OLITKO VAPPUMARSSILLA?

Itseltäni jäi vappumarssi tänä vuonna väliin. Selitykseksi vedän pakan pohjalta selityksistä alhaisimman: lapsikortin. Helsingin kantakaupungin pölyt ja pakokaasut olisivat olleet kuukauden ikäiselle tyttärelleni ehkä liikaa. Aatteellisen agitaation olen luonnollisesti aloittanut jo kotona.

Mielestäni on erittäin kiinnostavaa pohtia marssimisen luonnetta ja tarkoitusta 2010-luvulla. Olen antanut itseni ymmärtää, että marssijoiden määrä on ollut jo pidemmän aikaa hienoisessa laskussa. Historiallisesti vappumarssin voidaan ajatella kuvanneen työväenliikkeen vahvuutta. Liikkeen nykytilaa marssiminen kuvaa tänäkin päivänä, mutta ehkä hieman eri tavalla kuin aikaisemmin.

Muutama vuosi sitten tutkin gradussani erästä ammattiliittoa (joka ei ollut PAM) viimeisen 30 vuoden ajanjaksolla. Samassa ajanjaksossa suomalainen yhteiskunta on kokenut melkoisen rakennemuutoksen: talous on avautunut, hyvinvointivaltio on kaventunut ja kilpailukyky on noussut lähestulkoon kaikkea määrittäväksi käsitteeksi. Kaksi jälkimmäistä ilmiötä ovat selvästi olleet ay-liikkeen toiveiden vastaisia, talouden avaamiselle osaksi globaalikapitalismia näytettiin aikoinaan vihreää valoa, mutta enemmänkin käytännön pakosta kuin suurella innolla.

Voitaneen siis sanoa, että ay-liike on ollut kriittinen kilpailukyky-yhteiskuntakehitystä kohtaan. Probleema onkin kritiikin uskottavuus. Ay-liikkeen yhteiskuntapoliittiset saavutukset ovat kiistattomat. Sen institutionaalinen luonne on avannut ovet niihin pöytiin, jossa tärkeät päätökset tehdään. Monissa maissa, joissa ay-liike on pysynyt marginaalisempana, myös kyseiset ovet ovat pysyneet kiinni.

Strategia on siis ollut tehokas, mutta miten tästä eteenpäin? Ajan henki ei nimittäin ole työntekijäystävällinen, ja ay-liikkeen perinteinen institutionaalinen reitti on jatkuvasti yhä haastavampi. Samaan aikaan ollaan kuitenkin edelleen niin paljon osa ”hallitsevia rakenteita”, että se vie terää myös epäinstitutionaaliselta yhteiskuntakritiikiltä. Se on vähän kuin itseään kritisoisi.

Palataan vappumarssiin. Veikkaan, että tämä sama ristiriita institutionaalisen vallankäytön ja sen kritiikin välillä syö yleistä intoa osallistua esimerkiksi vappumarssille. Olisiko toisennäköinen työväenliike sitten parempi? Pitäisikö esimerkiksi ay-liikkeen olla jotenkin radikaalimpi, vaikka se faktisesti johtaisi heikompaa edunvalvontaan? Vai olisivatko pidemmän aikavälin tulokset paremmat, jos emme olisi niin naimisissa vallitsevien yhteiskuntarakenteiden kanssa?

Mene ja tiedä. Kuten kunnon blogistin kuuluukin, keskityn hurskasteluun, ja jätän vastausten antamisen toisille, kuten lukijoille. Sinänsä haaste on kyllä aiheellinen asettaa: Hyvä lukija, minkälainen tulevaisuuden ay-liikkeen pitää olla?

Mikko Laakkonen