalla: Jos hintana on häikäilemätön riisto, niin kaatukoot.

Mikko Laakkonen