DUUNARIN ON SYYTÄ PITÄÄ HUOLTA OSAAMISESTAAN

Uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä osasi ihan fiilispohjalta sanoa, että talouskasvu tulee olemaan parempaa kuin "ennustetut faktiset luvut". Tulkitsen ministerin tarkoittavan suunnilleen sitä, että hallitus saattaa hamassa tulevaisuudessa pidättäytyä leikkaamasta lisää pienituloisilta, työttömiltä, opiskelijoilta ja maahanmuuttajilta. Varsin reilua.

Eipä niin etteikö olisi jo leikattu. Hallituksen arvostuksesta duunareita kohtaan kertoo muun muassa se, että ammatilliselta koulutukselta leikataan 250 miljoona euroa. Se on noin 15 prosenttia ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoituksesta. Toivon ihan vilpittömästi, että samaan aikaan toteutettava ammatillisen koulutuksen suurreformi - joka on pääasiassa ihan ansiokas kokonaisuus -  pelittää ja tuo myös säästöjä. Muussa tapauksessa edessä on vähemmän aloituspaikkoja, suurempia opiskelijaryhmiä, vähemmän kontaktiopetusta ja heikompaa laatua. Syy ei ole opettajien tai opiskelijoiden, vaan lainsäätäjän. 

Parhaimmassakin tapauksessa ammatillisen koulutuksen reformi astuu voimaan vasta 2018. Hallitus siis leikkaa ensin, ja vasta myöhemmin toteuttaa reformit, joilla leikkausten mukaiset säästöt olisi tarkoitus saada aikaan. Ei tarvitse tohtorinhattua tajutakseen, että jokin tässä mättää.

Ja jos käykin niin, että Lintilän fiilis on oikea, ja Suomen suunta on kohti parempia aikoja, voi hallitus nopeasti löytää koulutusleikkaukset omalta oveltaan. Kun talous kasvaa ja yritykset investoivat, mitä silloin tarvitaan? Osaavaa ja ammattitaitoista työvoimaa. Voi olla pieni probleema, kun koulutuksenjärjestäjiltä on ensin vedetty matto jalkojen alta.

Kaiken tämän keskellä duunarin pitää yhä suuremmalla syyllä ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Vaikka hallitus tekee sen vaikeaksi ja työnantajakaan ei yleensä paljon jeesiä anna, kannattaa itse kunkin pitää huolta omasta osaamisestaan. Työmarkkinat muuttuvat vauhdikkaammin kuin koskaan. Työpaikkoja katoaa ja uusia syntyy. Vain osaamisella voi pitää huolta omasta työmarkkinakelpoisuudestaan. 

Vajaa vuosi sitten solmitusta kilpailukykysopimuksesta ovat pamilaisetkin olleet monta mieltä, mutta yksi asia on ehdottomasti laskettava kikyn eduksi: Se pelasti aikuiskoulutustuen. Ilman ansiosidonnaista aikuiskoulutustukea työssäkäyvien aikuisten mahdollisuus kehittää omaehtoisesti osaamistaan olisi merkittävästi heikompi. 

Duunarin koulutusvuosi 2016 ei ollut helppo. Myöskään 2017 ei varsinaisesti juhlita. Jos juhlitaankin, niin bileet pidetään omalla porukalla.

Tietty koulutuspoliittinen agenda on kuitenkin palkansaajille selvä. Koulutusjärjestelmän pitää mahdollistaa työntekijöiden ammatillisen liikkuvuus. Mahdollisuudet osaamisen täydentämiseen ja kehittämiseen tulee olla joustavat ja yksilön tarpeista nousevat. Ja yhtenä tärkeimmistä asioista meidän tulee vaalia koulutuksellista tasa-arvoa siten, että sosioekonominen asema, etinen tausta tai asuinpaikka eivät täysin määritä yksilön koulutuspolkua ja mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan - olivat ne sitten kuinka korkealentoisia tahansa. 

