KOULUTUSSOPIMUS - MITÄ HYVÄÄ, MITÄ HUONOA?

Hallituksen selvityshenkilöt saivat kauan odotetun esityksen koulutussopimus-mallista ulos viime viikon lopulla. Kommentoin esitystä tuoreeltaan ajatuksella "ei umpisurkea". Nyt ajattelin avata ajatuksiani hieman enemmän.

Esitys vastasi suurin piirtein odotuksia: palvelualojen näkökulmasta sillä on mahdollisuuksia edistää toimialojen osaamista niiden parissa, joiden työmarkkina-asema saattaa olla heikko (mm. koulupudokkaat, maahanmuuttajat, pitkäaikaistyöttömät).

Toisaalta se ei ratkaise niitä ongelmia, jotka jo ennestään olivat osa työssäoppimista tai laajennettua työssäoppimista.
Monet niistä nuorista, jotka eivät viihdy koulunpenkillä, haluaisivat ihan aidosti tehdä opintoja ensisijaisesti käytännön kautta. Mielestäni on varsin kohtuullista, että tällainen mahdollisuus pyrittäisiin antamaan mahdollisimman joustavasti ja opiskelijalähtöisesti.

"Kouluallergikot" päätyvät usein juuri palvelualoille. Jos siis vaihtoehtona on (pääasiallisesti työpaikoilla) koulutetut tai kokonaan kouluttamattomat palvelualojen työntekijät, on selvää, että ensimmäinen vaihtoehto on parempi. Tästä syystä koulutussopimus on jyvällä siinä, että opiskelijalle halutaan antaa mahdollisimman laaja repertuaari erilaisia tapoja opiskella lähtien hänen omista tarpeistaan.

Jos nämä tarpeet merkitsevät nykyistä laajempaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista, se on mielestäni hyväksyttävät asia.
Oleellista on tietenkin se, että opiskelija on työpaikalla oppimassa ammattiin (hyvässä ohjauksessa ja tutkinnon perusteita noudattaen), ei varsinaisena työvoimana korvaamassa ammattitaitoisia työntekijöitä.

Ja tästä päästäänkin ongelmiin, jotka liittyvät lähinnä opiskelijan rooliin työpaikalla ja hänelle mahdollisesti maksettaviin korvauksiin.

Koulutussopimuksen olisi tarkoitus olla ei-työsopimuspohjainen. Esityksessä kuitenkin annetaan mahdollisuus maksaa opiskelijalle jonkinlaista vapaaehtoista korvausta. Jää hieman epäselväksi, millä perusteella (tessin alittavaa) korvausta maksetaan? Ja entäs jos koulutussopimus-opiskelijoita on samalla työpaikalla kaksi. Onko mahdollista, että työantaja päättää mielivaltaisesti maksaa toiselle ja jättää toisen nuolemaan näppejään?

Ja kuten olen usein sanonut, kaikessa työssäoppimisessa osapuolten roolien ymmärtäminen on kaiken A ja O. Työnantajan on ymmärrettävä, että opiskelija ei ole työpaikalla ensisijaisesti töissä, vaan oppimassa. Hänelle pitää varmistaa tasokas ohjaus ja myös työpaikalla tapahtuvan opiskelun on perustuttava tutkinnon perusteisiin. Ainoastaan näin opiskelijasta tulee laajasti työmarkkinakelpoinen alansa ammattilainen.

Työpaikka ei kykene tähän ilman oppilaitoksen tukea. Opettajien pitää hyväksyä muutokset omassa työssään. Oppimisympäristönä on nyt työelämä. Opiskelijan puolestaan pitää ymmärtää, että hän on tekemässä tavoitteellista opiskelua.

Jos koulutussopimuksessa katsotaan opiskelijalähtöisesti tutkinnon osa kerrallaan opiskelijalla paras tapa suorittaa opintoja, on uusi malli ihan potentiaalinen korvaamaan nykyisen työssäoppimisen. Jos taas erityisesti työnantajat eivät ymmärrä rooliaan kokonaisuudessa - ja pyrkivät luomaan jonkinlaisen halpatyövoimakerroksen - voidaan koko koulutussopimus räjäyttää saman tien. Etukäteen kyse on luottamuksesta, josta työmarkkinoilla on ikävä kyllä tällä hetkellä pulaa.

Mikko Laakkonen

TYÖTTÖMYYDEN HOIDON UUSI PELIKIRJA

Aktiivisen työvoimapolitiikan aika on ilmeisesti Suomessa ohitse. Ainakin kun tarkastelee työvoimakoulutukseen osallistuneiden määrän kehittymistä suhteessa työttömyyden kasvuun. Siinä missä työttömyys nousee, on työvoimakoulutukseen osallistuvien joukko laskemassa. Kun historiaa katsoo vuodesta 1981 alkaen, niin selvää on, että työllisyyden hoidossa meillä on ainakin työvoimakoulutuksen suhteen aivan uusi ”pelikirja” käytössä. Siinä lukee isolla ”EI KOULUTETA KUIN KURITTAMALLA”.

