PERUSTAIDOT VAATIVAT JATKUVAA PETRAUSTA

Perustaidot ottaa helposti itsestäänselvyytenä. Osaamme kaikki lukea, kirjoittaa, laskea ja googlettaa kaiken maailman oleelliset ja vähemmän oleelliset tiedot.

Mutta näin ei tietenkään automaattisesti ole. Vaikka suomalaisten perustaidot ovat keskimäärin edelleen kärkiluokkaa, esimerkiksi aikuisten ICT-taidoissa emme mitenkään loista - pikemminkin päinvastoin.

Tutkimusten mukaan noin miljoonalla suomalaisella on puutteelliset taidot käyttää tietotekniikkaa ongelmanratkaisutilanteissa. Samaan aikaan juuri tieto- ja viestintätekniikan perustaidot ovat nousseet keskeisiksi tulevaisuuden osaamistarpeiksi.

Tässäpä pieni pulma, eikö totta? Osaamisemme prakaa juuri niissä asioissa, jotka ovat tulevaisuuden työelämän kannalta oleellisimpia (tai ainakin oleellisimpien joukossa).

Perustaidot tai niiden puutteet myös polarisoivat ihmisiä. Suurimmalla osalla menee varsin hyvin. Pienemmällä osalla sitäkin huonommin. Ja koska kaikkien oletetaan hallitsevan elämän perustaidot, heikkoa osaamista saatetaan hävetä. Siitä ei puhuta, sitä peitellään, mikä luonnollisesti vain syventää ongelmaa. 

PAMissa pyrimme nostamaan kissan pöydälle Työelämän ICT-taidot kaupan alalla -hankkeen kautta. Tämä Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE:n ja Työväen Sivistysliitto TSL:n kanssa toteutettu hanke pyrki siihen, että työssäkäyvät kaupan alan työntekijät pääsisivät testaamaan ICT-taitojaan ja hankkimaan täydentävää osaamista matalalla kynnyksellä. Kohteena olivat juuri ne, joiden perustaidoissa löytyi petrattavaa.

Hankkeessa testattiin lähes 500 henkilöä, joista reilut sata osallistui täydennyskoulutukseen. Palautteen perusteella suurin osa oli tyytyväisiä saamaansa oppiin. ICT-perustaitojen petrauksen katsottiin parantaneen työnteon edellytyksiä ja etenemismahdollisuuksia.

Tosin myös tässä hankkeessa oli nähtävissä henkilöstökoulutukseen liittyvä tuttu ilmiö: työnantajan tarjoama osaamisen kehittäminen kasautuu niille, joiden työmarkkina-asema on valmiiksi parempi. Yritykset ymmärsivät varsin hyvin työntekijöiden osaamisen kehittämisen hyödyt, mutta olivat hanakoita ohjaamaan hankekoulutuksiin myymäläpäälliköitä ja muita ei-perustason työntekijöitä. 

Tämäkään ei luonnollisesti ole täysin huono asia - myymäläpäälliköt käyttävät ICT-tekniikkaa, joten heidän osaamiseensa kannattaa panostaa - mutta hankkeen perustavoitteen näkökulmasta osoite ei ollut täysin oikea. Onneksi testin suorittaneiden joukossa oli myös paljon perustason työntekijöitä.

Hankkeen lopputuloksista voit lukea tarkemmin kotisivuilta: https://rosa.utu.fi/tradeict. Hankkeessa tuotettu taitotesti ja kaikki muu materiaali tallennetaan jatkokäyttöä varten Työelämän verkko-opisto -sivustolle: tyoelamanverkko-opisto.fi

Katso myös lyhyt kooste hankkeen keväisestä seminaarista Turun ICT-week tapahtumassa.

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

VERTAILUSSA SIIVOOJIEN PALKAT NOUSSEET - KESKITUNTIANSIO SILTI PIENI

Tilastokeskus julkaisi 16.8.2017 yksityisen sektorin tuntipalkkojen tilastot. Julkaisussa on paljon mielenkiintoisia asioita. 

Ensinnäkin sukupuolten palkkaero on edelleen suuri. Miesten tuntipalkka on 16,49 euroa ja naisten 13,49 euroa. Eroa on tasan kolme euroa. Naisen tuntipalkka on siis noin 82 prosenttia miesten tuntipalkasta. 

Miesten ja naisten työtunneissakin on valtava ero. Naisten tekemät työtunnit olivat keskimäärin 108 tuntia kuukaudessa ja miesten 134 tuntia. Osa-aikaisuus on siis naisten keskuudessa huomattavan yleistä. Miehet ja naiset tuntuvat sekä tuntipalkan että työtuntien suhteen elävän eri planeetoilla.

Keskimäärin tuntipalkat ovat kehittyneet kuudessa vuodessa noin kymmenen prosenttia, mikä kertoo viime vuosina harjoitetusta palkkamaltista. 

Julkaisun positiivisin luku koski toimistosiivoojien ansiokehitystä. Toimistosiivoojien tuntipalkka on noussut lähes 18 prosenttia vuosina 2010-2016. Se on luultavammin kiinteistöpalvelualan työehtosopimukseen neuvotellun ansiokehitysohjelman ansiota. Se on kaikista suurista ammattiryhmistä parhaimmin. Siivoojien keskiansio on silti pieni, 11 euroa tunnissa., mutta suunta on oikea. Jotain on tehty oikein.

Antti Koskela
Ekonomisti

”SUPERJOHTAJIEN” KORSKEAT PALKAT

Suuren maailman tapaan myös Suomessa ns. ”huippujohtajille” saatetaan maksaa ruhtinaallisesti korvauksia tehdystä työstä. Helsingin Sanomat (HS 3.8.) uutisoi, että pörssiyhtiöiden johtajien palkat ja bonukset ovat ennätyslukemissa. Niitä lukemia katsoessa tulee miettineeksi, että kuinka paljon kyvykkäämpiä näiden nykyjohtajien täytyy olla kuin edeltäjänsä menneiltä vuosikymmeniltä. Niin on korskeita palkkoja, näillä aikamme ”superjohtajilla”.  

Televisiossa johdon palkitsemisen asiantuntijat rauhoittelivat, että kiinteä peruspalkka on toimitusjohtajilla noussut keskimäärin vaatimatonta prosentin vuosivauhtia viime aikoina. Sehän tarkoittaa 100 000 euron kuukausipalkassa ”vain” 1 000 euroa kuukaudessa ja 12 000 euroa vuodessa. 1 800 euron kuukausipalkkaa ansaitsevalle se tarkoittaa 18 euroa kuukaudessa ja 216 euroa vuodessa. Prosentilla on eri vaikutukset.

Johdon palkitsemisjärjestelmiä laativien konsulttien työtä on verrattu ”maailman vanhimpaan ammattiin”. Mene ja tiedä, mutta heidän tehtävänään lienen kuitenkin miellyttää asiakkaitaan eli toimeksiantajana olevaa yrityksen hallitusta ja sen jäseniä. Tunnetusti suuryhtiöiden hallituksien jäsenet tulevat pääosin samasta ammatillisesta ja sosiaalisesta viiteryhmästä kun palkitsemisen kohteena oleva toimitusjohtaja. Konsultti tekee esityksensä perusteisiin palkkavertailut siis periaatteessa samasta ryhmästä, joka on päättämässä johdon palkitsemisjärjestelmän eteenpäin viemisestä. Eli hallituksen jäsenet ovat tavallaan päättämässä myös omasta ansiokehityksestään. Vertauskuvallisesti konsultilla pitääkin olla vähintään kieli keskellä suuta, ellei jopa vähän muuallakin. 

Professori Juhani Suomi oli mukana muiden tutkijoiden kanssa listaamassa Suomen historian hyviä ja huonoja hetkiä (HS 6.8.). Professori nimesi yhdeksi historiamme huonoksi hetkeksi nykyisen oikeistopuhurin. Hänen mukaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyillä päätöksillä on Suomea tietoisesti jaettu kahteen eri leiriin, joista toinen ollaan unohtamassa tien syrjään ikään kuin syyllisenä omaan osaansa. Hänen mukaansa Suomi ei ole koskaan ollut näin syvästi jakautunut kun se alkaa olla. Juhani Suomen näkemys on pysäyttävä. Minä näen ”superjohtajien” palkitsemisjärjestelyt osaksi tuota puhuria.

Meillä on vahvistunut käsitys, että jokainen saa kaikilla elämän alueilla mitä omalla tekemisellään ansaitsee. Niinhän eivät asiat tietenkään yksiselitteisesti mene. Ei olemassa mitään luonnonjakaumia, joissa toisten esimerkiksi pitää saada tähtitieteellisiä korvauksia tekemisistään. Epäreiluus on korjattavissa ja ennen muuta politiikassa voidaan tehdä valintoja yhteiskunnan suunnan suhteen. Valintoja myös siitä, että palataanko me noukkimaan ne syrjään unohtuneet.