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

#onkoreilua #koulutusleikkaus 

MITÄ TES OIKEASTI TARKOITTAA?

Yleissitovat työehtosopimukset nimetään syyllisiksi milloin mihinkin. Niiden on väitetty ainakin heikentävän kilpailukykyä, aiheuttavan työttömyyttä ja loukkaavan vapaata sopimusoikeutta. Mielipiteitä on jokaisella, mutta mitä TES eli työehtosopimus oikeastaan tarkoittaa?

Työehtosopimus eli TES on työntekijäpuolen ja työnantajapuolen välinen sopimus tietyn alan työehdoista, kuten palkoista, työajoista ja lomista.

Työehtosopimukset ovat Suomessa pääsääntöisesti yleissitovia, eli ne koskevat pääsääntöisesti kaikkia alan yrityksiä ja työntekijöitä.  Tarkoituksena on taata alan työrauha ja pitää kiinni kohtuullisista ehdoista.

TES:sit herättävät kohua, koska Suomessa on nähtävästi tahoja, joiden mielestä olisi houkuttelevaa maksaa työntekijöille alle nykyisen palkkatason eikä mitään säädettyä minimitasoa olisi.

Koska TES:sit eli työehtosopimukset ovat yhteiskunnassamme niin keskeisessä roolissa, on toivottavaa korjata yleisimpiä niihin liittyviä luuloja ja oletuksia.

Väite: TES:it ovat ammattiliittojen sanelemia.

Väärin. Työehtosopimukset ovat ammattiliiton ja työnantajaliiton allekirjoittamia. Sopimuksissa on aina kaksi osapuolta. Ei ammattiliitto voi yksipuolisesti kenenkään palkkaa tai työehtoja päättää.

Väite: TES:it tarkoittavat että kaikilla on sama palkka

Väärin. Työntekijälle saa maksaa juuri niin kuin työnantaja ja työntekijä ovat sopineet keskenään, kunhan kaikki saavat vähintään työehtosopimuksen mukaisen minimipalkan. TES:ssä määritellään minimipalkat, kattoa ei ole.

Väite: TES:it aiheuttavat työttömyyttä

Väite perustuu oletukseen, että kaikille löytyy työtä kunhan palkkatasoa lasketaan riittävän alas. Työttömyys on aito ongelma, mutta on jokaisen harkittavissa, onko palkkatason pudottaminen oikea menettelytapa työllisyyden parantamiseksi.

Väite: TES:it estävät nuorten töihinpääsyä

Lähes kaikissa työehtosopimuksissa on määritelty harjoittelijoille normaalia minimiä alempia palkkoja. Yleensä työharjoittelijan palkka on noin 80% työehtosopimuksen normaalista minimistä. Pitäisikö muka mennä vielä alemmas? Ensimmäisen vuoden työntekijän minimikin on monella alalla niin matala, että siitä on vaikea enää tinkiä.

Työehtosopimuksia koskevia tornihuhuja on lukemattomia muitakin, eikä kaikkia voi käydä läpi. Monet ovat onnistuneet - tietoisesti tai tahattomasti - edesauttamaan ja levittämään työehtosopimuksia koskevia vääriä käsityksiä.

Esimerkiksi arvostetut ekonomistit Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen hyökkäsivät työehtosopimuksia vastaan vuoden 2013 raportissaan ”Lisää matalapalkkatyötä”.

Soininvaaran ja Vartiaisen näkemys on, että Suomen korkea työttömyys johtuu matalapalkkaisten palvelutöiden puutteesta, ja että tähän syynä ovat nimenomaan työehtosopimukset. Parempi työllisyys saavutetaan, kun työehtosopimusten yleissitovuus romutetaan, ja alle nykyisen palkkatason olevia polkutyöpaikkoja syntyy lisää.

Työpaikkojen määrän kasvua toivovat varmaan kaikki, mutta miksi niiden pitäisi olla kaikkein matalapalkkaisimpia töitä?

On myönteistä että Suomessa eri tahoilla on yhteinen tahto työllisyyden ja kasvun nostamiseksi. Väärän puun haukkuminen ei kuitenkaan edesauta tätä tavoitetta. Jos esimerkiksi kouluttamattomien ihmisten työllisyyttä halutaan edistää, on varmaan tarkoituksenmukaisempaa kouluttaa heitä, kuin pyrkiä maksamaan heille olematonta palkkaa polkutyöpaikassa.

Suomessa on pitkään noudatettu periaatetta, että työssä käymällä on oltava mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä. Saksan tai Yhdysvaltain kaltaista palkkatyököyhyyttä ei ole täällä katsottu toivottavaksi. 

Mitä mieltä itse olet? Onko palkkojen oltava sen tasoisia, että työllä voi elättää perheensä?

Antti Koskela

ekonomisti, palvelualojen ammattiliitto PAM

 

MITTAUS, LEIKKAUS JA HUIJAUS – UNOHTUUKO IHMINEN MYÖS VUONNA 2017?

”Tämä on hyökkäys!!” totesivat humanistit Tuomas Heikkilä ja Ilkka Niiniluoto teoksessaan Humanistisen tutkimuksen arvo. Kirjoittajat ovat huolissaan humanistisen tutkimuksen hyödyntämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ja syytä on olla huolissaan.

Niiniluodon ja Heikkilän mukaan yhteiskunnassamme korostuu jatkuvan tehokkuuden ja tuottavuuden mittaaminen sekä niistä seuraava leikkaaminen. Perustavanlaatuisempi ymmärrys maailmasta ja ihmisestä päätöksenteossa tuntuu kadonneen. Samanaikaisesti Suomella ja koko ihmiskunnalla on ratkaistavanaan suuria kysymyksiä.

Maailman ekologisen kestävyyden raja on ylitetty ja globalisaatio on saavuttanut saturaatiopisteensä.  Maailmalla pystytetään aitoja ja muureja rajoille. Ihmiset tuntevat levottomuutta nähdessään ja kokiessaan eriarvoisuuden kasvavan.

Humanististen tieteiden kuten historian, sosiologian ja filosofian avulla päättäjät voivat päästä eteenpäin näinä haasteellisina aikoina. Ilman niitä voimme olla eksyksissä. Helsingin Yliopiston professori Markku Kuisma lausui taannoin osuvasti ”kun ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä” (Talous & Yhteiskunta 3/2016). 

Tähän samaan kokonaisuuteen kuuluu yhteisten arvojen merkityksen tajuaminen. Joku on hienosti todennut kuinka yhteisössä, yhteiskunnassa, pitää olla jotain pyhää. Jos ei ole mitään pyhää, yhteisö hajoaa. Se yhteinen pyhä on yhteiskunnan sitkoainetta, koossa pitäviä arvoja. Toivon, että 100 vuotta täyttävässä Suomessa pohditaan, mitkä ovat niitä asioita, joita me kaikki arvostamme ja yhteisönä jaamme.

Mikä on esimerkiksi juhlapyhien merkitys ihmisille, onko niillä arvoa meille? Ovathan pyhät kiistatta osa kulttuuriamme. Yhtälailla ne ovat arjen keskellä olevia palautumishetkiä. Niitä vietetään monesti ystävien, perheenjäsenten tai muun lähipiirin seurassa. Ihan vain rauhoittuen. Onko sillä arvoa suomalaisten mielissä?

Vietetäänkö pyhiä ja vapaapäiviä niiden kaupan alan johtajien kodeissa, jotka pitivät pyhinä kauppansa ovet auki? Viettävätkö niitä ne päättäjät, jotka ajoivat aukiololainsäädännön kumoamista? Eivätkö pyhät ole heille säilyttämisen arvoinen instituutio? Suurelle enemmistölle suomalaisista ne kuitenkin olivat.

Vuoden 2015 syksyllä suomalaisista 92 prosenttia oli tyytyväisiä käyttämiensä kauppojen aukioloihin. Peräti 79 prosenttia ei toivonut, että kaupat olisivat auki juhlapyhinä, kuten jouluna. Markkinavoimat (anteeksi kliseisen ja epätarkan käsitteen käyttö) ja keksityt tarpeet päättivät, että juhlapyhien tarkoitus voidaan tallata.  

Nobelpalkitut George Akerlof ja Robert Schiller ovat kirjoittaneet kirjan “Phishing for Phools: The Economics of Manipulation and Deception”. Kirjoittajien mukaan vapaat markkinat hyödyntävät ihmisten perustavan laatuisia heikkouksia. Ihmisiä huijataan ja vedätetään yritysten voittojen kasvattamiseksi. Mitä suurempi yritys on, sitä syvällisempää on sen tuntemus ihmisluonnon heikkouksista.

Nobelistien näkemys on, että vapaassa markkinataloudessa vahvimmat toimijat käyttävät hyväkseen informaatioetuaan, auktoriteettiasemaansa tai toisen osapuolen psykologisia heikkouksia tämän tappioksi. Monet päätyvät tiedostamattaan tekemään valintoja markkinoilla vastoin omaa etuaan ja toisen etua suosien. Yleensä vahvemman.

Lisäksi meillä ihmisillä on taipumus ajatella tietävämme enemmän kuin tosiasiassa tiedämme. Tämä taipumus aiheuttaa meille vaikeuksia. Matemaatikko Nassim Talebin tunnetun teoksen Musta Joutsen eräs miettimisen arvoinen havainto on, että mitä enemmän koemme informaatiota saavamme, sitä enemmän keksimme itsellemme selityksiä todellisuudesta. Harhaudumme ja meitä myös harhautetaan informaatiolla.

Akerlof ja Schiller näkevät, että vapaiden markkinoiden petoksilta ja vedätykseltä ihmisiä voidaan suojata sääntelyllä. Sääntely ei ole kuitenkaan suosiossa ja sääntelystä luodaan tarkoituksellisestikin negatiivista kuvaa. Ajan hengessä suomalaisista 59 prosenttia kokee, että meillä on jo liikaa sääntöjä ja lakeja (HS 31.12.). Tässä norminpurun huumassa päättäjät uhrasivat aukiolosäännökset. Juhlapyhät nöyrtyivät tehdyille tarpeille. Kaikilta osin säännöksiä ei nähdä tarpeettomiksi ja esimerkiksi työehtosopimusten kaltaisen sääntelyn tarpeellisuudesta suomalaiset työikäiset ovat jokseenkin yksimielisiä.

Palatakseni alun Niiniluotoon ja Heikkilään. Yksi heidän havainnoistaan oli, että kaikkien vaikuttajien joukosta ammattiliittojen vaikuttajien luottamus humanistisen tutkimuksen mahdollisuuksiin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa oli vaisuimmasta päästä. Se on surullista. Humanismi, ymmärrys ihmisestä, tulisi kuitenkin olla kansalaisjärjestöissä keskeinen lähtökohta yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuttaessa. Ammattiyhdistysliikkeen kannattaa nostaa entistä vahvemmin esiin työläisten tuntoja ja kertomuksia mitä arki suomalaisessa työelämässä on. Ihmisen pitää olla keskiössä suomalaisessa arvokeskustelussa.

Antti Veirto

PS. Kaaviot ovat Kantar TNS:n (ent. TNS Gallup) tekemästä tutkimuksesta. Tutkimusta varten haastateltiin 1 132 työikäistä (18-65-vuotiaat). Tutkimuksen tilasi PAM ry.

Prosenttiluvut kertovat kaavion otsikon väitteen kanssa täysin ja jokseenkin samaa mieltä olleiden osuudet.