EUROOPAN UNIONIN HYÖDYT

Viime kesänä ajoimme autolla Euroopan ympäri. Sukulaisia on lähes jokaisessa Euroopan unionin valtiossa, joten on aina yhtä helppoa vain päättää, mitkä valtiot ja kaupungit tällä kertaa kiinnostavat, ja yksinkertaisesti ilmoittaa kiinnostavissa kohteissa asuville sukulaisille, että nyt olisimme tulossa. Autolla matkustaminen on mielenkiintoista ja elämyksellistä, sillä joka kerta löydämme ja huomaamme kaikenlaista uuttaa ja kiinnostavaa.

Viime kesänä tapahtui jotain aivan odottamatonta, johon emme olleet varautuneet – tai jonka emme edes ajatelleet voivan tapahtua. Olimme pikkuserkkuni luona Sveitsissä Zürichissä, kun yllättäen eräällä matkalaisella alkoi tulla voimakkaita ylävatsankipuja. Mukana olleesta lääkelaukusta löytyi Suomesta ostettuja kipulääkkeitä, jotka sairastava otti. Lääkkeet eivät kuitenkaan auttaneet ja jouduimme viemään hänet päivystykseen.

”Suomesta?! Onko teillä Euroopan unionin sairaanhoitokorttia?”, kysyi kaupungin sairaalan vastaanottovirkailija. ”Meillä on passi mukana, riittääkö?”, kysyin epätoivoisesti, vaikka tiesin jo vastauksen. Vastaanottovirkailija selitti ystävällisesti, että jos meillä ei ole unionin sairausvakuutuskorttia, niin meidän on maksettava vakuudeksi 10 000 euroa, jotta sairastava voidaan kirjata heille potilaaksi ja hänelle voidaan tehdä tarvittavat tutkimukset. Lopuksi virkailija kertoi, että saamme rahamme takaisin takautuvasti Suomessa.

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla henkilö saa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä välttämättömän sairaanhoidon jäsenmaan julkisesta sairaanhoitojärjestelmästä samoin ehdoin kuin jäsenmaan omat kansalaiset. Myös matkassamme ollut sairastava olisi saanut äkilliseen ja arvaamattomaan sairastumiseensa tarvitsemansa hoidon samalla hinnalla ja tavalla kuin maassa asuvat henkilöt, jos hän olisi hakenut Kelalta kyseisen asiapaperin ennen lähtöämme.

Tällä kertaa tarvitsimme siis uuden suunnitelman. Meillä on toinen serkku, joka asuu Itävallassa. Hänen lähipiiriinsä kuuluu lääkäreitä. Soitimme hänelle, ja hän lupasi järjestää tarvittavan pääsyn lääkärin vastaanotolle. Meillä oli sattuneesta syystä kiire, mutta onneksi Euroopan unionin myötä jäsenmaiden väliset rajatarkastukset on poistettu ja rajanylitykset tapahtuvat vaivattomasti.

Saavuttuamme perille saimme onneksi huomata, että kaikki tarvittava oli sairaalavuode mukaan lukien järjestetty. Potilaalla todettiin vatsalaukun tulehdus ja hän sai siihen lääkityksen. Viikon päästä jatkoimme matkaamme.

Vielä 1980-luvun alussa autolla matkustaminen Euroopan ympäri oli monimutkaisempaa: tullitarkastukset ja jokaisen maan omat valuutat hidastivat matkailijaa. Vasta vuonna 1985 Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska ja Saksa allekirjoittivat Schengen-sopimuksen rajamuodollisuuksien poistamisesta. Käytännössä tämä sopimus tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat ylittää Schengen-sopimukseen liittyneiden maiden väliset rajat ilman tarkastuksia maarajoilla, lentokentillä ja satamien kautta. Nyt Keski-Euroopassa jäsenmaasta toiseen siirtymisen huomaa oikeastaan vain tien laidalle pystytetystä kyltistä, joka kertoo valtiosta toiseen siirtymisen tapahtuneen. Toki, jos autossa on navigaattori päällä, se ilmoittaa uusista muuttuneista nopeusrajoitteista.

Matkailijaa helpottaa myös euroalueen yhteinen valuutta. Se tuli käyttöön vuonna 2002. On huomattavan yksinkertaista tehdä ostoksia eri rahaunionin maissa maksaen samoilla kotimaan euroilla. Enää ei tarvitse kantaa laskinta mukana ja selvitellä etukäteen valtioiden valuuttojen kursseja. Muista EU-jäsenmaista ostetuista tavaroista ei myöskään tarvitse maksaa kotimaassa tullimaksuja. Matkustaessa ja tavaroita ostaessa jokainen unionin kansalainen huomaa konkreettisesti EU:n muodostaman yhteisen sisämarkkina-alueen hyödyt: ihmiset, tavarat, palvelut ja raha voivat todella siirtyä jäsenmaasta toiseen ongelmitta.

Tulevaisuuden isoja kysymyksiä on unionin yhteisen politiikan tiivistyminen esimerkiksi sosiaalivakuutuksen osalta. Nekin muutokset on tehtävä ihmisten etua ajatellen. Pääoman vaivatonta siirtymistä tärkeämpää on se, että unionin alueella taataan jokaiselle oikeus tarpeelliseen tukeen ja sitä kautta hyvinvointiin.

