KUKA HYÖTYY TYÖTULOTUESTA?

SDP julkaisi toissaviikolla vero-ohjelmansa, jonka pääteemana oli siirtyminen tulo- ja kulutusveroista kohti pääoman verottamista. Yksi konkreettisista uudistusehdotuksista oli työtulotuki, jossa ansiotuloista maksettu vero voisi jäädä alle nollan 15 000 euron alapuolelle jääville vuosituloilla. Tällöin työntekijöille maksettaisiin palkanmaksun yhteydessä veronpalautusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että bruttopalkasta jäisi käteen enemmän, kuin yritys maksaa. Sosiaalivakuutusmaksut pitävät nimittäin todellisen veroasteen plussan puolella ainakin pienellä työtulotuen tasolla. Palkkalaskelmassa näkyvän lisätulon tulisi kuitenkin kannustaa ottamaan vastaan erityisesti osa-aikaista ja keikkatyötä.

Demareiden tarkoituksena onkin tukea pienituloisten toimeentulon ohella työllistymistä. On positiivista huomata, että julkiseen keskusteluun nousee välillä työllisyystoimia, jotka eivät perustu vain nykyisten etuuksien leikkaamiseen ja sanktiointiin. Työtulotukeen liittyy kuitenkin myös ongelmia, joita ei toivottavasti ohiteta vain vero-ohjelmassa esitetyillä ruusuisilla oletuksilla.

Marginaalivero painuu alle nollan

Alla olevissa kuvioissa on esitetty nykyiseen työtulovähennykseen perustuvan työtulotukimallin vaikutukset eri vuositulotasoilla. Malli perustuu SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittisen asiantuntijan Lauri Finérin työtulotukea avaavassa blogissaan esittämiin oletuksiin, joista keskeisiä ovat tuen matala taso ja se, ettei tuki vaikuta yli nykyisen ansiotuloverotuksen alarajan tienaavien työtulovähennykseen.

Kuviossa 1 esitetään keskimääräisen palkansaajan vuonna 2018 kohtaamat verot ja sosiaalivakuutusmaksut sekä marginaalivero eli seuraavasta ansaitusta eurosta maksetut verot jo vakuutusmaksut aina 80 000 euron vuosiansioihin asti. Kuviossa 2 esitetään puolestaan samat tiedot, mutta laskelmiin on lisätty työtulotuki, joka nousee 540 euroon 7 000 euron vuosityötuloilla ja laskee jälleen nollaan lähestyttäessä 15 000 euron vuosityötuloja. Työtulovähennykseen ei ole tehty muutoksia tätä suuremmilla ansioilla.

Kuvio 1 Nykyinen veroaste ja marginaalivero. Lähde: Veronmaksajien Keskusliitto

Kuvio 2 Veroaste ja marginaalivero 540 euroon nousevalla työtulotuella. Lähde: Veronmaksajien  Keskusliitto ja omat laskelmat

Kuten kuvioista käy ilmi, työtulotuki luo voimakkaan kannustimen työskentelylle ns. phase in -vaiheessa, jossa marginaalivero laskee alle nollan ja jokainen työssä tienattu euro tuottaa enemmän kuin euron kokonaisansioina. Phase out -vaiheessa työtulotuki tuottaa puolestaan yhä nykyistä järjestelmää alemman kokonaisveroasteen mutta korkeamman marginaaliveron, kun tuki vähenee ensin 6 prosenttia ja myöhemmin 7 prosenttia työtulojen lisäyksestä.

Työtulotuen eksplisiittinen tavoite on korjata verotusjärjestelmää progressiivisemmaksi pienillä ansioilla, joilla nykyään tulee maksaa tasaveron omainen 8,3 prosentin sosiaalivakuutusmaksuosuus. Kuten kuviosta 2 voi nähdä, työtulotuki siirtääkin progression alkupäätä pienemmille vuosituloille aiheuttaen kuitenkin samalla marginaaliveron heilahtelua. Luonnollista olisikin esittää työtulotuen sijaan sosiaalivakuutusmaksujen progressiota, mikäli tavoitteen olisi vain luoda muutoksia toimeentuloon ja työn kannustavuuteen, mutta tällöin tulisi samalla puuttua mm. työttömyysturvan ja eläkejärjestelmän rahoitukseen.

Ylimääräinen kannuste työhön

Työtulotukea, joka on siis nimensä mukaisesti riippuvainen siitä, että sen vastaanottaja tekee ansiotyötä, vertaillaan tyypillisesti Milton Friedmanin ehdottamaan negatiiviseen tuloveroon, jota maksetaan myös työelämän ulkopuolisille henkilöille riippuen heidän tulotasostaan. Negatiivinen tulovero toimii näin sekä progressiivisena verotusjärjestelmänä että toimeentuloturvan muotona.

Negatiivinen tulovero on kuitenkin tyypillisesti progressiivinen tai lineaarinen, eikä marginaalivero laske näin alle nollan. Vaikka se välttää siis tuloloukut, joissa työtulojen kasvattaminen ei kannata, negatiivinen tulovero ei tarjoa ylimääräistä kannustetta työnteolle matalilla tuloilla. Työtulotuen hyvinvointia lisäävä vaikutus verrattuna negatiiviseen tuloveroon riippuu teoreettisessa kirjallisuudessa siitä, tekevätkö työntekijät keskeisen valinnan työhön osallistumisen (extensive elasticity) vai tehtyjen tuntien lukumäärän (intensive elasticity) kohdalla. 

Peter Diamond ja Emmanuel Saez (2011) tukevat ensin mainittua näkemystä, jossa valinta työvoimaan osallistumisen kohdalla dominoi ja hyvinvoinnin maksimoi suhteellisen pieni perusturvan taso ja jopa negatiiviseksi laskeva efektiivinen marginaalivero työtulojakauman alapäässä. On tosin oletettava, että vaikutuksia syntyy myös tehtyjen työtuntien kohdalla, eli osa työntekijöistä, jotka eivät tuloillaan ole oikeutettuja työtulotukeen, vähentää tehtyjä työtuntejaan päästäkseen osalliseksi järjestelmään.  

Tukee työllisyyttä mutta laskee palkkoja

Andrew Leigh (2010) tarkasteli Yhdysvaltain liittovaltion Earned income tax credit -järjestelmän hyötyjen jakautumista eri osavaltioiden poikkeavien tukitasojen avulla. Yhdysvaltain järjestelmä on omiaan tukemaan perheellisten osallistumista työvoimaan, sillä tuen taso on korkeampi sen vastaanottajan lasten lukumäärästä riippuen perheen toiseen lapseen asti. 

Leigh havaitsikin työtulotuen vaikuttavan voimakkaasti erityisesti perheellisten työn tarjontaan. Vaikutus palkkoihin ei kuitenkaan riippunut lasten määrästä, vaan tuki vaikutti negatiivisesti kaikkien matalan koulutustason työntekijöiden palkkatasoon siten, että negatiivinen vaikutus oli kaikista suurin koulutusjakauman alapäässä ja katosi lopulta korkeakoulutettujen kohdalla.  Tämä tukee yleistä arviota siitä, että työtulotuen vaikutus palkkoihin tapahtuu pääasiassa työvoiman kokonaistarjonnan kautta yksilötason sopimusten sijaan.

Ghazala Azmat (2015) havaitsi kuitenkin Iso-Britannian Working Families Tax Credit -järjestelmää koskevassa tutkimuksessaan, että vaikutus palkkaan saattaa erota tukeen oikeutettujen ja sen ulkopuolelle jäävien välillä, kun työnantajat havaitsevat tuen suuruuden palkanmaksun yhteydessä. Tukeen oikeutettujen palkat tippuivat keskimäärin tällöin 30 prosenttia tuen suuruudesta, kun muiden vastaavan taito- ja koulutustason työntekijöiden palkat laskivat vain 8 prosenttia tuen suuruudesta sen käyttöönoton jälkeen.

SDP ohittaa vero-ohjelmassaan työtulotuen vaikutuksen palkkoihin toteamalla, etteivät palkat voi laskea alle työehtosopimusten asettamien minimitasojen. Tämä pitää paikkansa valtaosalla aloista, mutta se ei tarkoita, etteikö työtulotuella olisi lainkaan vaikutusta palkkatasoon. Työtulotuki saattaa nimittäin pienentää palkkaliukumia ja ajaa näin matalapalkka-aloilla tarjottuja palkkoja lähemmäs TES-minimiä.

Vaikka työehtosopimukset sallivat suuremman joustavuuden eri alojen välillä kuin Yhdysvalloissa yleiset minimipalkkalait, voi työtulotuen vuorovaikutusta niiden kanssa pitää samanlaisena. David Neumark ja William Wascher (2011) tutkivat tätä vuorovaikutusta työtulotuen ja minimipalkkojen välillä Yhdysvalloissa. He havaitsivat lasten lukumäärästä riippuvaisen työtulotuen vaikuttavan yhdessä minimipalkan kanssa positiivisesti erityisesti matalan koulutustason yksinhuoltajaäitien tuloihin, sillä se kannusti heitä osallistumaan työmarkkinoille. Samalla muiden matalan koulutustason työntekijöiden keskimääräinen palkkataso kuitenkin laski huolimatta minimipalkasta.

