FAKTA: ENEMMÄN LÄÄKETIETEELLISIÄ PERUSTELUJA VAKUUTUSPÄÄTÖKSIIN

Työpuhelin soi. Soittaja on meidän jäsenemme (PAM:n jäsen), joka ihmettelee vakuutuspäätöstään. Jäsen kyseenalaistaa täysin päätöksen oikeudenmukaisuuden. Päätöksen perustelut ovat puutteelliset. Syy on yksinkertainen: ”Miten vakuutuslääkäri, joka ei ole ikinä tavannut minua, voi tietää terveydentilastani paremmin kuin minua hoitava lääkäri?”, jäsen ihmettelee. Taas yksi kansalainen monien joukossa hämmästelee samaa pulmaa, jota itse joudun pohtimaan viikoittain valitustekohetkellä.

Onhan se ollut outoa lukea vakuutushylkypäätöksiä, jossa todetaan, että asianosainen on esimerkiksi työkyvytön muusta syystä kuin itse tapaturmasta eikä etuutta enää makseta vaikka hän oli täysin työkykyinen ennen itse tapaturmaa. Riittääkö tosiaan tämä perustelu vakuuttamaan aikuisia kypsiä ihmisiä?! Nykymaailmassa edes lapset eivät usko yksinkertaisia perusteluja. Esimerkiksi kun 10-vuotiaalle serkulleni sanoin, ettei saa pelata jalkapallolla sisätiloissa ja oletin, että keskustelu loppuisi siihen. Noh, hänpä sitten haastoi lisäkysymyksillä, että miksi ei saanut, kun hän kerran on omassa kotitalossaan eikä häiritse naapureita, ja toiseksi eteisessä ei ollut särkyviä esineitä ja eteisen maton hän ottaisi pois. Ei kyllä auttanut, vaikka yritin selittää, että Messikin pelaa Barcelonassa ulkona.

Kansalaisten epäröivään asenteeseen vakuutuspäätöksiä kohtaan on jopa ministeriötasolla kiinnitetty huomiota ja Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisikin toimenpideohjelman vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämiseksi 17.10.2012. Toimenpideohjelman idea on lisätä vakuutuslääkärijärjestelmän ja koko sosiaalivakuutusjärjestelmän läpinäkyvyyttä sekä kansalaisten luottamusta järjestelmään. Ohjelman ehdotuksia valmisteltiin viidessä alaryhmässä vuoden ajan, jossa luonnos valmistui hiljattain – tämän viikon maanantaina. Työryhmien mukaan vakuutuslääkäreiden tulisi kiinnittää juuri hylkääviin päätöksiin enemmän huomiota, sillä niukat lääketieteelliset perustelut ovat aiheuttaneet päänvaivaa sekä asianosaisille että närää hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkärien välille.

On aivan selvää, että oikeusvaltion yksi perustehtäväelementeistä on päätösten perusteleminen. Päätösten perusteleminen kuuluu perustuslaissa ja Euroopan Unionin perustamissopimuksessa säädettyjen perusoikeuksien luetteloon, koska on nähty, että perusteleminen on tärkeää kansalaisille ja se on myös oikeusturvan olennainen ainesosa. Vakuutuspäätösten perusteleminen on tärkeää varsinkin uskottavuusnäkökulmasta: mitä perustellumpi vakuutuspäätös on, sitä uskottavampi se on ja sitä vähemmän tehdään valituksia. Vakuutuspäätöksessä on kirjattava sekä oikeudelliset että lääketieteelliset perustelut.

Egëzona Kllokoqi

MATKALLA UUDEN TIEDON ÄÄRELLE

On yllättävää, kuinka vähän maahanmuuttajien pärjäämistä työelämässä on Suomessa tutkittu. Maahanmuuttopolitiikkaan usein liittyvästä intohimoista voisi päätellä, että koko teema on kaluttu alusta loppuun ja oikealta vasemmalle jo moneen kertaan. Ainakin asiantuntijan itsevarmuudella moni esittää mielipiteensä.

PAM on tehnyt maahanmuuttajajäsenilleen (siis niille jäsenille, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea, ruotsia tai saamea) kyselyn parin vuoden välein. Uusin on vuosimallia 2012. Kyselystä käy ilmi oletettuja asioita, kuten että työpaikan saanti yleensä koetaan haastavaksi, kielitaito on avainasemassa ja palkanmaksuun tai työnantajan epärakentaviin asenteisiin liittyvät ongelmat eivät ole täysin harvinaisia.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin PAMiin liittyneiden maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työsuhteiden laatu on suht ok. Toki ammattiliittoon liittyminen jo itsessään kertoo, että henkilö on jossain määrin tutustunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinoiden pelisääntöihin, mikä vähentää riskiä joutua hyväksikäytetyksi työelämässä.

