KAIKKI TÖIHIN – MUTTA MILLÄ KEINOILLA?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n työvoiman tarpeiden ennakointitutkimuksen mukaan tulevina vuosina oppilaitoksista valmistuvat nuoret eivät riitä täyttämään kaikkia avautuvia työpaikkoja. VATT:n mukaan edessä on keskimäärin 16 000 työntekijän vuosittainen vaje aina ensi vuosikymmen loppuun, vaikka valmistuneiden opiskelijoiden työllistymisprosentti arvioitaisiin erittäin ruusuisesti noin 90 prosenttiin.

Vaje ei sinänsä ole mikään yllätys. Siihen, miten se täytetään, on ainakin kahta koulukuntaa. Toinen, tällä hetkellä enemmän niskan päällä oleva koulukunta, painottaa erityisesti työttömien piiskaamista töihin ja työperäisen maahanmuuton kasvattamista: heikennetään työttömyysturvaa sekä poistetaan työperäisen maahanmuuton tarveharkinta ja byrokraattinen työehtojen ennakkovalvonta. Ajatuksena on, että kun työtön vain tarpeeksi yrittää ja tinkii omissa vaatimuksissaan, niin kyllä hän työllistyy.

Toinen koulukunta, johon yleensä lukeutuu myös suomalainen ay-liike, lähtee koulutus- ja tukinäkökulmasta. Sen sijaan, että piiska viuhuu ja työttömän pitäisi työskennellä elämiseen riittämättömällä palkalla, tulee työtöntä tukea esimerkiksi omaamisen ylläpidossa ja uudistamisessa, jolloin hänestä tulee myös tuottavampi työntekijä.

Emme halua jättää kymmeniä tuhansia ”rakennetyöttömyyteen” tuomittuja oman onnensa nojaan. Yleensä ajatellaan, että rakennetyöttömyys ei alene taloudellisten suhdanteiden paranemisen myötä, vaan vaatii muita toimia, kuten työvoimapoliittista koulutusta ja realistisia mahdollisuuksia siirtyä työn perässä uudelle paikkakunnalle. Ajatus, että rakennetyöttömyys saataisiin ratkaistua vain alentamalla palkkoja, on asioiden yksinkertaistamista. Yritys ei halua palkata edes alehintaan henkilöä, jonka osaaminen on täysin vanhentunutta tai olematonta, kuten esim. pitkäaikaistyöttömillä usein on.

Sen sijaan että työmarkkinoita heikennetään rakenteellisesti, pitää panostaa siihen, että aiemmin epäkurantista työvoimasta tulee jälleen kuranttia. Se voi aluksi hieman maksaa, mutta on pidemmän päälle järkevin ratkaisu. Näin Suomi menestyy työllä eikä halpatyöllä, mikä on tosiasiassa esimerkiksi Saksan ns. menetyksen taustalla. EU/ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman rekrytointiin tulisi olla mahdollisuus, kun tarve on todellinen ja työehdot on asiallisesti etukäteen valvotut.

Meillä on työvoimareserviä, josta ammentaa, jos pelaamme korttimme oikein. Sellaisen työvoiman, jolla ei oikeasti ole realistisia mahdollisuuksia työllistyä, piiskaaminen epätoivoiseen työnhakuun on lähinnä huono-osaisten kiusaamisesta. Julkisen vallan tulisi tukea työvoiman kysyntää suhdannekuopassa ja ”rakennetyöttömiä” siirtymään aidosti takaisin työmarkkinoille – erityisesti osaamisen uudistamisella ja kehittämisellä.

Mikko Laakkonen