SDP julkaisi toissaviikolla
vero-ohjelmansa, jonka pääteemana oli siirtyminen tulo- ja kulutusveroista
kohti pääoman verottamista. Yksi konkreettisista uudistusehdotuksista oli työtulotuki,
jossa ansiotuloista maksettu vero voisi jäädä alle nollan 15 000 euron
alapuolelle jääville vuosituloilla. Tällöin työntekijöille maksettaisiin
palkanmaksun yhteydessä veronpalautusta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita
välttämättä sitä, että bruttopalkasta jäisi käteen enemmän, kuin yritys maksaa.
Sosiaalivakuutusmaksut pitävät nimittäin todellisen veroasteen plussan puolella
ainakin pienellä työtulotuen tasolla. Palkkalaskelmassa näkyvän lisätulon
tulisi kuitenkin kannustaa ottamaan vastaan erityisesti osa-aikaista ja
keikkatyötä.
Demareiden tarkoituksena onkin
tukea pienituloisten toimeentulon ohella työllistymistä. On positiivista
huomata, että julkiseen keskusteluun nousee välillä työllisyystoimia, jotka
eivät perustu vain nykyisten etuuksien leikkaamiseen ja sanktiointiin.
Työtulotukeen liittyy kuitenkin myös ongelmia, joita ei toivottavasti ohiteta
vain vero-ohjelmassa esitetyillä ruusuisilla oletuksilla.
Marginaalivero painuu alle nollan
Alla olevissa kuvioissa on
esitetty nykyiseen työtulovähennykseen perustuvan työtulotukimallin vaikutukset
eri vuositulotasoilla. Malli perustuu SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittisen
asiantuntijan Lauri Finérin
työtulotukea avaavassa blogissaan
esittämiin oletuksiin, joista keskeisiä ovat tuen matala taso ja se, ettei tuki
vaikuta yli nykyisen ansiotuloverotuksen alarajan tienaavien
työtulovähennykseen.
Kuviossa 1 esitetään
keskimääräisen palkansaajan vuonna 2018 kohtaamat verot ja
sosiaalivakuutusmaksut sekä marginaalivero eli seuraavasta ansaitusta eurosta
maksetut verot jo vakuutusmaksut aina 80 000 euron vuosiansioihin asti.
Kuviossa 2 esitetään puolestaan samat tiedot, mutta laskelmiin on lisätty
työtulotuki, joka nousee 540 euroon 7 000 euron vuosityötuloilla ja laskee
jälleen nollaan lähestyttäessä 15 000 euron vuosityötuloja.
Työtulovähennykseen ei ole tehty muutoksia tätä suuremmilla ansioilla.
Kuvio 1
Nykyinen veroaste ja marginaalivero. Lähde: Veronmaksajien Keskusliitto
Kuvio 2
Veroaste ja marginaalivero 540 euroon nousevalla työtulotuella. Lähde:
Veronmaksajien Keskusliitto ja omat laskelmat
Kuten kuvioista käy ilmi,
työtulotuki luo voimakkaan kannustimen työskentelylle ns. phase in -vaiheessa, jossa marginaalivero laskee alle nollan ja
jokainen työssä tienattu euro tuottaa enemmän kuin euron kokonaisansioina. Phase out -vaiheessa työtulotuki tuottaa
puolestaan yhä nykyistä järjestelmää alemman kokonaisveroasteen mutta
korkeamman marginaaliveron, kun tuki vähenee ensin 6 prosenttia ja myöhemmin 7
prosenttia työtulojen lisäyksestä.
Työtulotuen eksplisiittinen
tavoite on korjata verotusjärjestelmää progressiivisemmaksi pienillä ansioilla,
joilla nykyään tulee maksaa tasaveron omainen 8,3 prosentin
sosiaalivakuutusmaksuosuus. Kuten kuviosta 2 voi nähdä, työtulotuki siirtääkin
progression alkupäätä pienemmille vuosituloille aiheuttaen kuitenkin samalla
marginaaliveron heilahtelua. Luonnollista olisikin esittää työtulotuen sijaan
sosiaalivakuutusmaksujen progressiota, mikäli tavoitteen olisi vain luoda
muutoksia toimeentuloon ja työn kannustavuuteen, mutta tällöin tulisi samalla
puuttua mm. työttömyysturvan ja eläkejärjestelmän rahoitukseen.
Ylimääräinen kannuste työhön
Työtulotukea, joka on siis
nimensä mukaisesti riippuvainen siitä, että sen vastaanottaja tekee ansiotyötä,
vertaillaan tyypillisesti Milton
Friedmanin ehdottamaan negatiiviseen tuloveroon, jota maksetaan myös
työelämän ulkopuolisille henkilöille riippuen heidän tulotasostaan.
Negatiivinen tulovero toimii näin sekä progressiivisena verotusjärjestelmänä
että toimeentuloturvan muotona.
Negatiivinen tulovero on
kuitenkin tyypillisesti progressiivinen tai lineaarinen, eikä marginaalivero
laske näin alle nollan. Vaikka se välttää siis tuloloukut, joissa työtulojen
kasvattaminen ei kannata, negatiivinen tulovero ei tarjoa ylimääräistä
kannustetta työnteolle matalilla tuloilla. Työtulotuen hyvinvointia lisäävä
vaikutus verrattuna negatiiviseen tuloveroon riippuu teoreettisessa
kirjallisuudessa siitä, tekevätkö työntekijät keskeisen valinnan työhön
osallistumisen (extensive elasticity)
vai tehtyjen tuntien lukumäärän (intensive
elasticity) kohdalla.
Peter Diamond ja Emmanuel
Saez (2011) tukevat ensin mainittua näkemystä, jossa valinta työvoimaan
osallistumisen kohdalla dominoi ja hyvinvoinnin maksimoi suhteellisen pieni
perusturvan taso ja jopa negatiiviseksi laskeva efektiivinen marginaalivero
työtulojakauman alapäässä. On tosin oletettava, että vaikutuksia syntyy myös tehtyjen
työtuntien kohdalla, eli osa työntekijöistä, jotka eivät tuloillaan ole
oikeutettuja työtulotukeen, vähentää tehtyjä työtuntejaan päästäkseen
osalliseksi järjestelmään.
Tukee työllisyyttä mutta laskee palkkoja
Andrew Leigh (2010) tarkasteli Yhdysvaltain liittovaltion Earned income tax credit -järjestelmän
hyötyjen jakautumista eri osavaltioiden poikkeavien tukitasojen avulla. Yhdysvaltain
järjestelmä on omiaan tukemaan perheellisten osallistumista työvoimaan, sillä
tuen taso on korkeampi sen vastaanottajan lasten lukumäärästä riippuen perheen
toiseen lapseen asti.
Leigh havaitsikin työtulotuen
vaikuttavan voimakkaasti erityisesti perheellisten työn tarjontaan. Vaikutus
palkkoihin ei kuitenkaan riippunut lasten määrästä, vaan tuki vaikutti
negatiivisesti kaikkien matalan koulutustason työntekijöiden palkkatasoon
siten, että negatiivinen vaikutus oli kaikista suurin koulutusjakauman
alapäässä ja katosi lopulta korkeakoulutettujen kohdalla. Tämä tukee yleistä arviota siitä, että työtulotuen
vaikutus palkkoihin tapahtuu pääasiassa työvoiman kokonaistarjonnan kautta
yksilötason sopimusten sijaan.
Ghazala Azmat (2015) havaitsi kuitenkin Iso-Britannian Working Families Tax Credit -järjestelmää
koskevassa tutkimuksessaan, että vaikutus palkkaan saattaa erota tukeen
oikeutettujen ja sen ulkopuolelle jäävien välillä, kun työnantajat havaitsevat
tuen suuruuden palkanmaksun yhteydessä. Tukeen oikeutettujen palkat tippuivat
keskimäärin tällöin 30 prosenttia tuen suuruudesta, kun muiden vastaavan taito-
ja koulutustason työntekijöiden palkat laskivat vain 8 prosenttia tuen
suuruudesta sen käyttöönoton jälkeen.
SDP ohittaa vero-ohjelmassaan
työtulotuen vaikutuksen palkkoihin toteamalla, etteivät palkat voi laskea alle
työehtosopimusten asettamien minimitasojen. Tämä pitää paikkansa valtaosalla
aloista, mutta se ei tarkoita, etteikö työtulotuella olisi lainkaan vaikutusta
palkkatasoon. Työtulotuki saattaa nimittäin pienentää palkkaliukumia ja ajaa näin
matalapalkka-aloilla tarjottuja palkkoja lähemmäs TES-minimiä.
Vaikka työehtosopimukset sallivat
suuremman joustavuuden eri alojen välillä kuin Yhdysvalloissa yleiset
minimipalkkalait, voi työtulotuen vuorovaikutusta niiden kanssa pitää
samanlaisena. David Neumark ja William Wascher (2011) tutkivat tätä
vuorovaikutusta työtulotuen ja minimipalkkojen välillä Yhdysvalloissa. He
havaitsivat lasten lukumäärästä riippuvaisen työtulotuen vaikuttavan yhdessä
minimipalkan kanssa positiivisesti erityisesti matalan koulutustason yksinhuoltajaäitien
tuloihin, sillä se kannusti heitä osallistumaan työmarkkinoille. Samalla muiden
matalan koulutustason työntekijöiden keskimääräinen palkkataso kuitenkin laski
huolimatta minimipalkasta.
Puhe siitä, ettei työtulotuen
kaltaisella uudistuksella olisi lainkaan vaikutusta palkkoihin, on siis
perusteetonta. Sama logiikka ja toimintaperiaate pätevät kuitenkin myös
veronalennusten kohdalla, eikä siirtymisessä negatiiviseen marginaaliveroon ole
palkkavaikutusten kannalta mitään erityistä etenkään, kun SDP:n mallissa
efektiivinen verotus ei vaikuta laskevan millään palkkatasolla alle nollan.
Yritykset ottavat osansa
Palkkojen pieneneminen osalla
työtulotuen summasta tarkoittaa kuitenkin sitä, etteivät matalapalkkaiset ole
työtulotuen ainoita edunsaajia. Eräällä tavoin työtulotuki onkin erinomainen
yritystuki siinä mielessä, että sen hyödyt yrityksille syntyvät lähinnä korkeamman
työllisyyden tason kautta. Työtulotuesta on toki laskevan palkkatason kautta
haittaa niille työntekijöille, jotka eivät ole siihen oikeutettuja, mutta itse
työtulotuen jäädessä matalalle tasolle palkkojen lasku jää yhtä lailla erittäin
pieneksi.
Koska SDP:n mallissa työtulotuki
on tarkoitus maksaa palkanmaksun yhteydessä, tulee ottaa huomioon myös Azmatin
tulokset Iso-Britannian työskentelevien perheiden tukijärjestelmän parista.
Työnantajat saattavat nimittäin tarjota alempaa palkkaa, vähemmän tunteja osa-aikaisille
tai lyhyemmän sopimusjakson määräaikaisille työntekijöille, jotta he täyttävät
työtulotuen kriteerit ja osa palkanmaksusta tavallaan ulkoistetaan valtiolle.
Erityistä huolta tulee kantaa aloista, joilla ei ole yleissitovia
työehtosopimuksia ja palkat saattavat joustaa vielä alemmas.
Lisäksi ehdotus laajentaa
työtulotuki yritystoiminnan ansiotuloille on pulmallinen, sillä rajanveto-ongelmia
palkansaajien ja itsenäisten elinkeinoharjoittajien määrittelyssä ei ole
ratkaistu. Jo nyt esimerkiksi alustatyötä tekevät elinkeinonharjoittajat
työskentelevät varsinkin sosiaalivakuutusmaksut ja työskentelyyn vaadittujen
välineiden kulumisen huomioiden palkalla, joka alittaa selkeästi kyseisten
alojen työehtosopimuksen minimitason. Yrittäjille laajennettava työtulotuki
kiihdyttäisi tällaista kehitystä.
Verotusjärjestelmän käyttäytymis-
ja tulonjakovaikutuksia tarkastellessa ei muutoksia kuitenkaan voi arvioida
tyhjiössä. Erityisesti, koska työtulotuen teho perustuu ekstensiivisiin
joustoihin eli valintaan, osallistuako työelämän lainkaan, tulee sen vaikutusta
arvioida yhteydessä toimeentuloturvan uudistuksiin. Tällöin efektiivisiin
marginaaliveroihin luetaan myös työtulon etuuksia karsiva vaikutus, joka voi
olla keskeinen työtulotukimallin olettamilla alhaisilla vuosiansioilla.
Olli Toivanen
Ekonomisti
Lähteet:
Azmat, Ghaza (2015) Incidence, Salience and Spillovers: The
Direct and Indirect Effects of Tax Credits on Wages. CEP Discussion Paper
No. 724, Revised and Republished June 2015.
Diamond, Peter – Saez, Emmanuel
(2011) The Case for a Progressive Tax: From Basic Research to Policy
Recommendations. Journal of Economic
Perspectives, Vol. 25 (4), 165–190.
Leigh, Andrew (2010) Who Benefits from the Earned Income Tax
Credit? Incidence among Recipients, Coworkers and Firms. IZA DP No. 4960.
Neumark, David – Wascher, William
(2011) Does a Higher Minimum Wage Enhance the Effectiveness of the Earned
Income Tax Credit? Industrial and Labor
Relations Review, Vol. 64 (4), 712−746.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti