MENESTYS EI OLE OMAA ANSIOTA

Monesti tavataan ajatella, että menestys on hyveellisyyden kruunu. Näin ei ole, vaikka yhä useampi niin tuntuu nykyään niin kuvittelevan. Edesmennyt Harwardin yliopiston poliittisen filosofian professori John Rawls on muistuttanut, että kukaan ei ansaitse suurempia luontaisia lahjojaan tai edullisimpia lähtökohtia yhteiskunnassa. Jos olet onnekkaasti saanut synnyinlahjoja johonkin erityiseen älä vain kuvittele, että nimenomaan sinä olisit ne muita enemmän ansainnut. Ei myöskään se, että on syntynyt äveriääseen sukuun ole kenenkään ansiota. Ei se tee ketään ansiokkaammaksi.

Kuvitellaan diplomi-insinööri, joka on yrittäjäksi ryhtymällä menestynyt ja tehnyt miljoonien omaisuuden itselleen. Jos kyseinen diplomi-insinööri olisi syntynyt Borneon sademetsässä piilossa elävään heimoon, ei hän olisi tehnyt miljooniaan ja esimerkiksi kännykkälaturin keksiminen ansalangan sijaan olisi ollut tyhjäntoimittamista. Menestys perustuu onneen. Menestys perustuu ympäristöön. Ei siihen, että olisi jotenkin hyvempi kuin muut.

Joku varmasti kiirehtii ajattelemaan, että kyllähän menestys perustuu myös kovaan työhön. Varmasti silläkin saattaa olla merkitystä, mutta oleellista on, ettei kuvittele siitä seurannutta menestystä liioin omana ansionaan. Harwardin yliopiston professori Michael J. Sandel toteaa, että poliitikkojen hokema ”ne jotka tekevät kovasti töitä ja noudattavat pelisääntöjä ansaitsevat päästä eteenpäin” on kyseenalainen. Sandel näkee, että mitä enemmän me pidämme menestystä omana ansionamme, sitä vähemmän tunnemme vastuuta niistä, jotka jäävät jälkeen. Mitä vahvemmin yritysmaailma menestyjineen määrittää politiikan sisältöä, sitä enemmän yhteiskunta menettää solidaarisuuttaan heikompia kohtaan.

Kun yritysmaailman edustajat ryhtyvät suoraan tai poliittisten puolueiden kautta vaikuttamaan politiikan sisältöön olemme vaarallisilla vesillä. Kansantaloustieteilijä Pirkko Lammi on aikoinaan todennut, että huono moraali on katsottu kuuluvaksi liike-elämään ja se on ikään kuin hyväksytty osaksi markkinataloutta. Yritysjohtajat voivat todeta tekevänsä kauppaa ja maailman parantaminen ei siihen kuulu. Niinpä yritysmaailman sotkeutuessa yhä vahvemmin politiikkaan olemme tilanteessa, jossa sekä liike-elämä ja talous että politiikka ovat vailla moraalia. Valtio katsotaan yritykseksi ja sitä johdetaan liike-elämän opein vailla moraalin taakkaa. Niinkö se menee?

Antti Veirto

NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTE VOI VIEDÄ AJATUKSET HARHAAN

Minun pitää välillä nipistää itseäni, että tämän muistaisin. Eli jos minulle sanotaan, että nuorten työttömyysaste Suomessa oli maaliskuussa 27,7 prosenttia, niin muistan sen kertovan vain tilanteen työvoiman osalta. Se ei siis kerro, että 15-24-vuotiaiden ikäluokasta olisi lähes kolmannes työttömänä.

Sen jälkeen raavin kaikesta tästä pohdinnasta harmaantuvaa partaani ja muistelen, että Suomessa oli maaliskuussa 647 000 ikäluokkaan 15-24-kuuluvaa nuorta. Työvoimaan, eli työllisten ja työttömien summaan, kuului 321 000 nuorta. Sen lisäksi tämänkin luvun kohdalla koputan ohimoani, sillä työttömistä nuorista Suomessa esimerkiksi vuonna 2014 oli puolet opiskelijoita. Siinä vaiheessa nousen seisomaan tähyämään lounaan suuntaan ja totean, että esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa vain hieman yli 20 prosenttia nuorista työttömistä oli myös opiskelijoita. Suomessa opiskelijat siis etsivät töitä ja pyrkivät töihin.

Kun olen nipistellyt, raapinut ja koputellut voin todeta, että nuoret jotka eivät ole mukana työmarkkinoilla tai kouluttautumassa ovat suurimassa syrjäytymisvaarassa olevia ns. NEET-nuoria. Heitä Suomessa on ikäluokasta 15-24-vuotta ollut alle 11 prosenttia. Monet heistäkin ovat ns. välivaiheessa, odottavat vaikkapa armeijan tai opintojen alkamista. Tulevia ongelmia koulutuksen hankinnassa ja syrjäytymisriskiä ennustaa Tilastokeskuksen ja THL:n selvitysten mukaan 16–18 ikävuosien aikana kohdattu työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolella oleminen.

Siispä lopulta päädytään nuorten työttömyysasteen 27,7 kautta tuonne 11 prosentin alle, josta edelleen pudotellaan alaspäin reilusti ennen kuin löydetään ne oikeasti yhteiskunnan ulkopuolelle luismassa olevien kova ydin.

Antti Veirto

ps. kuvasta näkyy maiden välistä vertailua NEET-nuorien osuudesta ikäluokasta 15-24.

RUUVIPENKKI

Juuri nyt kun tätä kirjoitan, julkisuudessa on tietoja, että suomalaisten palkansaajien työaikaa pitäisi lisätä 100 tuntia eli 2,5 viikkoa vuodessa tuottavuuden nostamiseksi. Tuottavuus nousisi, kun lisääntyvältä työajalta ei maksettaisi palkkaa. Palkka suhteessa työaikaan siis pienenisi. Minä en voi sanoa, että tämä olisi kokoava kädenojennus jakautuneen Suomen yhteen liittämiseksi.

Samanaikaisesti kun puuhataan työajan pidentämistä, voidaan tilastoista huomata, että vastentahtoisen osa-aikatyön määrä on Suomessa lisääntynyt. Viime vuonna vastentahtoisessa osa-aikatyössä eli osa-aikatyössä kokoaikatyön puutteen vuoksi oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 12 000 palkansaajaa enemmän kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2014 vastentahtoisessa osa-aikatyössä yli 90 000 palkansaajaa. Se tarkoittaa, että Suomessa joka kolmas osa-aikatyöntekijä on osa-aikainen vastoin omaa tahtoaan tai sanotaanko osa-aikainen jonkun toisen tahdosta. Kun on osa-aikainen jonkun toisen tahdosta pitää se sisällään ajatuksen siitä, että olet jonkun toisen vallan käytön kohteena.

SAK julkaisi viime viikolla ansiokkaan tutkimuksen vastentahtoisesta osa-aikatyöstä. Tutkimus nimeltään ”Maaginen sana: Käsipari” päästää osa-aikatyöntekijät kertomaan itse arjestaan. Vaikka tilastoista innostunkin, tekee hyvää kuunnella myös oikeita kokemuksia tilastolukujen takaa. SAK:n tutkimuksessa puhuvat ihmiset, jotka joustavat omassa elämässään pitääkseen otteen työn syrjästä kiinni. Tutkimuksesta käy ilmi miten kokoaikatyön puuttuessa pitää selviytyä jatkuvassa epävarmuudessa ja työtulojen niukkuudessa. Tarinoista käy ilmi arkinen kamppailu, joka voi tarkoittaa sitä, että talouden tasapainottamiseksi asutaan välillä pakettiautossa, rahapulassa ollaan lapsen kanssa lääkefirmojen koekaniineina, yksinhuoltajana tehdään töitä vuosikausia ilman lomaa kotona odottavien lapsien elannon turvaamiseksi ja haaveillaan vuodesta toiseen kokoaikatyöstä.

SAK:n tutkimusta lukiessani minulle tuli mieleen Barbara Ehrenreichin vuosituhannen vaihteessa kirjoittama kirja ”Nälkäpalkalla”. Monelle teille varmaan hyvinkin tuttu teos. Muistatte varmaan, miten Ehrenreich kirjassaan kertoo kuinka hän yritti elää pienipalkkaisilla töillä Yhdysvalloissa. Ehrenreich joutuu useasti vaihtamaan työpaikkaa ja asuntoaan optimoidakseen kulujen ja menojen välisen suhteen kohdalleen. Hän kertoo kuinka työntekijöiden itsetuntoa ja aloitekykyä nakerretaan monin tavoin. Ihmetellessään omaa ja työtovereidensa ahdinkoa Ehrenreich esimerkiksi kertoo kuinka pienipalkkaisten alojen työpaikoilla on ”juttelun” kieltäviä sääntöjä, jotka vaikeuttavat epäkohtien käsittelyä työtovereiden kanssa tai muiden työntekijöiden värväämistä yhteisiin muutostoimiin esimerkiksi ammattiliittojen organisointikampanjan avulla. Ehrenreich kuvaa kuinka rajojen rikkojat saavat pieniä rangaistuksia, esimerkiksi heidän työaikojaan muutetaan yksipuoleisella päätöksellä tai jopa annetaan potkut. Työntekijät jotka eivät olleet työehtosopimuksien piirissä, voitiin irtisanoa Ehrenreichin mukaan ilman selitystä.

Myös SAK:n tutkimuksesta voi lukea osa-aikatyöntekijöiden kokemuksia siitä kuinka työtunnit eli ansiot vähenee, ellei ole valmis taipumaan työpaikan vaatimuksiin. Kautta työelämän historian tämän tyyppistä vallankäyttöä on ollut. Kuitenkin on selvää, että osa-aikatyöllä ja erityisesti nollatyösopimuksilla voidaan painaa työntekijä ruuvipenkkiin, jossa palkanmaksaja voi säädellä puristimen kireyttä kuuliaisuuden takaamiseksi ja työpaikan epäkohtien sietämiseksi. Yksittäisten työntekijöiden kohtalot ovat entistä tiukemmin heidän palkanmaksajiensa käsissä kun kaikkea voi säätää joustavasti ja yksipuoleisesti.

Kun Barbara Ehrenreich kirjoitti kirjansa ”Nälkapalkalla” 2000-luvun alussa, oli Yhdysvalloissa vähittäiskaupan järjestäytymisaste 4,7 prosenttia. Nyt USA:n vähittäiskaupan työntekijöistä liittoon kuuluu 4,4 prosenttia ja majoitus- ja ravitsemisalalla alle 3 prosenttia. Ruuvipenkki on käännetty kireäksi.

Antti Veirto

SAK:n tutkimus löytyy osoitteesta:
http://www.sak.fi/aineistot/tutkimukset/muut-tutkimukset/maaginen-sana-kasipari--tutkimus-vastentahtoisesta-osa-aikatyosta-2015-04-27