MISTÄ VALINNANVAPAUDESSA ON KYSE?

Joulun alla joulupukki-hallitus antoi merkittävän lahjan Suomen kansalle: Hyvää joulua toivoteltiin valinnanvapauden linjauksilla sosiaali- ja terveyspalveluissa. Nimittäin hallitus sai valmiiksi lakiluonnokset siitä, miten asiakkaat voivat valita sosiaali- ja terveyspalveluja sote-uudistuksen myötä vuonna 2019. Monet kansalaiset ovat ymmällään siitä, mitä valinnanvapaus käytännössä tulee tarkoittamaan heidän kohdallaan ja onko se hyvä vai huono asia. Valinnanvapauttahan perustellaan sillä, että sillä lisätään potilaan tai asiakkaan mahdollisuuksia valita itselleen paras mahdollinen sote-palvelujen tuottaja. Tämä kuulostaa mahtavalta, koska ihmisluonteeseen kuuluu haluta valita itselleen paras näkemänsä vaihtoehto monien joukosta.

Valinnanvapautta on myyty tällä

Julkisuudessa valinnanvapaudesta puhutaan ja tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan oikeutta valita, missä häntä tai hänen asioitaan hoidetaan. Toisin sanoen on annettu kuva, että valinnanvapauden keskeisenä tavoitteena on antaa potilaalle tai asiakkaalle oikeus valita, meneekö hän maakunnan omistaman yhtiön, yksityisen yrityksen tai jonkun järjestön tarjoamaan ja järjestämään sote-keskuksen palveluun.  Valinnanvapautta myydään myös sillä, että valinnanvapaudella varmistetaan kansalaisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sote-palvelut.

Tämän lisäksi uudistusta perusteellaan kustannusneutraalisuudella, eli uudet sote-palvelut eivät tule maksamaan veromaksajille sen enempää kuin mitä nykyään peruspalvelut maksavat. Yksinkertaistettuna luvataan kolme asiaa: valinnanmahdollisuutta, nopeaa pääsyä peruspalveluun ja samalla peruspalveluiden laadun parantumista. Eikö kuulostakin aivan mahtavalta?!

Pakitetaan vähäsen.  

Miksi ihmeessä julkisuuskeskustelussa valinnanvapaudesta puhutaan aika pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta? Koska valinnanvapaus tulee toteutumaan parhaiten terveydenhuollossa. Onhan se paljon helpompaa yksityistää terveydenhuollon palvelut kuin sosiaalihuollon. Yksityisillä palvelun tuottajilla on pidempiaikainen kokemus hinnoitella hoitokäyntien ja hoitojen maksuja. Näin he pystyvät laskemaan suhteellisen tarkasti, paljonko joku asiakas tulee maksamaan tietyllä sairaudella/vammalla.  

Kun taas sosiaalipalveluissa on se ongelma, että kun henkilö hakeutuu sosiaalipalveluihin piiriin, hänellä saattaa olla paljon isompia ja monimutkaisempia ongelmia, joita ei voi hinnoitella könttäsummalla. Jotkut asiakkaat saattavat olla halpoja, mutta taas toiset saattavat osoittautua reilusti hinnakkaammiksi kuin mitä on osattu laskea. Näin sosiaalihuollon asiakkaat laskennallisesti ovat suurempia tappioriskejä yrityksille kuin terveydenhuollon asiakkaat.

Jotkut helpot sosiaalihuollon palvelut kuuluvat valinnanvapauden piiriin, kuten esimerkiksi sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan antamat palvelut. Toisin sanoen valinnanvapaus sosiaalipalveluissa koskee vain siihen liittyvää neuvontaa. Tätä perustellaan sillä, että koska monissa sosiaalihuollon palveluissa tehdään viranomaispäätöksiä ja näin käytetään ns. julkista valtaa, perustuslain mukaisesti tätä vastuutta ei voi siirtää yksityisille tai kolmannen sektorin sote-keskuksille. Näin ollen monet sosiaalihuollon palvelut on jätetty valinnanvapauden ulkopuolelle.

Yksityistetäänkö kaikki terveydenhuollon palvelut?

