Jatkan siitä mihin viimeksi blogini lopetin. Pyrin
vakuuttamaan epäileviä siitä, että ilman ay-liikettä maailmassa olisi paljon
nykyistä enemmän eriarvoisuutta.
Kestävästä kehityksestä ja kestävästä taloudesta puhutaan
paljon. Kestävä talous tuli minua vastaan esimerkiksi hallituksen esityksessä
maakunnallisista kasvupalveluista. Siinä se oli mainittu useampaan otteeseen.
Se oli tosin mainittu ilman sen suurempaa sisällön määrittelyä.
Kestävään kehitykseen kuuluu ekologisesti kestävien
ratkaisujen lisäksi myös sosiaalisesti kestävät ratkaisut. Gro Harlem
Brundtlandin johtama komissio on huomauttanut, että paitsi hallitsematon
taloudellinen kasvu niin myös köyhyys pilaavat ympäristöä. Kaikki
ympäristöongelmat eivät liity vain taloudelliseen kasvuun tai talouden alaan,
vaan esimerkiksi vaikkapa koulutuksen puute voi näkyä ympäristöongelmina.
Kestävään kehitykseen siis kuuluu mitä suurimmissa määrin
hyvinvointielementti. Kestävä talous tuottaa sosiaalisesti kestävällä tavalla
hyvinvointia yhteiskuntaan. Sen eteen ammattiyhdistysliike onkin tehnyt töitä
vuosikymmeniä. Kuten alla olevasta kaaviosta käy ilmi, niin
järjestäytymisasteella näyttää olevan yhteys siihen kuinka tasa-arvoinen on
tulonjako yhteiskunnassa. Mitä alhaisempi maan gini-kerroin (eli tasaisempi
tulonjako), sitä todennäköisemmin on siellä myös korkea järjestäytymisaste.
Gini-kerroin luetaan kestävän kehityksen indikaattoreihin.
Ay-liikkeellä on tärkeä tehtävä huolehtia siitä, että meillä Suomessa ja
maailmalla pidetään kiinni kestävän kehityksen toteutumisesta tulonjaossa. Ja
kun hallituksen esityksiin kirjoitetaan kestävästä taloudesta tai kestävästä
kehityksestä, sen pitää sisältää ajatus työntekijöiden mahdollisuuksista
huolehtia asemastaan kollektiivisesti. Yksin ei kukaan kestä. Yksin ei mistään
tehdä kestävää.
Antti Veirto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti