VOIKO TULEVAISUUTEEN PONNISTAA KEPILLÄ?

Oletteko jo tutustuneet eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuoreimpaan julkaisuun ”Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037”? Se on 500-sivuinen pläjäys tulevaisuuden radikaaleista teknologioista. Niiden rinnalla matkapuhelimen ja internetin vaikutukset kalpenevat. 

Raportissa esitetään, että robottien häirintä tulisi kriminalisoida. Roboteille siis työrauha, että niiden potentiaali tulisi hyödynnettyä. Roboteille pitäisi sallia myös ympäristön valvominen. Valvontaa pitäisi selventää erityisesti julkisessa ympäristössä liikkuvien autonomisten robottien osalta. 

Tulevaisuusvaliokunnan raportin mukaan suurin työn teettämiseen liittyvä muutos syntyy alustatalouden kasvusta. Mikroyrittäjyyden ja alustatyön helpottaminen ovat raportin mukaan keskeisiä säädöstavoitteita. Raportti esittää, että osuuskuntatyyppisen toiminnan esteitä ja alisteisuutta markkinataloudelle pitäisi purkaa ja alustaosuuskuntien kehitystä tukea. Hyvä esitys. Osuuskuntia tarvitaan. Parhaimmassa tapauksessa niiden kautta ihmiset saavat työelämässä kollektiivista tukea. Itse asiassa ammattiliittojen pitäisi olla tukemassa enemmän osuuskuntien syntymistä. Tämä oli minun ajatus. Tulevaisuusvaliokunnan raportissa ei näin kirjoiteta.

Yhteiskunnan tulonjakoa tai vaikkapa teknologisen kehityksen vaikutuksia ihmisten keskinäiseen eriarvoisuuteen ei raportissa ehditä miettiä. Ihminen ei ole radikaali teknologia. Ainakaan enää.     

Itse odottaisin, että teknologian hyödyntämiseen liittyvän keskustelun ohessa, puhuttaisiin vielä nykyistä enemmän ihmisestä ja ihmistyön tulevaisuudesta. Tulevaisuuden yhteiskunnasta. Tekninen kehitys on kuitenkin lisännyt tuloeroja ja varallisuuden kasautumista. Suomessa kaikki tehdään toisin? 

Suomi on kerännyt maailmalla mainetta perustulokokeilullaan. Se on nähty viestinä siitä, että Suomi varautuu tulevaisuuteen, jossa palkkatyötä ei ole kaikille tarjolla. Vähemmän ulkomailla on puhuttu siitä, että samanaikaisesti Suomessa on leikattu työttömyysturvaa ja työttömien sanktioita kiristetty. Suomi ei osaa päättää millä jalalla se tulevaisuuteen ponnistaa vai tukeutuuko loikassaan keppiin?  

   

Kepin käyttäminen korostaa työn merkitystä. Työ 2040 – Skenaarioita työn tulevaisuudesta – raportissa Johannes Koponen pohtii, että ”työ on jatkossakin tärkeää, mutta tulevaisuudessa työn käsite voi laajentua sisältämään uutta toimeliaisuutta, joka nyt rajautuu markkinatalouden ulkopuolelle”. Aktiivimallin toteutuksessa heijastuu perinteinen työkäsitys. Aktiivisuus ymmärretään rajallisesti ja jos sitä ei ymmärretä, leikataan työttömyysturvaa. 

Moni on varmaan lukenut Yuval Noah Hararin kirjan Homo Deus. Se on väkevä kirja ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

Hararin miettii kirjassaan monien muiden asioidessa ohessa sitä mikä on ihmisen merkitys, jos koneet hoitavat merkittävän osan töistä. Mihin jatkossa ihmistä tai paremminkin ihmisiä tarvitaan. Ihmisiä on tarvittu aikojen saatossa tekemään töitä maataloudessa ja myöhemmin teollisuudessa. Kun ihmisiä on tarvittu, on ihmisistä kannattanut pitää myös huolta. Kansalaisista on kannattanut pitää huolta myös siksi, että he olisivat sitoutuneita yhteisöönsä ja yhteiskuntaan. Entäpä sitten kun koneet tekevät työt ja tarvittaessa jopa hoitavat pyssyhommatkin? Hararin pohdinnat avaavat näkymät uskomattomaan eriarvoisuuteen. 

Palataan nykyhetkeen. Tutkijatohtori Tanja Aitamurto kirjoittaa tänään Hesarissa (HS 15.5), että Yhdysvalloissa huikean hintaiset digijärjestelmät valvovat sosiaalietuuksien piirissä olevia köyhiä. Nykyaikaiset digitaaliset järjestelmät ovat hänen mukaansa toteutettu negatiivisen suunnittelun näkökulmasta: apua tarvitsevat ovat yhteiskunnalle rasite, ja heistä koituva haitta pitää minimoida. Aitamurto näkee Suomessa samoja elkeitä. Meilläkin ollaan rakentamassa digitaalista vaivaistentaloa. Aitamurto kirjoittaa, että ”avun tarpeessa olevat nähdään loisina, joista tuleva rasite pitää supistaa minimiin”. Hän luettelee tästä kertovina ilmiöinä aktiivimallin, sosiaali -ja terveydenhuollon pisteytysjärjestelmän ja Kelan vaikeudet toimeentulotuen jakamisessa. 

Nyt päättäjillä pitää olla kieli keskellä suuta. Vaikka fyysinen ympäristömme digitalisoituu vauhdilla, niin politiikalla vaikutetaan siihen mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tehdään valintoja siitä, miten ihmiset oikeuksineen huomioidaan ja miten käy humaaneille arvoille pitemmässä juoksussa.   

Antti Veirto

Tutkimuspäällikkö