KENELLE OVET AUKEAVAT?

Kaikkien puolueiden kannattajat ovat aivan erinomaisen tyytyväisiä niiden kauppojen aukioloaikoihin, joissa he useimmiten asioivat. Kaikista suomalaisista 92 prosenttia ovat tyytyväisiä kauppojensa aukioloihin. Kenelle Suomen istuva hallitus on siis aukioloaikoja oikein vapauttamassa, kun ei ainakaan puolueidensa kannattajien enemmistön tai kansalaisten tarpeisiin?

Kovin kaksinen ei ole myöskään eri puolueiden kannattajien innostus siihen, että juhlapyhinä kuten jouluna ja pääsisäisenä, isot tavaratalot ja hypermarketit pitäisivät ovensa auki. Kenelle Suomen istuva hallitus on siis avaamassa isot kaupat juhlapyhinä kun ei ainakaan puolueidensa kannattajien enemmistön tai kansalaisten tarpeisiin?

Myöskin ammattiryhmittäin tarkasteltuna näyttää tyytyväisyys kauppojen aukioloaikoihin olevan kaikilla korkealla tasolla. Tosin opiskelijat jostain syystä hieman poikkeavat muiden ammattiryhmien rintamasta.

Hallitus on perustellut aukiolojen vapauttamista esimerkiksi sillä, että näin kaupat pystyvät paremmin kilpailemaan verkkokaupan 24 tunnin palveluita vastaan. Kuitenkin päivittäistavaroiden ostamiseen verkkokauppaa käyttää vain 8 prosenttia suomalaisista. Yleisin syy sille, että ei käytä verkkokauppaa päivittäistavaroiden ostamiseen on se, että haluaa asioida kaupassa itse.

Hallituksen korvat ovat auki lähinnä elinkeinoelämän äänille. Tiedetään, että kauppakamarit ovat olleet asian suhteen aktiivisia. Kansan tarpeiden pohjalta he eivät toimi. Elinkeinoelämä ja hallitus lienen olettavat, että tarjonta synnyttää tarpeet. Näin meitä ohjaillaan asiakkaina.

Antti Veirto

KUPLIIKO?

Hei vaan kaikille, ja tervehdys täältä ay-kuplasta. Nyt kuplii. Mites teidän kuplissa? Jos seuraa verkkokeskusteluita, niin monella kuplii ja jossain tosi pahastikin.

Sosiaalinen media ja netti tarjoavat jokaiselle meille mahdollisuuden olla oman elämänsä tähtireporttereita ja (saanko tämän sanoa?) Göbbelsejä. Jokainen voi teoriassa luoda sen viraalin ilmiön, joka nopeasti liikuttaa tuhansia sosiaalisen median seuraajia. Arvostan toki ihmisten kekseliäisyyttä enkä voisi viedä arvoa keneltäkään vloggarilta tai bloggarilta. Kuitenkin näin 80-luvun permamentit muistavana sanon, että silloin tuskin olisi kukaan osannut kuvitella, että turhanpäiväisellä hölötyksellä jonain päivänä saattaisi ansaita elantonsa.

Palataan (saanko tämän sanoa?) Göbbelsiin. Hän oli natsien propagandaministeri eli nykykielelle käännettynä viestintäjohtaja. Natsithan kokivat ay-liikkeen vastustajakseen niin kuin kaikki muutkin, jotka olivat heidän kanssaan eri mieltä tai muutoin vääränlaisia. Göbbels järjesti natsipuolueen toimesta vappuna vuonna 1933 ”kansallisen työn päivän”. Göbbels organisoi suuren kokoontumisen, johon saapui runsain mitoin työväkeä vapaaehtoisesti sekä pakotetusti. Kokoontumista seuraavana päivänä natsipuolueen sotilaat valtasivat ay-liikkeen toimistot ja pidättivät siellä kaikki virkailijat. Ay-liikkeen jäsenet liitettiin automaattisesti natsien oman työläisjärjestön (DAF) jäseniksi. Göbbels iski parilla propagandamanööverillä Saksan vapaan ay-liikkeen polvilleen ja raivasi tilaa edustamalleen totalitarismille. Ei ollut nettiä ja sosiaalista mediaa, mutta oli ihmisiä, jotka kyselemättä seurasivat. Se oli natsikupla.

Ay-liikettä mollataan ajoittain hyvinkin rankasti. Jotenkin niitä mollauksia on vaikea saada mitenkään järkevään perspektiiviin. Joutuu miettimään, että kuinka oikeistolaisia ja uusliberaaleja tai siis ”uusuusliberaaleja” ajatuksia niiden takana on. Uusliberalisti Milton Friedman muistaakseni kirjoitti aikanaan, että hän ymmärtää ammattiyhdistyksen tarjoavan jäsenilleen hyödyllisiä palveluita kuten neuvontaa ongelmatilanteissa ja edustamista neuvotteluissa sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Vapauden ystävänä Friedman arvosti myös järjestäytymisen vapautta (vaikka olikin hieman ristiriitaisesti diktaattori Pinochetin talouspoliittinen neuvonantaja). Harvoin noin sivistyneesti kuulee enää kenenkään Suomessa ay-liikkeen ulkopuolella ammattiyhdistyksestä sanovan.

Yhteiskuntasopimuksen ympärillä on käytetty retoriikka, jolla vedotaan siihen suomalaiseen identiteettiin, joka syntyi 1939 - 1945 käytyjen sotien myötä. Joku poliitikko hallituspuolueista on tainnut esimerkiksi sanoa, että ”kaveria ei jätetä” pitäessään kädessään sitä yhteistä hiiltä, johon odottaa jokaisen puhaltavan. Ja todellakin yhteiskuntasopimusajattelun takaa paljastuu sodassa todettu realiteetti. Eturintamassa olivat sodassakin tavallisen kansan eli työläisten ja pientilallisten pojat. Eliitti seurasi tapahtumia turvallisen välimatkan päästä ja huolehti retorisesti ”yhteisen taakan”- mielikuvan synnyttämisestä. Niin se menee. Tarkastelehan vain ympäristöäsi ja koita löytää eliitin edustajia yhteisen taakan kantajista.

Antti Veirto