Ei ainakaan vielä. Tällä hetkellä valinnanvapaus koskee pääsääntöisesti perustason palveluita, mutta myös joidenkin (vähintään 15 %) erityistason palveluista pitäisi olla valinnanvapauden piirissä. Jokainen maakunta itse saa päättää, miten tämän toteuttaa. Uudistuksen myötä terveyskeskuksista siirrytään sote-keskuksiin, jotka jatkossa tulevat toteuttamaan perustason palveluita ja riippuen maakunnista joltain osin myös erityistason palveluita.

Valinnanvapauden ulkopuolelle jäävät palvelut tuotetaan maakunnan liikelaitoksen voimin. Toisin sanoen, useimmat sosiaalipalvelut, kouluterveydenhuolto ja vaativa erikoissairaanhoito sekä laaja päivystys. Lisäksi valinnanvapauden ulkopuolella olevista yksityisistä terveyspalveluista ei enää makseta siirtymäajan jälkeen sairausvakuutuskorvausta. 

Suunta on huolestuttava, koska erilaisista lupauksista huolimatta seuraukset terveydenhuollon palveluiden yksityistämisestä voivat olla päinvastaiset: terveydenhuollon kustannukset kasvavat, palvelut ja hoitoketjut olisivat katkonaisia, eriarvoisuutta ym. Yhdysvallat ovat erinomainen esimerkki kertomaan, mihin tilanteeseen olemme itseämme ajamassa julkisen terveydenhuollon alasajon myötä. Eikö Suomen hyvinvointivaltiota ole rakennettu tahdolla mahdollistaa jokaiselle täällä asuvalle oikeuden avoimeen ja ilmaiseen julkisen terveydenhuoltopalveluihin? 

Valinnanvapauden oikeat motiivit eivät ole parantaa palvelujen laatua ja lisätä asiakkaan valintamahdollisuuksia

Niin kuin sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on omassa THL-blogitekstissään tuonut esille, valinnanvapaudessa ei ole kyse mahdollisuuksista valita eri palvelujen tuottajista se paras. Kyse ei myöskään ole siitä, että kansalaiset saisivat halutessaan käyttää yksityisiä palvelun tuottajia. Vaan kyse on siitä, että on haluttu julkisen sote-palvelut yksityistää suurille yksityisille yhtiöille. Vain suurilla ja vahvoilla toimijilla on mahdollisuus tuottaa sote-palveluita lain edellyttämällä tavalla.

Monet asiantuntijat, kuten Hiilami ja THL:n johtaja Markku Pekurinen ovat arvioineet, että uudistuksella voi olla arvaamattomia vaikutuksia monessa suhteessa. Esimerkiksi Sote-uudistuksen asuantuntijaryhmän jäsen Jussi Huttunen on arvioinut, että yhtiöittämisen myötä siirtyminen peruspalveluista erikoissairaanhoitoon pirstoutuu entisestään ja yhteistyön järjestäminen tulee erityisen vaikeaksi. Jos sote-uudistuksen veturi siirtyy sote-palveluide integraatiosta valinnanvapauteen, uudistuksen tarkoitus ei ole, mikä on parasta kansalaisille, vaan miten yksittäisten terveyspalveluiden pottia kasvatetaan verorahoilla. Ja tämä on huolestuttavaa!   

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus valita, mutta valinnanvapaus ei voi johtaa sote-uudistusta!

Egëzona Kllokoqi-Bublaku
PAMin Sosiaalipoliittinen asiantuntija

ONKO LÄHTÖVIIVA KAIKILLE SAMA?

Tutkimukset kertovat: Suomalaisten nuorten ja koululaisten perustaidot ovat edelleen hyvät. Pienestä laskusta huolimatta kansainväliset vertailut  (TIMSS, PISA) asettavat suomalaiset lähelle globaalia kärkeä lukutaidossa, luonnontieteissä ja matematiikassa.

Itse tulosten lisäksi kannattaa kurkistaa lukujen taakse. Ketkä tarkalleen ottaen pärjäävät ja ketkä eivät? Toteutuuko perinteinen hyvinvointivaltion näkemys koulutuksellisesta tasa-arvosta? Ja jos ei toteudu, ketkä ovat voittajia ja ketkä häviäjiä?

Laajassa mielessä maantieteellisesti Suomi on edelleen melko tasa-arvoinen maa koulutuksen osalta. Pientä orastavaa irtiottoa on näkyvissä pääkaupunkiseudun hyväksi. Sosioekonomiset erot ja vanhempien koulutustaso sen sijaan vaikuttavat merkittävästi lasten oppimistuloksiin. Varhaisten perustaitojen kehittymiseen vaikuttavat erittäin paljon kodin aineelliset ja henkiset resurssit sekä kodin asenteet. Pohja menestykseen luodaan käytännössä jo ennen kouluun menoa. 

Mielenkiintoinen anekdootti löytyy TIMSS-tutkimuksen suomalaisesta raportista: Mitä suuremmaksi lapsi arvioi kotoaan löytyvien kirjojen määrän, sitä paremmat olivat oppimistulokset. Lukeminen haastaa lapsen ajattelua sekä kehittää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Nämä ovat hyvää koulumenestystä petaavia ominaisuuksia. 

Tyttöjen oppimistulokset päihittävät poikien tulokset kaikissa aineissa. Aiemmin pojat olivat vahvempia esimerkiksi matematiikassa, mutta eivät enää. Tutkimuksissa pojat ovat tulleet ryminällä alas, kun taas tytöt vain hieman tai eivät olleenkaan. Huippuosaajia löytyy sekä pojissa että tytöissä, mutta keskimäärin tytöt menestyvät paremmin. 

Toki fyysinen sukupuoli ei sinänsä vaikuta osaamiseen, vaan sukupuoleen liitettävät ajattelutavat ja konstruktiot. Tyttöjen oletetaan olevan poikia lahjakkaampia, ja kuinka ollakaan, odotukset täyttyvät. Pojat kuulevat, että heillä "ei ole lukupäätä", ja yllättäen lukeminen ei maistu.  

Maahanmuuttajataustaiset nuoret saavat järjestäen kantaväestöä heikompia tuloksia. Suomen koulutusjärjestelmät eduksi tosin on sanottava, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tulokset esim. luonnontieteissä kestävät suht hyvin vertailun tulosten kansainvälisen keskiarvon kanssa. Maahanmuuttaja-suomalainen pärjää yhtä hyvin kuin kanta-ranskalainen. 

Pääomat kasautuvat, kuten Karl Marx sanoi. Samoin kasautuu huono-osaisuus. Todellisen ongelman eteen yhteiskuntamme joutuu, jos lahjakkaan nuoren lahjoja ei jostain syystä saada täyteen hyötykäyttöön.

Koulutusjärjestelmämme sisältää tiettyjä rakenteellisia epätasa-arvoisuuksia. Emme vielä elä Britti-tyylisessä luokkayhteiskunnassa, mutta suunta on jossain määrin sinnepäin. Luokkayhteiskunnan uhka ei toistaiseksi juonnu vain pankkitilin saldosta, vaan myös hienovaraisemmista syistä. Ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia. Lahjakkaiden ja älykkäiden pitää jatkossakin saada menestyä, mutta kohtuullista olisi, että jotkut eivät lähtisi sadan metrin juoksuun 50 metriä lähtöviivan takaa.

Mikko Laakkonen
Koulutuspoliittinen asiantuntija

PALKITSE TYÖNTEKIJÄT HYVIN TEHDYSTÄ TYÖSTÄ, JOS HALUAT HEIDÄN JÄÄVÄN

Tänä syksynä olen lukenut useita uutisia ja kuullut päälle valitusta siitä, että matkailu- ja ravintola-alalle on vaikeaa löytää osaavaa työvoimaa ja vielä vaikeampaa on saada työntekijät pysymään alalla.

Matkailualan vetovoima työpaikkojen tarjoajana on kuitenkin kiistaton. Alalle kouluttaudutaan mielellään ja työpaikkoja on tarjolla runsaasti. Ongelmaksi on muodostunut, että alalle kiinnittyminen jää työllistyvien osalta heikoksi ja monet vaihtavat varsin nopeasti alaa. Samaan hengen vetoon on todettava, että tarjolla olevat työtehtävät ovat usein määrä- tai osa-aikaisia.

Lisäksi raskaasta ja vaativasta työstä käteen saatava palkka jää matalaksi. Pohjoismaisessa vertailussa suomalainen matkailu- ja ravintola-alan työntekijä on jäänyt selvästi jälkeen pohjoismaista kollegaansa. 

Työntekijöiden pysyvyyttä alalla sekä hakeutumista avoimiin työtehtäviin voidaan edistää yksinkertaisella tavalla eli tarjoamalla työntekijöille kilpailukykyinen palkka ja hyvät työehdot. Vastentahtoisesta osa-aikatyöstä olisi päästävä eroon ja palkkausta pitää kehittää kokonaisvaltaisesti. Hyvinvoivat työntekijät ovat myös työnantajille parhaaksi ja siksi heihin kannattaa panostaa. Varsinkin sesonkityössä työhyvinvoinnin edistäminen on otettava huomioon aiempaa vahvemmin.

Matkailu on vetovoimainen ja kasvava toimiala, joka on laskusuhdanteesta ja venäläisten turistien määrän romahtamisesta huolimatta kasvanut joka vuosi noin 5 prosentin vuosivauhtia. Jokainen matkailuun käytetty euro tuo 56 senttiä muille toimialoille. Näistä syistä on tärkeää, ettei alan vetovoimaisuutta ja sitä kautta matkailuelinkeinoa romuteta vaan siihen panostetaan palkkausta ja työehtoja kehittämällä sekä väärinkäytöksiä kitkemällä.

Miia Järvi

elinkeinopoliittinen asiantuntija

ONKO SUOMALAISILLA LIIAN HYVÄT PALKAT?

Aika ajoin julkiseen keskusteluun nousee väite suomalaisten liian hyvistä palkoista. Asiaa on perusteltu muun muassa tuottavuuden hitaalla kasvulla ja talouskasvun hiipumisella. 

Suomalainen elintaso on tosiaan noussut viime vuosikymmeninä hurjaa tahtia, mutta toisaalta niin on työn tuottavuuskin. Suomalainen työmies tienaa moninkertaisesti vaikkapa bulgarialaiseen verrattuna, mutta työtunnin tuottavuuskin on moninkertainen.  

Miten sitten määritellään liiallinen palkka? 

Esimerkiksi vertaamalla verrokkimaihin. Onko Suomessa korkeampi palkkataso kuin vaikkapa muissa pohjoismaissa?

Ei ole. Suomessa on matalampi yksityisen sektorin palkkataso kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa.

Myös palkat sivukuluineen, eli kokonaistyönantajakustannukset, ovat Suomessa samaa tasoa kuin lähimmissä kilpailijamaissa.

Tämän evidenssin perusteella väite liiallisesta palkkatasosta ei ole todenperäinen. Mutta mistä Suomen talouden ongelmat sitten johtuvat?

Kysymys on erittäin oleellinen. Vientiteollisuuden tuotanto ei ole vieläkään elpynyt vuoden 2008 tasolle, mikä tarkoittaa kymmenien tuhansien työpaikkojen ja miljardien veroeurojen menetystä.

Ongelma on todellinen, ja sen syitä on tutkittava tarkasti. Ei pidä sortua haukkumaan väärää puuta.

Johtuiko Nokian romahdus insinöörien liian suurista palkoista? Vai johtuiko se siitä, että Apple teki parempia puhelimia?

Jatkokysymys voisi olla, olisiko Nokian matkapuhelintuotanto pelastunut, jos sen palkat olisivat olleet vaikkapa kymmenen prosenttia alemmat. Ei tietenkään olisi.

Suomalaisessa teollisuudessa – ja länsimaissa yleensäkin – ollaan jo kauan sitten siirrytty hintakilpailusta laatukilpailuun. Tai tarkemmin sanottuna hinta-laatu-suhteen tarkastelussa laatua painottavaan päähän, verrattuna kehittyvien maiden hintaan pohjautuvaan kilpailukykyyn. 

Eivät ihmiset halunneet halpaa peruspuhelinta, vaan he halusivat iPhonen. Eivät siinä palkanalennukset auta. 

Palkkasopimuksilla ei muutenkaan laatukysymyksistä johtuvia ongelmia ratkaista. Kilpailukykysopimuksella on silti paikkansa hallituksen pakkolakien hautaajana.

Mikäli Suomi haluaa pärjätä teollisuuden kansainvälisessä kilpailussa, tuotteiden laadun on oltava huippuluokkaa. Sen saavuttamiseksi on panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen. Timanttisen laadun taustalla on timanttinen osaaminen. 

Antti Koskela

Ekonomisti

MILLAISIA TÖITÄ ON SUOMESSA TARJOLLA?

Suomessa avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista merkittävin osa on myyntineuvottelijan ja puhelinmyyjän tehtäviä. Tehtäviä, joissa ei välttämättä ole taattu toimeentuloa. Samanaikaisesti työttömiä halutaan patistaa töihin työnhakuvelvoitteita ja karensseja kiristämällä. Kansa uskoo työttömyyden hoidossa kannustamiseen enemmän kuin keppiin.

Maassamme on päivitelty, kuinka korkean työttömyyden aikana löytyy avoimia työpaikkoja, joihin on kertakaikkisen vaikea löytää tekijöitä. Rakennusalalla päädyttiin laskemaan nuorten sisääntulopalkkoja heidän alalle houkuttelemiseksi. Ei ihan heti tulisi mieleen, että palkkoja alentamalla kiinnostus alan töihin lisääntyy. Mutta hei, ”keinot on monet, sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki!”

Kun paikkojen täyttymisen ongelmia päivitellään ja suunnitellaan hallituksen ohjeistamana erilaisia keppi-toimia työttömien päänmenoksi, niin harvemmin kuulee pohdintaa siitä, millaisia työpaikkoja meillä etupäässä on avoimeksi ilmoitettuna.

Ylivoimaisesti eniten tänä vuonna on ollut avoimeksi työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettuna myyntineuvottelijan paikkoja. Avoimien työpaikkojen kärkikastissa Suomessa on ollut kuluvana vuonna myös puhelinmyyjän tehtävät. Molemmat nuo työt ovat etupäässä provisiopalkkaisia. Niissä työllistyvät kantavat yrittämisen riskiä työnantajansa puolesta ja työehtojen sääntely on suomalaisessa mittakaavassa kevyttä.   

Kuitenkin sekä myyntineuvottelijan että puhelinmyyjän työt ovat vaativia. Puhelinpalvelukeskuksissa tehtävästä työstä esimerkiksi Kansainvälinen työjärjestö ILO on todennut, että se altistaa merkittävällä tavalla tekijöitään stressille. Alan työt ovat etupäässä heikosti palkattuja ja kuitenkin samanaikaisesti puheluiden ohjausjärjestelmillä äärimmäisen tiukasti kontrolloituja. Se on työ, jossa vain sitkeimmät selviytyvät. Sitkeyttä vaaditaan työskentelyolosuhteiden ja toimeentulon suhteen. Töiden vetovoimatekijät ovat uusille tulijoille vaikeasti havaittavissa.

TNS Gallup kysyi äskettäin työikäisiltä suomalaisilta joidenkin työvoimapulasta kärsivien ammattien houkuttelevuudesta. Vain 4 prosenttia työikäisistä piti puhelinmyyntityötä erittäin tai melko houkuttelevana. Työikäisistä joka kymmenes koki myyntiedustajan työt provisiopalkalla houkuttelevana. 

Istuva hallitus näyttää ostaneen oman työllisyyspolitiikkansa yhdeksi perusajatukseksi sen, että meidän kannustamaton etuusjärjestelmä haittaa avoimien paikkojen täyttymistä. Siinä ajattelussa ei tunnusteta onnettomien työehtojen vaikutusta työn kohtaanto-ongelmien selittäjänä. Pitää muistaa, ettei esimerkiksi puhelinmyynnin työehtoja sääntele yleissitova työehtosopimus. Se on siis rankkaa työtä ja suurimmalle osalle matalalla palkalla vailla perälautoja. 

Hallitus on päättänyt pyrkiä paimentamaan kepillä työttömiä tarttumaan kaikkeen mahdolliseen työhön.  Hallitus uskoo kepin voimaan enemmän kuin kansalaiset.  Työikäisistä suomalaisista selvä enemmistö (66%) katsoo, että työttömiä ohjataan töihin kepin sijasta tuloksellisemmin kannustamalla. Kannustaminen on myös sellaisen palkan maksamista, että sillä voi tulla toimeen ja turvata perheelleen leivän.

Kohta päättyvästä vuodesta tulee työelämän murroksessa jälleen eräänlainen käännekohta. Työelämän muutokseen skeptisestikin suhtautuneille tulee käymään selväksi työn pirstoutumisen kiivastuminen. Näyttää siltä, että vuoden 2016 aikana jatkuva kokoaikatyö on edelleen vähentynyt palkansaajien työsuhdemuotona. Ennen muuta määräaikaiset sekä osa-aikaiset työt selittävät samanaikaista palkansaajien kokonaismäärän kasvua. 

Kuluvana vuonna avoimena on ollut määräaikaisia töitä enemmän kuin muutamaan viime vuoteen. Osa-aikaisten paikkojakin on ollut viime vuotta runsaammin tarjolla. Vuoden aikana tapahtuneesta avoimien paikkojen lisääntymisestä 63 prosenttia selittyy osa- ja määräaikaisilla töillä. Toki voi ajatella, että Suomen talous on kääntynyt vasta äskettäin hentoiseen kasvuun ja siksi ei uskalleta vielä rekrytoida uusia työntekijöitä vakituisiin kokoaikatöihin. Kun laittaa tämän vuoden havainnot määrä- ja osa-aikaisen työn lisääntymisestä pitemmälle aikajatkumolle käy kuitenkin selväksi, että jo aikaisemmin alkanut trendi on saamassa vain vahvistusta suunnalleen. Työt pirstoutuvat.

Kun uudet työt ovat aikaisempaa enemmän silpputyötä ja yrittämisen riskejä palkansaajille sysivää, ei alueellinen liikkuvuus työn perässä kovin vauhdikkaalta näytä. Tällä hetkellä 44 prosenttia työikäisestä väestöstä olisi halukasta muuttamaan riittävään kiinnostavan työn perässä uudelle paikkakunnalle. Eniten valmiutta muuttamiseen näyttää TNS Gallupin keräämien tietojen mukaan olevan johtajilla ja korkeasti koulutetuilla. Heillä on syytä odottaa, että siellä toisella paikkakunnalla on odottamassa jotain sellaista, joka entisestään parantaa heidän asemaansa kilpailussa yhteiskunnallisista asemista. Sen sijaan työttömillä ei innostus muuttamiseen tavoita johtajien lähtöhaluja. 

Kun kasvava teollisuus aikanaan 1960–70-luvuilla tarvitsi tekijöitä, niin väki lähti liikkeelle kasvukeskuksiin. Tarjolla taisi olla vakituista kokoaikaista työtä. Toki monin tavoin raskasta, mutta varmuutta tarjoavaa kuitenkin. Nykyinen hallitus manailee, kun paikat eivät täyty ja työikäiset liiku. Samanaikaisesti he aikovat hajauttaa työvoimapalvelut maakuntien hoidettavaksi ja näin heikentää kansallisia mahdollisuuksia maan sisäisen työvoiman liikkuvuuden kehittämisessä. Vähintäänkin ristiriitaista. 

…

Itsenäisyyspäivä on käsillä.  Silloin tulevat aikaisemmat sukupolvet mieleeni. Edesmenneet vanhemmat. Isä, joka vietti viisi vuotta rintamalla ja äiti, joka hieman omaa tytärtäni vanhempana ojassa suojaa hakien näki pommikoneet. Kuuli niiden konekiväärit ja pudottamat pommit kotikorttelinsa yllä. Isovanhemmat jotka olivat syntyneet 1800-luvun Suomessa, joka oli Venäjän autonominen suurruhtinaskunta. Isäni isä oli oman aikansa Über-kuski ja Wolt-päiväläinen. Omisti yhden hevosen ja ajeli sillä keikkoja mitä sattui kaupunkiin muuttaneena 1920–30-luvulla saamaan.  Ehkä sieltä minulle välittynyt ainakin yksi elämänohje ”Älä kuori perunankuoria liian paksulti”. 

Antti Veirto