Egëzona Kllokoqi

TYÖTTÖMYYS TYRMÄÄ – VAIN PUOLET NOUSEE KANVEESISTA

Työttömyys jatkaa kasvuaan. Suomessa oli maaliskuun lopussa 315 700 työtöntä työnhakijaa. Se oli lähes 29 000 enemmän kuin vuosi sitten. Myös PAMilaisilla aloilla tilanne on alkanut kehittymään todella huolestuttavaan suuntaan. PAMin keväisen jäsenkyselyn ennakkotietojen mukaan 25 prosenttia jäsenistämme työskentelee yrityksissä, joissa on viimeisen vuoden aikana irtisanottu henkilöstöä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Ennakkotietojen mukaan kolmannes jäsenistämme kertoo, että heille työtä tarjoavan yrityksen taloudellinen tilanne on viimeisen vuoden aikana heikentynyt.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan esimerkiksi erilaisiin myyjän tehtäviin oli maaliskuussa hakeutumassa 14 167 työtöntä. Se on enemmän kuin koskaan vastaavana ajankohtana vuodesta 2006 tarkasteltuna. Sama tilanne on kokkien ja tarjoilijoiden tehtävien kohdalla. Myös tuoreimmat tiedot PAMin työttömyyskassan ansiopäivärahan hakijoista on samansuuntaisia. Työttömyys on kasvanut kuukausitasolla nyt poikkeuksellisen korkeaksi vuosituhannen alusta alkavalla tarkastelujaksolla.

Aikanaan Tilastokeskuksen Pekka Myrskylä selvitti mitä työttömäksi jääville tapahtuu. Uusista vuoden 2000 työttömistä vain 51 prosenttia oli työssä vuonna 2008. Heistä 17 prosenttia oli edelleen työttömänä ja 21 prosenttia eläkkeellä. Loput olivat opiskelemassa tai tekemässä jotain yksilöimätöntä, muuttaneet maasta tai kuolleet. Tyrmistyttävintä on huomata, että kerran työttömäksi jääneistä vain puolet oli löytänyt tiensä takaisin työelämään.

Juhana Vartiaisen viimeaikaisiin esityksiin on harvoin voinut yhtyä. Nyt kuitenkin siihen tilaisuus tarjoutui kun hän viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä (SK 19/2014) Tanskan mallista kirjoittaessaan totesi, että ”…Suomessakin olisi viisasta siirtää erityisesti nykyisiin yritystukiin kuuluvia julkisia resursseja ihmisten työmarkkina-aseman tukemiseen”. Tuloksellisen työvoimapolitiikan hoitamisen näkökulmasta Suomessa on tehty viime vuosina nurinkurisia uudistuksia. Palveluverkoston harventaminen ja verkkopalvelun merkityksen korostaminen ovat eittämättä parantaneet hallinnon näkökulmasta tehokkuutta ja sitä mitä Matti Vanhasen hallitus tarkoitti aloittaessaan valtion tuottavuusohjelman. Kaikkia palveluita ei kuitenkaan voida tuloksellisesti hoitaa ruudun käppyröitä tuijottaen.

Keskustelin äskettäin erään tuttavani kanssa hänen tuoreista kokemuksistaan työ- ja elinkeinotoimiston palveluista. Hän totesi, että toistaiseksi ainoassa virkailijatapaamisessa oli TE-hallinnon virkailija etupäässä avautunut kroonisesta hallinnon aliresursoinnista. Työnhakijan asiat oli nopeasti kirjattuna. ”Nettisivuilla nähdään”-toivotus taitaa olla se, jolla suomalaiset työnhakijat jätetään tätä nykyä yksinpurjehdukselle työmarkkinoiden ristiaallokkoon.

Suomessa on pontevasti astuttu kohti aktiivista työvoimapolitiikkaa. Muun muassa työssäkäyntialueiden laajentaminen, ammattisuojan kaventaminen, työhön osoitusten lisääminen ja sanktioiden tiukentaminen ohjaavat työnhakijoita yhä tiukemmin kohti työmarkkinoita. Samalla kun meillä liputetaan aktiivisen työvoimapolitiikan puolesta, työvoimapalveluiden resursointi ontuu. Ymmärrän toki, että työttömät kaipaavat kukin erilaista palvelua. Toiset hoitavat työnhakunsa itsenäisesti ja toiset kaipaavat tukea. Kuitenkin väistämättä tulee mieleen, että viime vuosina työvoimahallinnossa asiakkaat ovat olleet sivuroolissa kun hallintoa on kevennetty ja tehostettu.

Pitkäaikaistyöttömyys oli maaliskuussa lisääntynyt vuodessa 27 prosenttia eli yli 18 000 työttömällä. Kasvuprosentti on ollut korkeampi vain 2010 ja sitä ennen 90-luvun alussa. Tilanne ei siis näytä kovin hyvältä. Päätöksentekijöiltä vaaditaankin nyt halua panostaa työttömyyden hoitoon. Kun Suomessa oli maaliskuun lopussa 315 700 työtöntä, niin heistä ehkä 161 000 on kahdeksan vuoden päästä työelämässä!? Ei voi olla näin. Työvoimapalveluita pitää resursoida nyt!

Antti Veirto