Mutta miten saada tietoa ei-jäsenien työelämästä? He ovat kuitenkin maahanmuuttajien parissa yhä se selkeästi isompi blokki. Ja uskallan väittää, että se tieto on oleellista liiton edunvalvonta- ja järjestötyön kannalta.

Kysymys on samaan aikaan sekä helppo että vaikea. Helppo siitä syystä, että suurin vaatimus luottamusmiehelle, liiton aktiiville tai työntekijälle on jalkautua maahanmuuttajien pariin; heidän työporukoihinsa ja vapaa-ajan yhteisöihinsä. Ja vaikea juuri tuosta samasta syystä.

Kyse ei ole siitä, etteikö ay-toiminnasta oltaisi maahanmuuttajien parissa kiinnostuneita. Olen itse käynyt esimerkiksi Tuglas-seurassa puhumassa liiton toiminnasta, ja saamani vastaanotto on ollut sekä positiivista että haastavaa. Kiinnostus on ollut vilpitöntä, mutta pelkkä löysä agitaatiopuhe ei mene läpi – ja hyvä niin. On mentävä syvälle yksilön tarpeisiin ja perusteltava jäsenyyden mielekkyys. Ja se on usein aikaa vievää puuhaa. Kollektiiviseen me-henkeen perustuva jäsenyys alkaa olla harvinaista sekä maahanmuuttajien että kantaväestön parissa.

Mutta todella vaikeaksi tällaisten kontaktien luomisen tekee se, että (katsotaan totuutta silmiin) maahanmuuttajien tapaaminen tarkoittaa esimerkiksi itseni kaltaiselle perusjampalle astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Siinä joutuu altistumaan normaalin referenssiryhmänsä ulkopuolisille ihmisille ja uusille kulttuurivaikutteille, mahdollisesti puhumaan vierasta kieltä (ainakin sitä kuulee), selittämän asioita ilman tuttua ja turvallista työmarkkinajargonia jne. Vaivalloista alusta loppuun.

Mutta mutta, näkemällä hieman vaivaa ja luomalla kontaktit maahanmuuttajayhteisöihin luottamusmies tai aktiivi pääsee uuden tiedon äärelle. Toki hän tapaa paljon järjestäytymättömiä työntekijöitä eli potentiaalisia jäseniä, mutta tämä toinen asia on oleellisempi.

Hän alkaa saada vastauksia juuri tuohon vähän tutkittuun kysymykseen: Miten maahanmuuttajat pärjäävät työpaikoilla? Uudet työelämän ilmiöt nousevat rekisteriin. Itse törmäsin juuri tuolla Tuglas-vierailullani hyvään esimerkkiin: Henkilön kotikunta on Virossa, mutta vakituinen työpaikka Suomessa. Onko hän oikeutettu normaaliin työttömyysturvaan työttömyyden sattuessa? EU:n sosiaaliturva-asetuksen nojalla kyllä on, jos hän on samalla työtön työnhakija Suomessa. Olisinko miettinyt tätä kysymystä omaehtoisesti? Tuskin.

Ihmisille keskusteleminen voi vaikuttaa melko itsestään selvältä ratkaisulta tiedon hankinnassa. Ehkä niinkin itsestään selvästä, että se jää tekemättä.

Mikko Laakkonen

PIENI KIRJOITUS EU:STA

Äskettäin mieleeni nousi keskusteluni erään sotaveteraanin kanssa parinkymmenen vuoden takaa. Puhuimme elämästä ja sodasta sekä sodan jälkeisestä elämästä. Erityisesti havahduin nyt muistamaan sen vastauksen, jonka hän antoi kysymykseeni siitä miten hän koki muuttuneensa sodassa kun kotiuttamisen hetki koitti lähes viiden vuoden sotimisen jälkeen Inarin Kaunispäällä. ”Oli syntynyt ymmärrys siitä, että erimielisyydet pitää jotenkin muuten saada ratkaistua”, kuului vastaus.

Sama oivallettiin ympäri Eurooppaa samalla hetkellä. Sen oivalluksen seurauksena ryhdyttiin ajamaan sellaisen yhteisön synnyttämistä, jossa valtiot olisivat valmiit luopumaan riippumattomuudestaan estääkseen uudet sodat. Minusta on aivan makuasia kuka saa kunnian Euroopan Unionin syntysanoista. Minä voin uskoa, että ne tavallaan lausuttiin yhtä lailla Inarin Kaunispäällä kuin Englannin kanaalin rannalla.

Viime vuoden kevään Eurobarometrin mukaan suomalaisista yli puolet pitää EU:n merkittävimpänä saavutuksena sen jäsenmaiden keskinäistä rauhaa.