Puhe siitä, ettei työtulotuen kaltaisella uudistuksella olisi lainkaan vaikutusta palkkoihin, on siis perusteetonta. Sama logiikka ja toimintaperiaate pätevät kuitenkin myös veronalennusten kohdalla, eikä siirtymisessä negatiiviseen marginaaliveroon ole palkkavaikutusten kannalta mitään erityistä etenkään, kun SDP:n mallissa efektiivinen verotus ei vaikuta laskevan millään palkkatasolla alle nollan. 

Yritykset ottavat osansa

Palkkojen pieneneminen osalla työtulotuen summasta tarkoittaa kuitenkin sitä, etteivät matalapalkkaiset ole työtulotuen ainoita edunsaajia. Eräällä tavoin työtulotuki onkin erinomainen yritystuki siinä mielessä, että sen hyödyt yrityksille syntyvät lähinnä korkeamman työllisyyden tason kautta. Työtulotuesta on toki laskevan palkkatason kautta haittaa niille työntekijöille, jotka eivät ole siihen oikeutettuja, mutta itse työtulotuen jäädessä matalalle tasolle palkkojen lasku jää yhtä lailla erittäin pieneksi.

Koska SDP:n mallissa työtulotuki on tarkoitus maksaa palkanmaksun yhteydessä, tulee ottaa huomioon myös Azmatin tulokset Iso-Britannian työskentelevien perheiden tukijärjestelmän parista. Työnantajat saattavat nimittäin tarjota alempaa palkkaa, vähemmän tunteja osa-aikaisille tai lyhyemmän sopimusjakson määräaikaisille työntekijöille, jotta he täyttävät työtulotuen kriteerit ja osa palkanmaksusta tavallaan ulkoistetaan valtiolle. Erityistä huolta tulee kantaa aloista, joilla ei ole yleissitovia työehtosopimuksia ja palkat saattavat joustaa vielä alemmas.

Lisäksi ehdotus laajentaa työtulotuki yritystoiminnan ansiotuloille on pulmallinen, sillä rajanveto-ongelmia palkansaajien ja itsenäisten elinkeinoharjoittajien määrittelyssä ei ole ratkaistu. Jo nyt esimerkiksi alustatyötä tekevät elinkeinonharjoittajat työskentelevät varsinkin sosiaalivakuutusmaksut ja työskentelyyn vaadittujen välineiden kulumisen huomioiden palkalla, joka alittaa selkeästi kyseisten alojen työehtosopimuksen minimitason. Yrittäjille laajennettava työtulotuki kiihdyttäisi tällaista kehitystä.

Verotusjärjestelmän käyttäytymis- ja tulonjakovaikutuksia tarkastellessa ei muutoksia kuitenkaan voi arvioida tyhjiössä. Erityisesti, koska työtulotuen teho perustuu ekstensiivisiin joustoihin eli valintaan, osallistuako työelämän lainkaan, tulee sen vaikutusta arvioida yhteydessä toimeentuloturvan uudistuksiin. Tällöin efektiivisiin marginaaliveroihin luetaan myös työtulon etuuksia karsiva vaikutus, joka voi olla keskeinen työtulotukimallin olettamilla alhaisilla vuosiansioilla.

Olli Toivanen

Ekonomisti

Lähteet:

Azmat, Ghaza (2015) Incidence, Salience and Spillovers: The Direct and Indirect Effects of Tax Credits on Wages. CEP Discussion Paper No. 724, Revised and Republished June 2015.

Diamond, Peter – Saez, Emmanuel (2011) The Case for a Progressive Tax: From Basic Research to Policy Recommendations. Journal of Economic Perspectives, Vol. 25 (4), 165–190.

Leigh, Andrew (2010) Who Benefits from the Earned Income Tax Credit? Incidence among Recipients, Coworkers and Firms. IZA DP No. 4960.

Neumark, David – Wascher, William (2011) Does a Higher Minimum Wage Enhance the Effectiveness of the Earned Income Tax Credit? Industrial and Labor Relations Review, Vol. 64 (4), 712−746.

