”SUPERJOHTAJIEN” KORSKEAT PALKAT

Suuren maailman tapaan myös Suomessa ns. ”huippujohtajille” saatetaan maksaa ruhtinaallisesti korvauksia tehdystä työstä. Helsingin Sanomat (HS 3.8.) uutisoi, että pörssiyhtiöiden johtajien palkat ja bonukset ovat ennätyslukemissa. Niitä lukemia katsoessa tulee miettineeksi, että kuinka paljon kyvykkäämpiä näiden nykyjohtajien täytyy olla kuin edeltäjänsä menneiltä vuosikymmeniltä. Niin on korskeita palkkoja, näillä aikamme ”superjohtajilla”.  

Televisiossa johdon palkitsemisen asiantuntijat rauhoittelivat, että kiinteä peruspalkka on toimitusjohtajilla noussut keskimäärin vaatimatonta prosentin vuosivauhtia viime aikoina. Sehän tarkoittaa 100 000 euron kuukausipalkassa ”vain” 1 000 euroa kuukaudessa ja 12 000 euroa vuodessa. 1 800 euron kuukausipalkkaa ansaitsevalle se tarkoittaa 18 euroa kuukaudessa ja 216 euroa vuodessa. Prosentilla on eri vaikutukset.

Johdon palkitsemisjärjestelmiä laativien konsulttien työtä on verrattu ”maailman vanhimpaan ammattiin”. Mene ja tiedä, mutta heidän tehtävänään lienen kuitenkin miellyttää asiakkaitaan eli toimeksiantajana olevaa yrityksen hallitusta ja sen jäseniä. Tunnetusti suuryhtiöiden hallituksien jäsenet tulevat pääosin samasta ammatillisesta ja sosiaalisesta viiteryhmästä kun palkitsemisen kohteena oleva toimitusjohtaja. Konsultti tekee esityksensä perusteisiin palkkavertailut siis periaatteessa samasta ryhmästä, joka on päättämässä johdon palkitsemisjärjestelmän eteenpäin viemisestä. Eli hallituksen jäsenet ovat tavallaan päättämässä myös omasta ansiokehityksestään. Vertauskuvallisesti konsultilla pitääkin olla vähintään kieli keskellä suuta, ellei jopa vähän muuallakin. 

Professori Juhani Suomi oli mukana muiden tutkijoiden kanssa listaamassa Suomen historian hyviä ja huonoja hetkiä (HS 6.8.). Professori nimesi yhdeksi historiamme huonoksi hetkeksi nykyisen oikeistopuhurin. Hänen mukaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyillä päätöksillä on Suomea tietoisesti jaettu kahteen eri leiriin, joista toinen ollaan unohtamassa tien syrjään ikään kuin syyllisenä omaan osaansa. Hänen mukaansa Suomi ei ole koskaan ollut näin syvästi jakautunut kun se alkaa olla. Juhani Suomen näkemys on pysäyttävä. Minä näen ”superjohtajien” palkitsemisjärjestelyt osaksi tuota puhuria.

Meillä on vahvistunut käsitys, että jokainen saa kaikilla elämän alueilla mitä omalla tekemisellään ansaitsee. Niinhän eivät asiat tietenkään yksiselitteisesti mene. Ei olemassa mitään luonnonjakaumia, joissa toisten esimerkiksi pitää saada tähtitieteellisiä korvauksia tekemisistään. Epäreiluus on korjattavissa ja ennen muuta politiikassa voidaan tehdä valintoja yhteiskunnan suunnan suhteen. Valintoja myös siitä, että palataanko me noukkimaan ne syrjään unohtuneet.

Seuraavasta kuvasta käy hyvin ilmi millaista tuotannontekijätulojen kasvu on ollut eri tulodesiileissä. Tuotannontekijätuloon sisältyy palkat, yrittäjätulot ja omaisuustulot. Näyttää siltä, että käytettävissä olevien tulojen mukaan ylimpään 1 prosentin ryhmään päätyneillä ovat tuotannontekijätulot kehittyneet merkittävästi rivakammin kuin muilla. Siellä ne ”superjohtajat” lentävät muilta karkuun.

Palkkajohtajina painelevat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat eivät näytä taakseen vilkuilevan. Valtiokaan ei ole heidän menoansa kyseenalaistamassa. Se on päinvastoin mukana lisäämässä ”pökköä pesään”. Siitä osoituksena valtio-omistajien hiljaisella hyväksynnällä Finnairin toimitusjohtajalle myönnetty muhkea lisäeläke. Kyllä nyt kelpaa valtionyhtiön lentolaivastoa johtaa.

Lisäeläkettä perusteltiin sillä, että vastaava järjestely on käytössä 70 prosentissa pörssiyhtiöistä. Piiri pieni pyörii ja toimitusjohtajat siinä hyörii toisiaan palkitsemassa.  

Arjessa asiat konkretisoituvat tavallisella palkansaajalla siinä, että tuntuuko työstä saatava palkka riittävän reilulta. Arjen todellisuudesta irtautuneesta ”superjohtajien” palkitsemisesta saadut tiedot lisäävät varmasti epäreiluuden tunnetta kohta alkavien palkkaneuvotteluiden alla.

Antti Veirto

Tutkimuspäällikkö