Viime vuonna Eurobarometrista kävi ilmi, että suomalaisilla on keskimäärin muita EU-kansalaisia enemmän luottamusta Euroopan Unionia kohtaan. Tosin luottamuksen alhaisuudesta kertoo se, että meistäkin vain 41 prosenttia kertoi barometrissa luottavansa Euroopan Unioniin. Suomalaisista 73 prosenttia tunsi olevansa EU:n kansalaisia joka sekin oli isompi joukko kuin EU-maissa keskimäärin.

Suomen vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli 38,6 (maassa asuvilla 40,3 %). Europarlamenttivaaleissa ei ole sitten alkuinnostuksen (vuosi 1996, 57,6%) hätyytelty muiden vaaliemme äänestysprosentteja. Vajaa vuosi sitten kysyimme pamilaisilta, moniko heistä aikoo äänestää kevään 2014 vaaleissa. Silloin 42 prosenttia ilmoitti olevansa aikeissa äänensä antaa. Vastanneista 14 prosenttia tiesi tuossa vaiheessa sanoa, että äänestäminen tulee jäämään väliin. Valitettavaa on, että useimmiten äänestämättä jättämistä suunnitellut pamilainen oli myös keskimääräistä kriittisempi EU:ta kohtaan.

Joulun pyhinä tapaamani ystävä kysyi haukotellen tulevista EU-vaaleista, että ”kukas me äänestetään sinne unohdettavaksi?”. Siinä on sanoiksi puettuna haaste puolueille ja ehdokkaille. Tarvitaan ehdokkaita, jotka ravistavat unohduksen uhkan niskastaan ja herättävät kyynistyneenkin äänestäjän uurnille. Ei saa antaa kuvaa, että mennään Strasbourgiin uunipankolle makailemaan. Meidän äänioikeutettujen tehtävä on puolestaan nostaa odotukset maamme euroedustajia kohtaan kattoon käymällä sankoin joukoin toukokuussa äänestämässä.

Jatketaan alun veteraanista sen verran, että Kaunispäältä kotiutetulle ilmoitettiin, että kuljetusta ei voi järjestää. Se tarkoitti sitten useamman sadan kilometrin kävelyreissua kohti etelää kuljetuksen saamiseksi. Ei se EU:kaan lopulta niin kaukainen ole. Suhteellinen juttu.

Antti Veirto

ARKIPYHÄT VIIKONLOPPUIHIN – EI HERRANPIEKSUT SENTÄÄN!

Euroopan ulkopuolelta tuleva ystäväni ihmetteli Suomessa käynnistynyttä mietintää, jonka tavoitteena on arkipyhien siirtäminen viikonloppuihin. Hän ihmetteli sitä ennen muuta palveluiden kysynnän kannalta. Hän oli sitä mieltä, että ainakin hänen kotimaassaan arkivapaat lisäävät vapaa-ajan palveluiden ja kaupan kysyntää. Ihmiset liikkuvat ja käyttävät rahaa kokoontuessaan viettämään aikaa ystävien ja sukulaistensa kanssa.

Minusta tuttavani ihmettely on aiheellinen. Onko tässä puuhastelussa järkeä vähittäiskaupan tai matkailu- ja vapaa-ajan palveluiden kannalta?

Arkipyhien siirtelystä aloitettu keskustelu liittyy elinkeinoelämän vaatimuksiin työaikojen pidentämisestä. Niitä vaatimuksia voi hieman kummastella.

Se, että aikoinaan työntekijöille saatiin säädettyä 8-tunnin työaika, ei ollut yksinomaan palkansaajien etu. Työajan ulkopuolisen ajan eli vapaa-ajan lisääntyminen oli hyödyllistä palveluiden kysynnälle ja siten pääomalle.

Palveluiden näkökulmasta on edelleen tärkeää, että työssäkäyvillä ihmisillä on rahan lisäksi riittävästi aikaa kuluttamiseen. Teollinen yhteiskunta synnytti hyödykkeitä ihmisten hamstrattavaksi, työaikojen lyhentäminen antoi aikaa hamstraamiseen. Tämä asetelma ei ole muuttunut mihinkään.

Kun vapaa—ajan ja kulutuksen välillä on edellä kuvatun kaltainen yhteys niin ainakin osa elinkeinoista saattaa kärsiä arkipyhien siirtämisestä viikonloppuihin. Ihmettelenkin elinkeinoelämän hinkua pidentää työaikoja edes vuositasolla.

Työaikojen pidentäminen on myös omituista tilanteessa, jossa iso joukko työikäisestä väestä on kokonaan vailla työtä tai vastentahtoisesti osa-aikatyössä. Miksei näiden ihmisten työaikoja pidennetä työtä tarjoamalla?

Arkipyhien siirtämiseen liittyvä neuvottelut ovat jo käynnistyneet. Selvityksiä on luvassa. Toivottavasti niissä selvitetään arkipyhien merkitys palveluiden kysynnälle. Ettei vain käy niin, että joidenkin työaikaa lisättäessä se vähenee joiltakin toisilta.

Antti Veirto