UPEAT NUORET OSAAJAT - LOISTOKAS TAITAJA 2018

Näinä kyynisinä aikoina suosittelen pientä positiivisuuspiikkiä. Sopivana dopingina toimivat vaikka vuosittain pidettävät nuorten ammattiosaamisen SM-kilpailut eli Taitaja-kilpailut. Tänä vuonna kisattiin Tampereella. 

Toden totta: Nuorissa on tulevaisuus – ainakin jos mittarina käyttää Taitajien saldoa. On mykistävää, miten lahjakkaita ja taitavia nuoret ammattiosaajat ovat, mistä iso kiitos kuuluu Suomen laadukkaalle ammatilliselle koulutukselle. 

Tiedostan, että Taitajissa esillä olevat kilpailijat ovat alansa huippuja, mikä ei automaattisesti välitä koko kuvaa ammatillisen koulutuksen laadusta. Ammattitaidon kansainvälisissä kilpailuissa näkee myös sitä, että mitalin kiilto silmissä keskitytään robottimaisesti yksittäiseen suoritukseen, ja unohdetaan täysin, miksi ylipäätään kilpaillaan. Tällöin MM-mitali ei kerro totuutta maan ammatillisen koulutuksen ja osaamisen laadusta. 

Näin ei onneksi ole Suomen laita. Toki meilläkin valmennetaan kilpailijoita, mutta toiminnan periaate on, että kautta linjan laadukas ammatillinen koulutus luo parhaan pohjan myös huippuyksilöjen kehittymiselle. Huiput taas näyttävät esimerkkiä aloittelijoille ja omaa alaansa vielä etsiville. Myös työelämä on vahvasti mukana kilpailutoiminnassa. 

Itselläni oli ilo ja kunnia toimia tarjoilija-lajin kilpailuasiakkaana. Vastuullinen tehtäväni oli isännöidä neljän hengen pöytäkuntaa sekä nauttia ruuasta ja laadukkaasta palvelusta. Voin vilpittömästi sanoa, että kyseessä oli yksi parhaista – ellei paras – ravintolakokemukseni, vaikka kyseessä olikin simulaatio. 

Taskussakin oli lappu, josta lunttasin, mitä viiniä (näennäisen) asiantuntevasti (tarjoilijan suosituksesta) tilasin ja kilpailija liekitti pihvit silmiemme edessä täydellisiksi. Hän sijoittuikin 10 finalistin joukosta lopulta neljänneksi. Kokemus oli huikea!

Kilpailualueen käytävät huokuivat hyvää henkeä. Monet lajit tarjosivat myös upeita näytteitä kilpailijoiden osaamisesta, kuten kuvan ravintolakokkien aikaansaannoksista voi päätellä. Ennen kaikkea Taitajat loivat tänäkin vuonna uskoa ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen, vaikka puitteet eivät ole helpot. 

Amikset ovat kärsineet suhteettomasti nykyhallituksen sokeasta moukaroinnista. Juhlapuheissa ammatillisen koulutuksen laadun tärkeyttä on ylistetty samalla, kun koulutuksen järjestäjien resurssit on vedetty minimiin. 

Taitajissa nuoret osaajat näyttävät konkreettisesti, mitä voimme menettää, jos jatkamme lyhytnäköisellä koulutuksen leikkauslinjalla.

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

VOIKO TULEVAISUUTEEN PONNISTAA KEPILLÄ?

Oletteko jo tutustuneet eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuoreimpaan julkaisuun ”Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037”? Se on 500-sivuinen pläjäys tulevaisuuden radikaaleista teknologioista. Niiden rinnalla matkapuhelimen ja internetin vaikutukset kalpenevat. 

Raportissa esitetään, että robottien häirintä tulisi kriminalisoida. Roboteille siis työrauha, että niiden potentiaali tulisi hyödynnettyä. Roboteille pitäisi sallia myös ympäristön valvominen. Valvontaa pitäisi selventää erityisesti julkisessa ympäristössä liikkuvien autonomisten robottien osalta. 

Tulevaisuusvaliokunnan raportin mukaan suurin työn teettämiseen liittyvä muutos syntyy alustatalouden kasvusta. Mikroyrittäjyyden ja alustatyön helpottaminen ovat raportin mukaan keskeisiä säädöstavoitteita. Raportti esittää, että osuuskuntatyyppisen toiminnan esteitä ja alisteisuutta markkinataloudelle pitäisi purkaa ja alustaosuuskuntien kehitystä tukea. Hyvä esitys. Osuuskuntia tarvitaan. Parhaimmassa tapauksessa niiden kautta ihmiset saavat työelämässä kollektiivista tukea. Itse asiassa ammattiliittojen pitäisi olla tukemassa enemmän osuuskuntien syntymistä. Tämä oli minun ajatus. Tulevaisuusvaliokunnan raportissa ei näin kirjoiteta.

Yhteiskunnan tulonjakoa tai vaikkapa teknologisen kehityksen vaikutuksia ihmisten keskinäiseen eriarvoisuuteen ei raportissa ehditä miettiä. Ihminen ei ole radikaali teknologia. Ainakaan enää.     

Itse odottaisin, että teknologian hyödyntämiseen liittyvän keskustelun ohessa, puhuttaisiin vielä nykyistä enemmän ihmisestä ja ihmistyön tulevaisuudesta. Tulevaisuuden yhteiskunnasta. Tekninen kehitys on kuitenkin lisännyt tuloeroja ja varallisuuden kasautumista. Suomessa kaikki tehdään toisin? 

Suomi on kerännyt maailmalla mainetta perustulokokeilullaan. Se on nähty viestinä siitä, että Suomi varautuu tulevaisuuteen, jossa palkkatyötä ei ole kaikille tarjolla. Vähemmän ulkomailla on puhuttu siitä, että samanaikaisesti Suomessa on leikattu työttömyysturvaa ja työttömien sanktioita kiristetty. Suomi ei osaa päättää millä jalalla se tulevaisuuteen ponnistaa vai tukeutuuko loikassaan keppiin?  

   

Kepin käyttäminen korostaa työn merkitystä. Työ 2040 – Skenaarioita työn tulevaisuudesta – raportissa Johannes Koponen pohtii, että ”työ on jatkossakin tärkeää, mutta tulevaisuudessa työn käsite voi laajentua sisältämään uutta toimeliaisuutta, joka nyt rajautuu markkinatalouden ulkopuolelle”. Aktiivimallin toteutuksessa heijastuu perinteinen työkäsitys. Aktiivisuus ymmärretään rajallisesti ja jos sitä ei ymmärretä, leikataan työttömyysturvaa. 

Moni on varmaan lukenut Yuval Noah Hararin kirjan Homo Deus. Se on väkevä kirja ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

Hararin miettii kirjassaan monien muiden asioidessa ohessa sitä mikä on ihmisen merkitys, jos koneet hoitavat merkittävän osan töistä. Mihin jatkossa ihmistä tai paremminkin ihmisiä tarvitaan. Ihmisiä on tarvittu aikojen saatossa tekemään töitä maataloudessa ja myöhemmin teollisuudessa. Kun ihmisiä on tarvittu, on ihmisistä kannattanut pitää myös huolta. Kansalaisista on kannattanut pitää huolta myös siksi, että he olisivat sitoutuneita yhteisöönsä ja yhteiskuntaan. Entäpä sitten kun koneet tekevät työt ja tarvittaessa jopa hoitavat pyssyhommatkin? Hararin pohdinnat avaavat näkymät uskomattomaan eriarvoisuuteen. 

Palataan nykyhetkeen. Tutkijatohtori Tanja Aitamurto kirjoittaa tänään Hesarissa (HS 15.5), että Yhdysvalloissa huikean hintaiset digijärjestelmät valvovat sosiaalietuuksien piirissä olevia köyhiä. Nykyaikaiset digitaaliset järjestelmät ovat hänen mukaansa toteutettu negatiivisen suunnittelun näkökulmasta: apua tarvitsevat ovat yhteiskunnalle rasite, ja heistä koituva haitta pitää minimoida. Aitamurto näkee Suomessa samoja elkeitä. Meilläkin ollaan rakentamassa digitaalista vaivaistentaloa. Aitamurto kirjoittaa, että ”avun tarpeessa olevat nähdään loisina, joista tuleva rasite pitää supistaa minimiin”. Hän luettelee tästä kertovina ilmiöinä aktiivimallin, sosiaali -ja terveydenhuollon pisteytysjärjestelmän ja Kelan vaikeudet toimeentulotuen jakamisessa. 

Nyt päättäjillä pitää olla kieli keskellä suuta. Vaikka fyysinen ympäristömme digitalisoituu vauhdilla, niin politiikalla vaikutetaan siihen mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tehdään valintoja siitä, miten ihmiset oikeuksineen huomioidaan ja miten käy humaaneille arvoille pitemmässä juoksussa.   

Antti Veirto

Tutkimuspäällikkö