Seuraavasta kuvasta käy hyvin ilmi millaista tuotannontekijätulojen kasvu on ollut eri tulodesiileissä. Tuotannontekijätuloon sisältyy palkat, yrittäjätulot ja omaisuustulot. Näyttää siltä, että käytettävissä olevien tulojen mukaan ylimpään 1 prosentin ryhmään päätyneillä ovat tuotannontekijätulot kehittyneet merkittävästi rivakammin kuin muilla. Siellä ne ”superjohtajat” lentävät muilta karkuun.

Palkkajohtajina painelevat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat eivät näytä taakseen vilkuilevan. Valtiokaan ei ole heidän menoansa kyseenalaistamassa. Se on päinvastoin mukana lisäämässä ”pökköä pesään”. Siitä osoituksena valtio-omistajien hiljaisella hyväksynnällä Finnairin toimitusjohtajalle myönnetty muhkea lisäeläke. Kyllä nyt kelpaa valtionyhtiön lentolaivastoa johtaa.

Lisäeläkettä perusteltiin sillä, että vastaava järjestely on käytössä 70 prosentissa pörssiyhtiöistä. Piiri pieni pyörii ja toimitusjohtajat siinä hyörii toisiaan palkitsemassa.  

Arjessa asiat konkretisoituvat tavallisella palkansaajalla siinä, että tuntuuko työstä saatava palkka riittävän reilulta. Arjen todellisuudesta irtautuneesta ”superjohtajien” palkitsemisesta saadut tiedot lisäävät varmasti epäreiluuden tunnetta kohta alkavien palkkaneuvotteluiden alla.

Antti Veirto

Tutkimuspäällikkö

LASTENSAANTI EI HOUKUTA, KOSKA SUOMI EI OLE LAPSIYSTÄVÄLLINEN YHTEISKUNTA

Viime aikoina on paljon keskusteltu, miten syntyvyys on voimakkaasti vähentynyt Suomessa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syntyneiden lasten määrä laski tammikuun ja toukokuun välillä seitsemän prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Nyt kun Suomi täyttää 100 vuotta, on hyvä pohtia syntyvyyslukujen romahtamisen syitä. Suvi-Anne Siimes pohtii (HS Kolumni 11.4.), mihin kaikkeen syntyvyyden lasku tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa. Hän on huolestunut erityisesti huoltosuhteesta. Annamari Sipilän (HS Kolumni 7.5.) mukaan ihmiset eivät vain halua lapsia ja tämä pitäisi hyväksyä. Helsingin Sanomissa (Kotimaa 19.7.) on nostettu esiin jopa se, että ilmastonmuutoksen vuoksi kannattaa jättää lapset tekemättä. 
 

Ilmiö ei ole niin uusi, kuin mitä annetaan ymmärtää. Alla olevasta taulukosta huomataan kaksi asiaa: ensinnäkin Suomen historian aikana syntyvyyden suunta on ollut suhteellisen laskeva, varsinkin suurten nälkävuosien jälkeen. Toiseksi taulukosta huomataan, että on ollut neljä jyrkkää piikkiä syntyvyyden laskussa, kuten 1800-luvulla suurten nälkävuosien, sisällissodan ja toisen maailmansodan aikana. Näiden hetkellisten yhteiskunnallisten kriisien jälkeen syntyvyys on pomppinut taas vähäksi aikaa ylös, josta taas on alkanut tasainen lasku. Nyt on hyvä pohtia, eletäänkö aikaa, jossa on tulossa viides syntyvyyden laskun piikki. Mitä meidän pitäisi tehdä/huomioida? Miten edellisistä yhteiskunnallisista kriiseistä osattiin nousta ja mihin silloin osattiin kiinnittää huomiota?

Kuvio. Yleinen syntyvyysluku Suomessa vuosina 1750–2015

Lähde: Tilastokeskus

Suomalaista historiaa tarkasteltaessa huomataan, että sosiaalipolitiikan ratkaisumekanismeilla on ollut erityisen tärkeä rooli. Yhteiskunnalliset sosiaaliset ongelmat osattiin tunnistaa hyvissä ajoin ja poliittista tahtotilaa oli vähentää sosiaalisten riskien vaikutusta kotitalouksien hyvinvointiin yhteiskunnallisten sääntelyn ja resurssien uudelleenjaon avulla. Näinä aikoina suomalaista sosiaaliturvaa kehitettiin mallikkaasti. Esimerkiksi syntyvys saatiin nostettua säätämällä vähävaraisille äideille äitiysavustusta vuonna 1937, jolloin äidit saatiin myös terveydenhuollon piiriin. Äitiysavustuslain säätämisen taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suurista lapsikuolleisuusluvuista. Äitiysavustus tuli kaikkien äitien saataville myöhemmin vuonna 1949.

