MUUTAMA SANA TALOUSKASVUSTA JA GLOBAALEISTA TULOEROISTA

Talouskasvun yleisimmin käytetty mittari on BKT eli bruttokansantuote. BKT perustuu arvonlisäykseen – BKT:n kasvu siis kertoo talouden tuotannon arvon noususta. Tämä kasvu voi olla sekä määrällistä että laadullista, siis tuotetaan sekä enemmän että parempia tuotteita tai palveluita. BKT on mittarina melko yksinkertainen eikä kerro esimerkiksi mitään tulonjaosta eli siitä, kuka suoranaisesti hyötyy talouskasvusta. BKT on kuitenkin suuntaa-antava mittari maiden elintasoille, ja sen avulla elintasoja ja maiden välisiä tulo- ja tuotantoeroja voidaan vertailla.

Globaalit tuloerot tuskin tulevat kenellekään yllätyksenä – rikkaat taloudet ovat valtavasti köyhiä talouksia rikkaampia. Vuonna 2011 OECD-maiden osuus maailmanlaajuisesta BKT:sta oli noin kaksi kolmasosaa vaikka näissä maissa asuu vain alle viidesosa koko maailman väestöstä. Loput neljä viidesosaa vastaavat kolmanneksesta globaalista BKT:sta.
Miksi rikkaat taloudet sitten ovat niin paljon köyhiä rikkaampia? Syitä on monia, mutta ilmiö on selvä: viimeisen 200 vuoden ajan tuloerot maiden välillä ovat kasvaneet valtaviksi. Ennen teollistumista erot olivat pienempiä — teollistuminen lienee kiihdyttänyt tuloerojen eriytymistä. Ennen kaikkea teollisessa kehityksessä jälkeen jääminen on johtanut myös talouskasvussa jälkeen jäämiseen.

Miten rikkaiden ja köyhien maiden välistä tulokuilua pystyisi pienentämään? Amerikkalaisen taloustieteilijän Robert Solow’n mukaan nimetyn kasvumallin keskeinen ajatus on se, että mitä enemmän pääomaa on, sitä vähemmän sen lisääminen lisää tuottavuutta. Idea on intuitiivinen: jos tehtaaseen, jossa on yksi kone, ostetaan toinen kone, suhteellinen tuotannon lisäys on huomattavasti suurempi kuin jos tuhannen koneen tehtaaseen ostetaan yksi kone lisää. Globaalien erojen kannalta tämän pitäisi johtaa tilanteeseen, jossa vähäisen pääoman maat eli köyhät maat kasvaisivat huomattavasti rikkaita maita nopeammin. Pääomainvestoinnit olisivat siis köyhissä maissa niin paljon tuottavampia, että mallin mukaan köyhät maat saavuttaisivat rikkaat maat.

Näin ei selvästikään ole käynyt. Pääomainvestoinnit saattavat olla pääomaköyhissä maissa tuottavampia, mutta maat eroavat kuitenkin myös muilla tavoilla huomattavasti. Pääoman lisäksi muun muassa koulutus, väestönkasvu ja erityisesti teknologinen kehitys vaikuttavat kasvuvauhtiin. Mikäli eroja muilla kuin pääoman tasolla ei olisi, köyhät taloudet olisivat saattaneet saavuttaa rikkaat maat nopeammin tai saavuttaisivat niitä paraikaa – kyse olisi kuitenkin hitaasta ilmiöstä. Talouskasvuun vaikuttaa niin moni tekijä, että kasvun ennustaminen pitkällä aikavälillä on vaikeaa. Nämä kasvuun vaikuttavat tekijät vaikuttavat samalla myös toisiinsa ja monimutkaistavat syy-seuraussuhteita ja kasvukehityksen kokonaiskuvaa. Tämän vuoksi ei myöskään ole olemassa yhtä ainoata vastausta siihen, miten köyhien maiden taloudet saataisiin kasvuun ja maiden väliset tulo- ja tuotantoerot kaventumaan.

Aino Kalmbach
korkeakouluharjoittelija