torstai 3. elokuuta 2017

LASTENSAANTI EI HOUKUTA, KOSKA SUOMI EI OLE LAPSIYSTÄVÄLLINEN YHTEISKUNTA


Viime aikoina on paljon keskusteltu, miten syntyvyys on voimakkaasti vähentynyt Suomessa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syntyneiden lasten määrä laski tammikuun ja toukokuun välillä seitsemän prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Nyt kun Suomi täyttää 100 vuotta, on hyvä pohtia syntyvyyslukujen romahtamisen syitä. Suvi-Anne Siimes pohtii (HS Kolumni 11.4.), mihin kaikkeen syntyvyyden lasku tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa. Hän on huolestunut erityisesti huoltosuhteesta. Annamari Sipilän (HS Kolumni 7.5.) mukaan ihmiset eivät vain halua lapsia ja tämä pitäisi hyväksyä. Helsingin Sanomissa (Kotimaa 19.7.) on nostettu esiin jopa se, että ilmastonmuutoksen vuoksi kannattaa jättää lapset tekemättä. 
 
Ilmiö ei ole niin uusi, kuin mitä annetaan ymmärtää. Alla olevasta taulukosta huomataan kaksi asiaa: ensinnäkin Suomen historian aikana syntyvyyden suunta on ollut suhteellisen laskeva, varsinkin suurten nälkävuosien jälkeen. Toiseksi taulukosta huomataan, että on ollut neljä jyrkkää piikkiä syntyvyyden laskussa, kuten 1800-luvulla suurten nälkävuosien, sisällissodan ja toisen maailmansodan aikana. Näiden hetkellisten yhteiskunnallisten kriisien jälkeen syntyvyys on pomppinut taas vähäksi aikaa ylös, josta taas on alkanut tasainen lasku. Nyt on hyvä pohtia, eletäänkö aikaa, jossa on tulossa viides syntyvyyden laskun piikki. Mitä meidän pitäisi tehdä/huomioida? Miten edellisistä yhteiskunnallisista kriiseistä osattiin nousta ja mihin silloin osattiin kiinnittää huomiota?

Kuvio. Yleinen syntyvyysluku Suomessa vuosina 1750–2015
Lähde: Tilastokeskus

Suomalaista historiaa tarkasteltaessa huomataan, että sosiaalipolitiikan ratkaisumekanismeilla on ollut erityisen tärkeä rooli. Yhteiskunnalliset sosiaaliset ongelmat osattiin tunnistaa hyvissä ajoin ja poliittista tahtotilaa oli vähentää sosiaalisten riskien vaikutusta kotitalouksien hyvinvointiin yhteiskunnallisten sääntelyn ja resurssien uudelleenjaon avulla. Näinä aikoina suomalaista sosiaaliturvaa kehitettiin mallikkaasti. Esimerkiksi syntyvys saatiin nostettua säätämällä vähävaraisille äideille äitiysavustusta vuonna 1937, jolloin äidit saatiin myös terveydenhuollon piiriin. Äitiysavustuslain säätämisen taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suurista lapsikuolleisuusluvuista. Äitiysavustus tuli kaikkien äitien saataville myöhemmin vuonna 1949.

Tällä hetkellä syntyvyyden lasku Suomessa ei johdu huonoista äideille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista. Ongelma löytyy työelämästä ja lasten hoitojärjestelmästä. Sosiaaliturvan äideille suunnatut mekanismit eivät ole riittäviä kannustamaan suomalaisia saamaan lapsia, jos muut yhteiskunnan mekanismit ovat vastaan. Puhutaan paljon työelämän muutoksesta ja työntekijän joustoista. Tietyt toimialat ovat muuttuneet siten, etteivät ne kannusta lastentekoon, jolloin vaikutukset nähdään ihmisten käyttäytymisessä. Uudistuksia tehdään ilman, että mietitään ja pohditaan, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa. Nykymaailmassa tärkein on yritysten voitot ja johtajien palkat. Kun nämä pystytään turvamaan, mikä tahansa uudistus menee läpi argumentilla ”saadaan Suomea nostettua talousvaikeuksista”. Mitä Suomelle ja Suomen taloudelle sitten tapahtuu pitkällä aikavälillä, jos syntyvyys jatkaa jyrkkää laskua ja kohta täällä ei asu paljon ihmisiä? Jo nyt monet kunnat taistelevat väen vähenemisen ja palveluiden katoamisen kanssa. 

Työelämän negatiivisten muutosten vaikutukset työntekijöiden kokonaisvaltaiseen elämään ovat tulleet hyvin esille keväällä Pamin teettämässä ”Kauppojen aukioloaikojen vaikutukset työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa” -kyselyssä. Kyselyssä selvitettiin sekä monivalinta- että avoimilla kysymyksillä, miten kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen uudistus on vaikuttanut työntekijöiden elämään. Monet toivat esille, että uudistuksen myötä vähäisetkin haaveet lastensaamisesta ovat hävinneet/lakanneet. Työ on muuttunut ympärivuorokautiseksi, pätkämäisemmäksi ja työvuorojen suunnittelu on lastenkengissä. Vuorot tulevat lyhyellä varoitusajalla, mikä vaikuttaa työntekijöiden kokonaisvaltaisesti päivän ja elämän rytmiin. Pätkätyöllä ei voi elättää itseään eikä perhettä, jolloin epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen ja tämän myötä epävarmuus toimeentulosta heijastuvat väkisinkin ihmisten lastensaantihaluun.   

Työsuhteiden pysyvyydellä voidaan lisätä turvallisuuden tunnetta toimeentulosta, ja näin usko tulevaisuuteen on paljon vahvempi. Samalla työntekijä sitoutuu työhönsä ihan eri tavalla, jolloin työnantajan ei tarvitse etsiä jatkuvasti uusia työntekijöitä ja perehdyttää työtehtävään yhä uudelleen ja uudelleen. Työelämän joustoilla voidaan lisätä sekä työntekijöiden hyvinvointia että samalla yrityksen tuottavuutta. Joustot pitäisi helpottaa työn ja perheen yhdistämistä, jolloin kannustetaan ja mahdollistetaan ihmisille lastensaanti. Joustot eivät kosketa vain työntekijöitä niin kuin nykyään helposti ymmärretään. Työelämän joustoja tarvitaan sekä työntekijöiden että työnantajien keskuudessa. Toimialat eivät saa polarisoitua lapsiystävälliseen ja ei-lapsiystävälliseen työelämän muutoksen myötä. 

Työelämän muutoksen myötä myös lastenhoitojärjestelmämme on muututtava ja vastattava työelämän tarpeita. Edellä mainitussa Pamin kyselyssä kävi ilmi, että monet vanhemmat kamppailevat lastenhoidon kanssa. Lasten vuorohoidon saatavuus on heikko monessa paikkakunnassa. Joustoa on löydyttävä myös lasten hoitojärjestelmästä.
Vaikka lasten saaminen on täysin vapaaehtoista, silti jokaiselle on annettava mahdollisuus työskennellä haluamallaan toimialalla ja mahdollistaa ja helpottaa lapsen saantia. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että vain tehokkailla ja laajoilla perhepoliittisilla mekanismeilla voidaan tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta lapsiystävällisempi ja näin lisätä lastentekohalukkuutta.

Egëzona Kllokoqi-Bublaku
Sosiaalipoliittinen asiantuntija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti