TARVITSEMME KOKONAISVALTAISTA PERHEPOLITIIKKAA

Suomalaisen perhepolitiikan kulmakivet ovat perhevapaat ja varhaiskasvatuspalvelut. Ja on selvää, että nykyinen perhevapaajärjestelmä on vanhanaikainen. Sitä on moitittu jäykäksi, eikä se tue riittävästi perheiden elämää työnteon ohessa. Se ei huomioi muuttunutta työelämää, monimuotoisia perheitä tai kannusta isiä osallistumaan lastenhoitoon.  Viimein hallituksen budjettiriihi syyskuussa huomioi nämä ongelmalliset asiat ja meille annettiin lupaus siitä, että perhevapaauudistuksen valmistelutyö käynnistetään. Tämä on erittäin positiivinen suunta perhepolitiikassa, mutta ollaanko unohtamassa jotain?

Nykyisellä perhevapaajärjestelmällä on pyritty turvaamaan vanhemmille mahdollisuus hoitaa lasta kotona ilman pelkoa perheen tulojen romahtamisesta. Samaan aikaan varhaiskasvatuspalveluilla on edistetty naisten työssäkäyntiä ja kouluttautumista. Tällä on samalla vahvistettu työelämän tasa-arvoa ja yhteiskunnan toimivuutta. Perhevapaauudistuksen myötä on mielestäni tärkeää, että se huomioi laadukkaan varhaiskasvatuksen osana myös lastenhoitopalveluiden kehittämiseen ja saatavuuteen liittyvät asiat. Ilman toimivaa hoitojärjestelmää koko suunniteltu uudistustyö saattaa jäädä liian ohueksi ja heikoksi. Vanhemmat tarvitsevat joustoa sekä perhevapaajärjestelmässä että lastenhoitopalveluissa. Toimivien lastenhoitopalveluiden tärkeyttä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa ei voi väheksyä.

Palvelualoilla työskennellään kaikkina vuorokaudenaikoina. Lisäksi nykyhallituksen norminpurkutyön ja sääntelyn purkamisen ansioista vuoro- ja yötyöt ovat lisääntyneet myös sellaisilla aloilla, joissa työvuorosuunnittelu on vielä lastenkengissä. PAM selvitti kauppojen aukioloaikojen vaikutusta työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Tulokset olivat yksiselitteisiä. Ne kertoivat, ettei nykyinen lastenhoitojärjestelmä ole ajan tasalla muuttuvan työelämän kanssa. Sama ilmiö on havaittavissa myös majoitus- ja ravitsemusalalla. Perheillä on isoja pulmia järjestää lastensa hoito etenkin tilanteissa, joissa työvuorosuunnittelu ja työvuorojen pituudet eivät ole ennakoitavissa. Tämä vaikeuttaa lastenhoitopalveluiden saavuttamista sekä suunnittelua.

Varhaiskasvatuspalveluihin on kohdistunut jatkuvasti säästöpaineita. Niistä johtuen on muun muassa rajattu subjektiivista päivähoito-oikeutta, kasvatettu ryhmäkokoja ja nostettu varhaiskasvatuksen maksuja. Esimerkkejä kunnissa tehdyistä säästöratkaisuista on olemassa. Monet pienemmät kunnat eivät pysty tarjoamaan vuorohoitoa ympäri vuorokauden, tai sitten ne sijaitsevat esimerkiksi kohtuuttoman kaukana kotoa. Tämänkaltainen palvelujärjestelmä ei vastaa työelämän muutokseen, jossa vuorotyö ja silpputyö ovat lisääntyneet.  Toimimattomilla varhaiskasvatuspalveluilla heikennetään lasten oikeuksien lisäksi myös epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien vanhempien mahdollisuuksia ottaa vastaan ja tehdä työtä.

Suomi ei tarvitse vain perhevapaauudistusta vaan kokonaisvaltaista perhepolitiikan uudistusta. Nyt on mietittävä aidosti, mitä pienten lasten vanhemmat tarvitsevat ja, kuinka yhteiskunta voi tarjota tukea entistä vahvemmin. Jos haluamme parantaa naisten työelämänosallisuutta ja lisätä tasa-arvoista työelämää, on resursseja lisättävä myös lastenhoitopalvelujärjestelmiin. Meidän on varmistettava, että vanhemmat pystyvät yhdistämään paremmin työn ja perhe-elämän arjen. Vain kokonaisvaltaisella perhepolitiikalla voidaan aidosti parantaa naisten työmarkkina-asemaa ja edistää sitä, että myös miehet voivat osallistua yhä enemmän lapsien hoitamiseen.

Egëzona Kllokoqi-Bublaku
Sosiaalipoliittinen asiantuntija