Tilastokeskus julkaisi 16.8.2017 yksityisen sektorin
tuntipalkkojen tilastot. Julkaisussa on paljon mielenkiintoisia asioita.
Ensinnäkin sukupuolten palkkaero on edelleen suuri. Miesten
tuntipalkka on 16,49 euroa ja naisten 13,49 euroa. Eroa on tasan kolme euroa. Naisen
tuntipalkka on siis noin 82 prosenttia miesten tuntipalkasta.
Miesten ja naisten työtunneissakin on valtava ero. Naisten
tekemät työtunnit olivat keskimäärin 108 tuntia kuukaudessa ja miesten 134
tuntia. Osa-aikaisuus on siis naisten keskuudessa huomattavan yleistä. Miehet
ja naiset tuntuvat sekä tuntipalkan että työtuntien suhteen elävän eri
planeetoilla.
Keskimäärin tuntipalkat ovat kehittyneet kuudessa vuodessa noin
kymmenen prosenttia, mikä kertoo viime vuosina harjoitetusta palkkamaltista.
Julkaisun positiivisin luku koski toimistosiivoojien
ansiokehitystä. Toimistosiivoojien tuntipalkka on noussut lähes 18 prosenttia
vuosina 2010-2016. Se on luultavammin kiinteistöpalvelualan työehtosopimukseen neuvotellun ansiokehitysohjelman ansiota. Se on kaikista suurista ammattiryhmistä parhaimmin.
Siivoojien keskiansio on silti pieni, 11 euroa tunnissa., mutta suunta on
oikea. Jotain on tehty oikein.
Antti Koskela
Ekonomisti
Ekonomisti
Paljonkos se siivoojien lähtöpalkka oikein oli, eikä se muuten vieläkään ole 11 euroa.
VastaaPoistaHei, 11 euroa, johon tektstissä viitataan on siivoojien keskiansio - ei lähtöpalkka. Siivoojien pienin tuntipalkka / lähtöpalkka on 10,33 ja harjoittelijana maksetaan 9,3 euroa. (alkaen 1.4.2017)
PoistaPalkkataulukon näkee täältä:
http://netpaper.lonnberg.fi/pam/tes-fi/kiinteistopalvelualan/#p=16
Yksityisellä työnantajalla työslentelevän siivoojan palkka on 10,2 euroa.
VastaaPoista11 euroa on todennäköisesti julkisen puolen siivoojien esimerkiksi.sairaalasiivoojien palkan sekä yksityisen puolen yhteinen keskiarvo.