HYLLYTTÄJÄSTÄ VERKKOKAUPAN OSAAJAKSI?

Suomessa on virallisen tilastoinnin mukaan noin 320 000 työtöntä. Luku pitää siis sisällään ne ihmiset, jotka ovat aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä, mutta eivät ole työllistyneet. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies kehottaa Suomen Kuvalehdessä (2/2015) laskemaan mukaan vielä nekin, jotka ovat käytännössä työttömiä, mutta tekevät henkensä pitimiksi jotain muuta kuin nostavat työttömyysturvaa, kuten hoitavat lapsiaan kotona.

Kun kaikki luvut ynnätään yhteen, saadaan ”laajaksi työttömyydeksi” 450 000 ihmistä. Se on käsittämätön määrä maassa, jossa on 5,4 miljoonaa ihmistä. Ei voi muuta kuin kysyä, että miten ihmeessä tilanne on päässyt näin surkeaksi?

Elämme taloudellisessa suhdannekuopassa. Suomessa on siis paljon sellaista suhdannetyöttömyyttä, jonka pitäisi teoriassa helpottua, kun talous lähtee taas nousuun. Käytäntö lienee toinen, sillä elinkeinot, kuten kaupan ala, ovat myös merkittävissä muutoksissa. Kun talous lähtee nousuun, ei tarvitakaan enää hyllyttäjiä, vaan verkkokaupan osaajia. Sama ilmiö näkyy muillakin toimialoilla. Suhdannetyöttömyys muuttuu pikku hiljaa rakennetyöttömyydeksi.

Rakennetyöttömyys on pirullinen ilmiö. Se on jengiä, joka ei työllisty automaattisesti edes noususuhdanteessa, koska heillä on esimerkiksi vääränlainen koulutus, väärää työkokemusta tai he asuvat väärässä paikassa. Mitä heille pitäisi tarjota, jotta työllistyminen olisi realistinen mahdollisuus? Koulutusta, koulutusta, koulutusta ja tukea kotipaikan vaihtoon työn perässä vaikkapa.

Työllisyys on kaiken A ja O. 90-luvun alun lama-Suomessa tehtiin se karmea virhe, että työttömyyden annettiin räjähtää käsiin. Valtavat määrät ihmisiä eivät ikinä päässeet takaisin työelämään, vaan jäivät vellovaksi massaksi, syrjäytyneeksi rakennetyöttömyydeksi, mistä maksamme laskua yhä. Samaa hölmöilyä harrastetaan tänä päivänä eräissä Etelä-Euroopan maissa, joissa talouskriisin nojalla harrastettu vyönkiristys on ajanut kokonaisen sukupolven kohti rakennetyöttömyyttä ja syrjäytymistä.

Mikko Laakkonen

Teksti on aikaisemmin julkaistu PAMplus-lehden numerossa 1/2015