SITÄ SAA MITÄ TILAA

Ajattelin kesäloman kynnyksellä sivistää itseäni joutilaisuuden ja laiskuuden opeilla. Erehdyin tarttumaan Paul Lafarquen kirjoitukseen nimeltään Oikeus laiskuuteen. Ei olisi pitänyt.

Marxin vävypoika kuvaa kirjoituksessaan 1800-luvun arvomaailmaa ja työläisille varattua roolia. Lafarque siteeraa aikansa taloustieteilijöitä, jotka kehottavat työmiehiä huudoillaan ”tehkää työtä, tehkää työtä, että kansallisrikkaus kasvaisi!”. Hänen mukaansa yleinen käsitys oli, että mitä enemmän ihmiset tekevät työtä sitä paremmin heidät pidetään kurissa. Lafarque lainaa 1700-luvun lopun kirjoitusta ”An essay on trade and commerce”, jonka mukaan seitsemän kahdeksatta osaa kansasta kuuluu luokkaan, jolla on joko aivan vähän tai ei lainkaan omaisuutta ja tuota joukkoa ei pidä rohkaista kuvittelemaan olevansa vapaita tai riippumattomia.

Laskettuani Lafarquen käsistäni ajattelin, että ei jumalauta, nyt jotain vähän kevyempää! Suuntasin historian kirjojen pariin ja kuinka ollakaan sivujen selailu johdatti minut jälleen 1800-luvulle. Vuosituhannen asetelmat vyöryivät sieltäkin silmilleni. Kirja kertoi, että 1800-luvulla tehtailijoiden lähimpänä pyrkimyksenä oli pusertaa palvelukseensa ottamistaan irti niin paljon kuin näistä suinkin heltisi saadakseen rahoilleen kunnollisen koron. Rikkaat olivat sitä mieltä, etteivät köyhät työläiset tarvinneet lainkaan vapaa-aikaa. Köyhien liika vapaa-aika olisi vaarallista sekä köyhille itselleen että yhteiskunnalle. Köyhyys lisääntyi ja varallisuus kasvoi. Tehtailijoille nousi komeat huvilat ja köyhille omat kaupunginosat.

Käänsin myös historiankirjani kannen kiinni. Ajattelin, että nyt on paras keskittyä hyvinvoivaan nykyisyyteen ja jättää 1800-luvun työläisten synkät kohtalot historian kirjan kansien väliin. Nappasin sormiini Hesarin ja taas todellisuus vyöryi silmille. Otsikossa luki ”Palvottu talousguru Tomas Piketty väittää, että olemme kohta taas 1800-luvulla: Pieni perinnöillä ja koroilla elävä eliitti hallitsee yhteiskuntaa” (HS 11.5.2014). Piketty väittää, että länsimaiset yhteiskunnat ovat kierteessä jossa varallisuus kasaantuu.

Rauhoittelin mieltäni sillä, että onhan meillä toisin kuin 1800-luvulla demokratia ja kansalaisilla yhtäläinen äänioikeus. Eihän tämä nyt ihan hulluksi voi mennä. Sitten tulivat eurovaalit ja todellisuus taas koputti olkapäätäni. Äänestysprosentti oli Suomessa 40,9 eli 59 prosenttia äänioikeutetuista jätti äänensä käyttämättä. Koko EU-alueella äänestysprosentti oli 43. Ei tarvitse raharuhtinaiden enää esittää, että äänioikeutta pitäisi rajata. Äänioikeutetut luopuvat oikeutensa käytöstä ihan itse.

Katsoin TNS-Gallupin syksyllä 2013 keräämästä paneeliaineistosta, ketkä ilmoittavat jättävänsä äänestämättä. Kuten ennakkoon pelkäsin, työväenluokkainen äänestäjä kaikista todennäköisimmin jättäisi vaalilipun täyttämättä. Pienituloinen jättäisi suurituloista todennäköisemmin äänestämättä, työläinen jättäisi johtajaa ja toimihenkilöä todennäköisemmin äänestämättä. Voi hyvää kesäpäivää vaan!!

Nyt ovat kesälukemiset edelleen hakusessa. En tiedä mihin nyt ryhtyisi suuntaamaan kun Oikeus laiskuuteen oli niin karua tekstiä ja historian opuskin niin synkkä puhumattakaan nykyisyyden näköaloista. Hyllystä pistää silmään vanha kunnon Dickensin Oliver Twist. Jospa sillä sitten kesälomalla aloittaisi…

Antti Veirto