Tällä hetkellä syntyvyyden lasku Suomessa ei johdu huonoista äideille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista. Ongelma löytyy työelämästä ja lasten hoitojärjestelmästä. Sosiaaliturvan äideille suunnatut mekanismit eivät ole riittäviä kannustamaan suomalaisia saamaan lapsia, jos muut yhteiskunnan mekanismit ovat vastaan. Puhutaan paljon työelämän muutoksesta ja työntekijän joustoista. Tietyt toimialat ovat muuttuneet siten, etteivät ne kannusta lastentekoon, jolloin vaikutukset nähdään ihmisten käyttäytymisessä. Uudistuksia tehdään ilman, että mietitään ja pohditaan, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa. Nykymaailmassa tärkein on yritysten voitot ja johtajien palkat. Kun nämä pystytään turvamaan, mikä tahansa uudistus menee läpi argumentilla ”saadaan Suomea nostettua talousvaikeuksista”. Mitä Suomelle ja Suomen taloudelle sitten tapahtuu pitkällä aikavälillä, jos syntyvyys jatkaa jyrkkää laskua ja kohta täällä ei asu paljon ihmisiä? Jo nyt monet kunnat taistelevat väen vähenemisen ja palveluiden katoamisen kanssa. 

Työelämän negatiivisten muutosten vaikutukset työntekijöiden kokonaisvaltaiseen elämään ovat tulleet hyvin esille keväällä Pamin teettämässä ”Kauppojen aukioloaikojen vaikutukset työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa” -kyselyssä. Kyselyssä selvitettiin sekä monivalinta- että avoimilla kysymyksillä, miten kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen uudistus on vaikuttanut työntekijöiden elämään. Monet toivat esille, että uudistuksen myötä vähäisetkin haaveet lastensaamisesta ovat hävinneet/lakanneet. Työ on muuttunut ympärivuorokautiseksi, pätkämäisemmäksi ja työvuorojen suunnittelu on lastenkengissä. Vuorot tulevat lyhyellä varoitusajalla, mikä vaikuttaa työntekijöiden kokonaisvaltaisesti päivän ja elämän rytmiin. Pätkätyöllä ei voi elättää itseään eikä perhettä, jolloin epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen ja tämän myötä epävarmuus toimeentulosta heijastuvat väkisinkin ihmisten lastensaantihaluun.   

Työsuhteiden pysyvyydellä voidaan lisätä turvallisuuden tunnetta toimeentulosta, ja näin usko tulevaisuuteen on paljon vahvempi. Samalla työntekijä sitoutuu työhönsä ihan eri tavalla, jolloin työnantajan ei tarvitse etsiä jatkuvasti uusia työntekijöitä ja perehdyttää työtehtävään yhä uudelleen ja uudelleen. Työelämän joustoilla voidaan lisätä sekä työntekijöiden hyvinvointia että samalla yrityksen tuottavuutta. Joustot pitäisi helpottaa työn ja perheen yhdistämistä, jolloin kannustetaan ja mahdollistetaan ihmisille lastensaanti. Joustot eivät kosketa vain työntekijöitä niin kuin nykyään helposti ymmärretään. Työelämän joustoja tarvitaan sekä työntekijöiden että työnantajien keskuudessa. Toimialat eivät saa polarisoitua lapsiystävälliseen ja ei-lapsiystävälliseen työelämän muutoksen myötä. 

Työelämän muutoksen myötä myös lastenhoitojärjestelmämme on muututtava ja vastattava työelämän tarpeita. Edellä mainitussa Pamin kyselyssä kävi ilmi, että monet vanhemmat kamppailevat lastenhoidon kanssa. Lasten vuorohoidon saatavuus on heikko monessa paikkakunnassa. Joustoa on löydyttävä myös lasten hoitojärjestelmästä.

Vaikka lasten saaminen on täysin vapaaehtoista, silti jokaiselle on annettava mahdollisuus työskennellä haluamallaan toimialalla ja mahdollistaa ja helpottaa lapsen saantia. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että vain tehokkailla ja laajoilla perhepoliittisilla mekanismeilla voidaan tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta lapsiystävällisempi ja näin lisätä lastentekohalukkuutta.

Egëzona Kllokoqi-Bublaku

Sosiaalipoliittinen asiantuntija