Matkailualan vetovoima työpaikkojen
tarjoajana on kuitenkin kiistaton. Alalle kouluttaudutaan mielellään ja
työpaikkoja on tarjolla runsaasti. Ongelmaksi on muodostunut, että alalle
kiinnittyminen jää työllistyvien osalta heikoksi ja monet vaihtavat varsin
nopeasti alaa. Samaan hengen vetoon on todettava, että tarjolla olevat
työtehtävät ovat usein määrä- tai osa-aikaisia.
Lisäksi raskaasta ja vaativasta työstä käteen saatava palkka jää matalaksi. Pohjoismaisessa vertailussa suomalainen matkailu- ja ravintola-alan työntekijä on jäänyt selvästi jälkeen pohjoismaista kollegaansa.
Lisäksi raskaasta ja vaativasta työstä käteen saatava palkka jää matalaksi. Pohjoismaisessa vertailussa suomalainen matkailu- ja ravintola-alan työntekijä on jäänyt selvästi jälkeen pohjoismaista kollegaansa.
Työntekijöiden pysyvyyttä alalla
sekä hakeutumista avoimiin työtehtäviin voidaan edistää yksinkertaisella
tavalla eli tarjoamalla työntekijöille kilpailukykyinen palkka ja hyvät
työehdot. Vastentahtoisesta osa-aikatyöstä olisi päästävä eroon ja palkkausta pitää
kehittää kokonaisvaltaisesti. Hyvinvoivat työntekijät ovat myös työnantajille
parhaaksi ja siksi heihin kannattaa panostaa. Varsinkin sesonkityössä
työhyvinvoinnin edistäminen on otettava huomioon aiempaa vahvemmin.
Matkailu on vetovoimainen ja
kasvava toimiala, joka on laskusuhdanteesta ja venäläisten turistien määrän
romahtamisesta huolimatta kasvanut joka vuosi noin 5 prosentin vuosivauhtia.
Jokainen matkailuun käytetty euro tuo 56 senttiä muille toimialoille. Näistä
syistä on tärkeää, ettei alan vetovoimaisuutta ja sitä kautta
matkailuelinkeinoa romuteta vaan siihen panostetaan palkkausta ja työehtoja
kehittämällä sekä väärinkäytöksiä kitkemällä.
Miia Järvi
elinkeinopoliittinen asiantuntija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti