Se onkin arvokas kysymys. Istuva hallitus on kirjannut omaan
toimintasuunnitelmaansa tavoitteeksi eriarvoistumisen pysäyttämisen. Se asetti
asiaa pohtimaan professori Juho Saaren johtaman työryhmän, jolta pitäisi tulla
konkreettisia ehdotuksia tavoitteen saavuttamiseksi. Keväällä 2018 sitten
kuullaan mitä olisi syytä tehdä.
Berkley yliopiston Professori Robert B. Reich pohtii kirjassaan
Saving Capitalism (2015) miten poliittinen valta on Yhdysvalloissa valunut
suuryritysten ja finanssimaailman rahaeliitille. Hän toteaa, että useat hänen
havaintonsa pätevät myös moneen muuhun läntisen maailman yhteiskuntaan. Hän
tuntuu vilpittömästi olevan huolissaan kapitalistisesta yhteiskunnasta, jota
ei kaatanut fasismi tai kommunismi, mutta joka uhkaa ajaa karille vapaiden
markkinoiden päättömyydessä. Kuten monissa maissa näkyy, niin ruoreihin on tarjoutumassa kirjava joukko populisteja.
Keskeinen havainto Reichin kirjassa on palkansaajien
neuvotteluvoiman hiipuminen. Yhdysvalloissa työntekijöiden järjestäytymisaste
on merkittävästi heikentynyt 1970-luvulta. Samanaikaisesti rikkaiden
rikastuminen on kiihtynyt ja tuloerot sekä eriarvoisuus yhteiskunnassa revenneet.
Palkat eivät kehity, paitsi ns. ”superjohtajilla”, uuden ajan raharuhtinailla.
Suomessa aikavälillä 1990-2014 rikkaimman yhden prosentin
käytettävissä olevat tulot kasvoivat kaksi kertaa nopeammin kuin keskimäärin
suomalaisilla. Suomessa ei toki vähäosaisimmalta väeltä maata ole lopullisesti kaivettu
jalkojen alta. Kuitenkin rikkaille on sallittu nouseminen uusiin korkeuksiin.
Kehitys mahdollistui 90-luvulla tehdyillä poliittisilla päätöksillä. Markkinoiden ja talouden kasvu sekä julkisen
sektorin vakauttaminen olivat tavoitteita, joiden saavuttamiseksi tietoisesti hyväksyttiin
kääntöpuolena eriarvoistumisen kasvaminen. Tuolloin valtiovarainministerinä
toiminut nykyinen presidenttimme kysyi 90-luvun lopulla jotain siihen tapaan,
että ”mitä se jonkun rikastuminen on toisilta pois?”.
Edellä mainitussa jutussaan Hesari kysyy mm. Sitran yliasiamies Mikko Kososelta ”miten varmistetaan, ettei varakas ja koulutettu eliitti omi valtaa?”. Kosonen vastaa, että ”eriarvoistuminen on isoin ongelma, mutta pitää saada yhteiskunta toimimaan alhaalta ylöspäin. Poliitikkojen pitää oikeasti tuntea muitakin ihmisiä kuin puolue-eliittiä.” Haluan ymmärtää, että Kosonen viittaa myös kansalaisjärjestöihin, jotka perinteisesti ovat olleet vuoropuhelun välittäjiä päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Aivan kuten Reich peräänkuuluttaa ammatillisen järjestäytymisen merkitystä poliittisen vallan tasapainottavana tekijänä.
Suomessa on myös voimia, jotka haluaisivat nitistää
järjestäytynyttä työvoimaa. Eräs kokoomuslainen kansanedustaja on ilmoittanut,
että hän haluaa vähentää ammattiyhdistysliikkeen vaikutusmahdollisuuksia. Siis
vähentää työntekijöiden valtaa ja mahdollisuuksia. Kansainvälisessä vertailussa
se tarkoittaa alempia palkkoja, rikkauksien kasautumista, julkisten menojen
leikkauksia ja siten kansankunnan hyvinvoinnin ripeää laskua. Järjestäytynyt
työvoima on tasapainottava voima vapaassa markkinataloudessa. Kun joltain
halutaan ottaa valtaa, niin varmaan se jollekin halutaan antaa. En osaa sanoa,
kenelle tuo edellä mainittu miljonäärikansanedustaja valtaa tarjoaisi vai
pitäisikö itsellään.
Antti Veirto
Tutkimuspäälikkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti