HYLLYTTÄJÄSTÄ VERKKOKAUPAN OSAAJAKSI?

Suomessa on virallisen tilastoinnin mukaan noin 320 000 työtöntä. Luku pitää siis sisällään ne ihmiset, jotka ovat aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä, mutta eivät ole työllistyneet. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies kehottaa Suomen Kuvalehdessä (2/2015) laskemaan mukaan vielä nekin, jotka ovat käytännössä työttömiä, mutta tekevät henkensä pitimiksi jotain muuta kuin nostavat työttömyysturvaa, kuten hoitavat lapsiaan kotona.

Kun kaikki luvut ynnätään yhteen, saadaan ”laajaksi työttömyydeksi” 450 000 ihmistä. Se on käsittämätön määrä maassa, jossa on 5,4 miljoonaa ihmistä. Ei voi muuta kuin kysyä, että miten ihmeessä tilanne on päässyt näin surkeaksi?

Elämme taloudellisessa suhdannekuopassa. Suomessa on siis paljon sellaista suhdannetyöttömyyttä, jonka pitäisi teoriassa helpottua, kun talous lähtee taas nousuun. Käytäntö lienee toinen, sillä elinkeinot, kuten kaupan ala, ovat myös merkittävissä muutoksissa. Kun talous lähtee nousuun, ei tarvitakaan enää hyllyttäjiä, vaan verkkokaupan osaajia. Sama ilmiö näkyy muillakin toimialoilla. Suhdannetyöttömyys muuttuu pikku hiljaa rakennetyöttömyydeksi.

Rakennetyöttömyys on pirullinen ilmiö. Se on jengiä, joka ei työllisty automaattisesti edes noususuhdanteessa, koska heillä on esimerkiksi vääränlainen koulutus, väärää työkokemusta tai he asuvat väärässä paikassa. Mitä heille pitäisi tarjota, jotta työllistyminen olisi realistinen mahdollisuus? Koulutusta, koulutusta, koulutusta ja tukea kotipaikan vaihtoon työn perässä vaikkapa.

Työllisyys on kaiken A ja O. 90-luvun alun lama-Suomessa tehtiin se karmea virhe, että työttömyyden annettiin räjähtää käsiin. Valtavat määrät ihmisiä eivät ikinä päässeet takaisin työelämään, vaan jäivät vellovaksi massaksi, syrjäytyneeksi rakennetyöttömyydeksi, mistä maksamme laskua yhä. Samaa hölmöilyä harrastetaan tänä päivänä eräissä Etelä-Euroopan maissa, joissa talouskriisin nojalla harrastettu vyönkiristys on ajanut kokonaisen sukupolven kohti rakennetyöttömyyttä ja syrjäytymistä.

Mikko Laakkonen

Teksti on aikaisemmin julkaistu PAMplus-lehden numerossa 1/2015

HYLLYTTÄJÄSTÄ VERKKOKAUPAN OSAAJAKSI?

Suomessa on virallisen tilastoinnin mukaan noin 320 000 työtöntä. Luku pitää siis sisällään ne ihmiset, jotka ovat aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä, mutta eivät ole työllistyneet. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies kehottaa Suomen Kuvalehdessä (2/2015) laskemaan mukaan vielä nekin, jotka ovat käytännössä työttömiä, mutta tekevät henkensä pitimiksi jotain muuta kuin nostavat työttömyysturvaa, kuten hoitavat lapsiaan kotona.

Kun kaikki luvut ynnätään yhteen, saadaan ”laajaksi työttömyydeksi” 450 000 ihmistä. Se on käsittämätön määrä maassa, jossa on 5,4 miljoonaa ihmistä. Ei voi muuta kuin kysyä, että miten ihmeessä tilanne on päässyt näin surkeaksi?

Elämme taloudellisessa suhdannekuopassa. Suomessa on siis paljon sellaista suhdannetyöttömyyttä, jonka pitäisi teoriassa helpottua, kun talous lähtee taas nousuun. Käytäntö lienee toinen, sillä elinkeinot, kuten kaupan ala, ovat myös merkittävissä muutoksissa. Kun talous lähtee nousuun, ei tarvitakaan enää hyllyttäjiä, vaan verkkokaupan osaajia. Sama ilmiö näkyy muillakin toimialoilla. Suhdannetyöttömyys muuttuu pikku hiljaa rakennetyöttömyydeksi.

Rakennetyöttömyys on pirullinen ilmiö. Se on jengiä, joka ei työllisty automaattisesti edes noususuhdanteessa, koska heillä on esimerkiksi vääränlainen koulutus, väärää työkokemusta tai he asuvat väärässä paikassa. Mitä heille pitäisi tarjota, jotta työllistyminen olisi realistinen mahdollisuus? Koulutusta, koulutusta, koulutusta ja tukea kotipaikan vaihtoon työn perässä vaikkapa.

Työllisyys on kaiken A ja O. 90-luvun alun lama-Suomessa tehtiin se karmea virhe, että työttömyyden annettiin räjähtää käsiin. Valtavat määrät ihmisiä eivät ikinä päässeet takaisin työelämään, vaan jäivät vellovaksi massaksi, syrjäytyneeksi rakennetyöttömyydeksi, mistä maksamme laskua yhä. Samaa hölmöilyä harrastetaan tänä päivänä eräissä Etelä-Euroopan maissa, joissa talouskriisin nojalla harrastettu vyönkiristys on ajanut kokonaisen sukupolven kohti rakennetyöttömyyttä ja syrjäytymistä.

Mikko Laakkonen

Teksti on aikaisemmin julkaistu PAMplus-lehden numerossa 1/2015

SUOMEN TALOUDEN ONGELMISTA

Mistä puhutaan, kun puhutaan Suomen talouden ahdingosta? Puheissa vilisevät finanssikriisi, eurokriisi, rakennemuutos ja heikkenevä huoltosuhde. Itselleni ainakin kaipaan aina välillä kuvan selkeyttämistä siitä, mistä Suomen talouden ongelmat varsinaisesti tulevat. Talouden supistuminen ja sen jälkeinen kasvun hitaus on jatkunut Suomessa poikkeuksellisen pitkään sekä historiallisesti että kansainvälisesti vertaillen. Joidenkin tahojen mukaan talouskasvu tullee asettumaan pitkäksi aikaa alhaisemmalle tasolle kuin ennen.

Merkittävin syy Suomen taantumaan on viennin hiipuminen. Suomen vienti on supistunut taantuman aikana noin viidenneksen, mikä on todella huomattava määrä kansainvälisessä vertailussa. Finanssikriisin jälkeisen taantuman myötä myös muiden maiden taloustilanne on synkempi kuin aiemmin ja Suomi vientivetoisena maana kärsii tästä enemmän, sillä meillä ei ole riittävästi kysyntää kotimarkkinoilla ylläpitämään raskasta teollisuutta. Tilaukset ulkomaille ovat vähentyneet ja tämä heijastuu tuotantomääriin Suomessa ja sitä kautta valitettavasti myös työllisyyteen.

Mikä näistä ongelmista tekee rakenteellisia? Osa viennin ongelmista ei johdu pelkästään ulkomaisen taloustilanteen heikentymisestä. Viennin kehitykseen vaikuttaa myös se, että Suomen tuotanto on jossain määrin keskittynyt aloille, joiden kansainvälinen kysyntä on hiipunut. Vastaavasti globalisaation myötä markkinoille on tullut monia uusia toimijoita eli kilpailijamaita, joissa tuotantokustannukset ovat matalammat. Kilpailun kasvaminen vähentää kysyntää Suomesta. Olisiko Nokia ongelmissa, jos kilpailijoita ei olisi?

Mikä sitten on eurokriisi ja miten se eroaa finanssikriisistä? Finanssikriisillä tarkoitetaan vuonna 2007 Yhdysvalloissa alkanutta rahoitusmarkkinoiden häiriötilaa, joka levisi nopeasti ympäri maailman ja aiheutti laajan kansainvälisen taantuman. Suomeen kriisi rantautui varsinaisesti vuonna 2008. Eurokriisillä taas tarkoitetaan euroalueen velkakriisiä, joka oli jossain määrin seurausta Yhdysvalloissa alkaneelle kriisille ongelmien levitessä myös Eurooppaan. Kriisin keskiössä oli ongelmamaiden (Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja, Kypros) kyvyttömyys maksaa valtionvelkaansa tai pelastaa kaatumassa olleita pankkeja. Finanssikriisin voidaan katsoa loppuneen ja esimerkiksi Yhdysvaltojen talous on palannut kasvu-uralle, mutta euroalueen kriisi jatkuu.

Huoltosuhteen heikkeneminen taas tarkoittaa työikäisen väestön määrän vähenemisestä johtuvaa suurempaa verotaakkaa. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle sekä työllisyysasteen laskiessa muista syistä työvoimaan kuuluvan väestön määrä suhteessa sen ulkopuolelle jäävään pienenee. Tällöin myös verotulot pienevät ja samalla tulonsiirrot kasvavat.

Suomen tämänhetkisen taloustilanteen ongelmat ovat sekoitus kaikkia näitä ongelmia. Nämä asiat tietenkin vaikuttavat myös toinen toisiinsa, yleensä pahentaen toinen toistaan. Osa ongelmista on sisäisiä, ja niihin pitää Suomen sisäisellä talouspolitiikalla löytää ratkaisu. Osa ongelmista on riippuvainen ulkomaista. Ennen kuin maailmantalous lähtee uudestaan kunnolla käyntiin ja Suomen vienti käynnistyy uudelleen, talousnäkymät pysyvät heikkoina. Toivonpilkahduksiakin on jo: Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat joulukuussa 15 prosenttia vuodentakaisesta. Ehkä tässä on ensimmäinen merkki viennin käynnistymisestä.

Aino Kalmbach