Asia on huolestuttava kun samaan aikaan edelleen kuulee puhuttavan kohtaanto-ongelmista muutoinkin kuin maantieteellisesti ymmärrettynä. Meille vakuutetaan, että elämme jo jonkinlaista digitalisaation murrosvaihetta, rakennemuutosta jälleen kerran. Uusia ammatteja syntyy ja vanhoja kuolee. Selvää on, ettei työvoimakoulutusta olla ainakaan kovin mittavassa määrin valjastamassa työttömäksi päätyneen työvoiman täydennyskouluttamiseksi takaisin työelämään tässä murrosvaiheessa.

Antti Veirto

YLE:n uutinen työttömien ennätyksellisestä rankaisemisesta karensseilla: http://yle.fi/uutiset/valtio_rankaisi_ennatysmaaraa_tyottomia__syyna_tyotarjouksien_laiminlyonti/8691470

KOULUTUSOPTIMISTIN TILITYSTÄ

Hallituksen kehysriihi ei tuonut mukanaan mitään erityisen yllättävää. Koulutuspuolella samat pääpiirteittäin harmaat pilvet lepattavat päällämme. Optimistina yritän kuitenkin nähdä asioiden valoisan puolen.

Ei se tosin ihan helppoa ole. Kehysriihessä korkeakouluopiskelijoiden opintotuki heikkeni suurin piirtein odotetusti. Sen sijaan korkeakouluille hyviteltiin aiempia leikkauksia kohdistamalla 105 miljoonaa euroa mm. digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseksi ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantamiseksi. Tuttuja juttuja jo hallitusohjelmasta. Olisi kyllä kelvannut myös meille ammatilliseen koulutukseen.

Pisteet on sen sijaan annattava päätökselle poistaa itsenäisesti asuvien 18-19-vuotiaiden 2. asteen opiskelijoiden vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkko tulee luultavasti tavalla tai toisella harvenemaan, joten on todennäköistä, että tulevaisuudessa kasvava määrä nuoria opiskelee ammattiin kotipaikkansa ulkopuolella. Varsinkin heille päätös luopua vanhempien tulorajoista on hyvin tervetullut.

Muutoin ammatillisen koulutuksen reformit ynnä muut etenevät hallituksen ennalta määräämien askelmerkkien mukaan. Luvassa on paljon leikkauksia (hallituskauden aikana noin 250 miljoonaa euroa) ja hampaiden kiristelyä, mutta onneksi myös pieniä valon pilkahduksia.

Otetaan esimerkkinä vaikkapa käynnissä oleva ammatillisen tutkintorakenteen uudistus. Suomesta löytyy yli 370 erilaista ammatillista tutkintoa. Kaikella kunnioituksella kaikkia nahanvalmistajia ja kirjansitojia kohtaan, mutta alanne tutkintoja ei vuonna 2014 suoritettu ainuttakaan. Lienee siis fiksua tarkastella kriittisesti melkoisen pöhöttyneen tukintorakanteemme sisältöä - myös muiden kuin suosioltaan minimaalisten tutkintojen osalta. Yhdistetään toisilleen sukua olevia tutkintoja osaamisaloiksi yhden uuden tutkinnon sateenvarjon alle. Osaaminen ei katoa, mutta järjestelmästä saadaan selkeämpi ja dynaamisempi. Näillä näkymin muutoksia voi olla tulossa esim. kiinteistöpalvelu-, kaupan-, hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintoihin.

Hallituksen lempilapsi (tai ehkä tässä vaiheessa jo suvun musta lammas) koulutussopimus antaa sekin edelleen odottaa itseään. Toisin kuin monet muut, en ole jo valmiiksi poistanut varmistinta aseestani. Katsotaan nyt ensin mitä sieltä tulee - jos nyt joskus saisivat asiaan liittyvän selvityksen tehdyksi. Se on meinaan nyt jo kuukauden päivät myöhässä.

Hallituksen vähemmän salattu agenda on, että ammatillisten opintojen tulisi tapahtua laajemmin työpaikalla. Tavoitteena se onkin ihan ok. Tietenkin monen ehdon pitää täyttyä: kaikkien osapuolten (oppilaitos, työpaikka, opiskelija) roolien pitää olla selvät, normihenkilöstöä ei harjoittelijoilla saa korvata, ohjauksen laadun pitää olla hyvää, tutkinnon perusteita noudatetaan jne. Näistä ei parane luistaa, jos haluamme korkeatasoista ammattitaitoa suomalaisille työpaikoille. Erityisesti pitää panostaa työssäoppijan ohjaukseen, mikä voi olla arvaamaton haaste työnantajille.

Nämä eivät toki ole ainoita muutoksia ammatillisessa koulutuksessa. Kaikille PAMin lukuisille koulutusintoilijoille mainostan sen verran, että kirjoittelin melko kattavan koonnin kaikista reformeista uusimpaan PAMplus-lehteen (huhtikuun lehti s. 26-29), jonka pääset lukemaan PAMin verkkosivuilta toivottavasti pikapuoliin.

Vaikka hallituksen fistbumpit saavat myös allekirjoittaneen raivostumaan, yritän pitää yllä optimismiani. Mutta ei se tosiaankaan helppoa ole. Toivotan kaikille pamilaisille aurinkoista kevättä!

Mikko Laakkonen

PAMplus-lehdet: https://www.pam.fi/pamplus/lehtiarkisto.html

KAIKKI KUNNOSSA?

Kukapa meistä vanhemmista ei lapsistaan huolta kantaisi ja pohtisi heidän tulevaisuuttaan. Viimeaikoina on monesti tullut mieleen ollaanko meillä tilanteessa, jossa meidän lastemme mahdollisuudet pärjätä elämässään ovat rajatummat kuin vanhemmillaan. Kautta aikojen vanhemmat ovat toivoneet jälkeläisilleen vielä parempaa kuin itselleen.

Meitä X-sukupolven edustajia Suomessa yhdistävät kokemukset suuresta lamasta 90-luvun alussa. Osa koki sen oman tai läheisten työttömyyden kautta. Jos työttömyys ei omalle kohdalle osunut, niin ainakin se puhalsi jäätävänä iholla. Kuukausitasolla Suomessa oli pahimmillaan työvoimasta joka viides työttömänä, kuten Espanjassa juuri parhaillaan.

Toisaalta X-sukupolvi pääsi osalliseksi 80-luvun optimismista. Koulutuksen mahdollisuudet alkoivat realisoitua aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna aivan uudella tavalla. Ehtivimmät tarrasivat pysyvän työsuhteen syrjään kiinni ja ryhtyivät rakentamaan elämäänsä. Kunnes saapui lama. Lama toi työttömyyden lisäksi mukanaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvun. Leipäjonot konkretisoivat hyvin sen Damokleen miekan, joka suomalaisten ylle nousi 90-luvun laman seurauksena. Leipäjonot tulivat jäädäkseen 90-luvulla. Vain niiden pituudet vaihtelevat. Toiset meistä jonottavat leipää ja toiset lentokentän turvatarkastukseen lentääkseen rahoineen veroja karkuun.

Y-sukupolvea ei onneksi yhdistä työmarkkinoiden romahduksen kokemus. Toki poikkeuksellisen pitkä matalasuhdanne taloudessa ja työllisyyden heikentyminen ovat jo vuosia olleet riesana Suomessa. Teknologian käyttö ja sen läsnäolo elinympäristössä on Y-sukupolvelle yhdistävämpi kokemus kun heidän vanhemmilleen. Minä ostin ensimmäisen kännykän 1996 ja olin lähes kolmikymppinen. Nykyiset diginatiivit räpläävät kännyköitään ja tablettejaan vanhempiensa näkökulmasta turhankin tiiviisti. Vanhemmat aikaisempien vanhempien tapaan tietysti ennustavat, että räplääminen on ensisointujen tapailua nykynuorten arvojen ja työasenteiden lopullisessa rappioitumisessa.

Yhteiskuntapolitiikka-lehden (1/2016) artikkelissaan Pasi Pyöriä ja Satu Ojala Tampereen yliopistolta toteavat, että nuorten työn arvostus on vuosikymmenten varrella pitänyt pintansa. Pyöriä ja Ojala näkevät, että työmarkkinoilla on enemmän varmuutta ja pysyvyyttä kuin yhteiskunnallisesta keskustelusta voisi päätellä. Nuorten suhtautuminen työhön on vuosikymmenestä toiseen herättänyt huolestunutta päivittelyä. Aina on epäilty, että suoran selkärangan on korvannut nilviäisen lötköys. Valinnan mahdollisuuksien lisääntyminen ja yhteiskunnan vaurastuminen ovat herättäneet pelkoja, että työn merkitys vähenee ja siltä tilaa valtaavat yleinen mielen hapatus sekä turhasta valittaminen. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Eikä Pyöriä ja Ojala näe työn arvostuksen heikkenemistä lähitulevaisuudessa.

Meillä on Suomessa aivan mahtava nuoriso. Sen sijaan viime aikoina yhteiskunnallista keskustelua seuratessaan on joutunut toteamaan, että meissä aikuisissa tomppeleita on huolestuttavan paljon. Huolestuttavan paljon siinä mielessä, että aikuisten hölmöyden henki vie pian tilan nuorilta ja lapsilta imeä itseensä muutakin kuin pahansuopaisuutta ja sisäänpäin kääntyneisyyttä.

Samana vuonna kun ostin ensimmäisen kännykän, saattelin isäni viimeiselle matkalleen. Kiertokoulun käynyt ja puolivuosikymmentä nuoruudestaan sodalle uhrannut mies. Matkansa viime metreillä hänen suurin huolensa oli jälkipolvensa. ”Onhan kaikki nyt kunnossa?”, hän varmisteli sillä vuoteella, josta ei enää noussut. Kaikki oli kunnossa. Toivottavasti lapsemme voivat sanoa samoin meille.

Antti Veirto

PS. