MIKSI ONGELMISTA SYYTETÄÄN AINA PALKKOJA?

Paperiteollisuuden kustannuksista kolmannes on palkkoja ja palkan sivukuluja. Terästeollisuudessa neljännes. Kolme neljännestä kuluista on siis muuta, kuten raaka-aineita ja energiaa.

Kustannusrakenne ei ole edes ainoa menestykseen vaikuttava tekijä. On myös laatu, myynti, brändääminen, saatavuus ja monta muuta tekijää. Prosentin lasku kustannusrakenteessa ei tarkoita esimerkiksi tuloksen automaattista parantumista prosentilla.

Silti haasteiden iskiessä ratkaisuksi esitetään ensimmäisenä palkkojen leikkauksia. Miksi?

Johtuiko Nokian romahdus siitä, että nokialaisilla insinööreillä olisi ollut liian hyvät palkat? Vai johtuiko se siitä että Apple teki parempia puhelimia?

Palkkojen alennukset eivät olisi Nokian puhelimia pelastaneet, kun kuluttajat halusivat markkinoille tulleita uudenaikaisempia puhelimia. Silti pelastusrenkaaksi tarjotaan usein palkkojen leikkauksia.

Ilmiössä lienee kyse poliittisin tarkoitusperin tehdystä yksinkertaistuksesta. Monimutkaisiin kysymyksiin haetaan helppoja ratkaisuja. Panostaminen tuotekehitykseen, brändäämiseen, jakeluun ja muuhun on niin pitkäaikaista ja vaikeasti selitettävää.

Onneksi rohkaiseviakin esimerkkejä on. Esimerkiksi hissiyhtiö Kone on pysynyt oman alansa huipulla jo vuosikymmeniä panostamalla jatkuvasti suuria summia tuotekehitykseen ja sitä kautta laatuun. Pysymällä alansa eturintamassa saa menestystä.

Samasta syystä huippukallis Sveitsi on pärjännyt monella teollisuusalalla. 

Suomessa viime vuosina toteutetut koulutusleikkaukset ovat omiaan heikentämään maallemme elintärkeää tuotannon laatua. Se saattaa näkyä kilpailukyvyn laskuna tulevaisuudessa.

Antti Koskela

Ekonomisti

ERIARVOISTUMINEN KIIHTYISI ILMAN AMMATTIYHDISTYSLIIKETTÄ

Eilen oli Porvoossa Tulevaisuuden valtiopäivät. Tsaari ei tällä kertaa ollut kutsuttujen listalla. Aamun Hesari (5.5.2017) tilaisuutta käsittelevän juttunsa otsikossa kyseli ”miten estetään rikasta eliittiä viemästä valtaa?”.

Se onkin arvokas kysymys. Istuva hallitus on kirjannut omaan toimintasuunnitelmaansa tavoitteeksi eriarvoistumisen pysäyttämisen. Se asetti asiaa pohtimaan professori Juho Saaren johtaman työryhmän, jolta pitäisi tulla konkreettisia ehdotuksia tavoitteen saavuttamiseksi. Keväällä 2018 sitten kuullaan mitä olisi syytä tehdä.

Berkley yliopiston Professori Robert B. Reich pohtii kirjassaan Saving Capitalism (2015) miten poliittinen valta on Yhdysvalloissa valunut suuryritysten ja finanssimaailman rahaeliitille. Hän toteaa, että useat hänen havaintonsa pätevät myös moneen muuhun läntisen maailman yhteiskuntaan. Hän tuntuu vilpittömästi olevan huolissaan kapitalistisesta yhteiskunnasta, jota ei kaatanut fasismi tai kommunismi, mutta joka uhkaa ajaa karille vapaiden markkinoiden päättömyydessä. Kuten monissa maissa näkyy, niin ruoreihin on tarjoutumassa kirjava joukko populisteja.

Keskeinen havainto Reichin kirjassa on palkansaajien neuvotteluvoiman hiipuminen. Yhdysvalloissa työntekijöiden järjestäytymisaste on merkittävästi heikentynyt 1970-luvulta. Samanaikaisesti rikkaiden rikastuminen on kiihtynyt ja tuloerot sekä eriarvoisuus yhteiskunnassa revenneet. Palkat eivät kehity, paitsi ns. ”superjohtajilla”, uuden ajan raharuhtinailla. 

Suomessa aikavälillä 1990-2014 rikkaimman yhden prosentin käytettävissä olevat tulot kasvoivat kaksi kertaa nopeammin kuin keskimäärin suomalaisilla. Suomessa ei toki vähäosaisimmalta väeltä maata ole lopullisesti kaivettu jalkojen alta. Kuitenkin rikkaille on sallittu nouseminen uusiin korkeuksiin. Kehitys mahdollistui 90-luvulla tehdyillä poliittisilla päätöksillä.  Markkinoiden ja talouden kasvu sekä julkisen sektorin vakauttaminen olivat tavoitteita, joiden saavuttamiseksi tietoisesti hyväksyttiin kääntöpuolena eriarvoistumisen kasvaminen. Tuolloin valtiovarainministerinä toiminut nykyinen presidenttimme kysyi 90-luvun lopulla jotain siihen tapaan, että ”mitä se jonkun rikastuminen on toisilta pois?”.  

Edellä mainitussa jutussaan Hesari kysyy mm. Sitran yliasiamies Mikko Kososelta ”miten varmistetaan, ettei varakas ja koulutettu eliitti omi valtaa?”. Kosonen vastaa, että ”eriarvoistuminen on isoin ongelma, mutta pitää saada yhteiskunta toimimaan alhaalta ylöspäin. Poliitikkojen pitää oikeasti tuntea muitakin ihmisiä kuin puolue-eliittiä.” Haluan ymmärtää, että Kosonen viittaa myös kansalaisjärjestöihin, jotka perinteisesti ovat olleet vuoropuhelun välittäjiä päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Aivan kuten Reich peräänkuuluttaa ammatillisen järjestäytymisen merkitystä poliittisen vallan tasapainottavana tekijänä.

Suomessa on myös voimia, jotka haluaisivat nitistää järjestäytynyttä työvoimaa. Eräs kokoomuslainen kansanedustaja on ilmoittanut, että hän haluaa vähentää ammattiyhdistysliikkeen vaikutusmahdollisuuksia. Siis vähentää työntekijöiden valtaa ja mahdollisuuksia. Kansainvälisessä vertailussa se tarkoittaa alempia palkkoja, rikkauksien kasautumista, julkisten menojen leikkauksia ja siten kansankunnan hyvinvoinnin ripeää laskua. Järjestäytynyt työvoima on tasapainottava voima vapaassa markkinataloudessa. Kun joltain halutaan ottaa valtaa, niin varmaan se jollekin halutaan antaa. En osaa sanoa, kenelle tuo edellä mainittu miljonäärikansanedustaja valtaa tarjoaisi vai pitäisikö itsellään.

Antti Veirto

Tutkimuspäälikkö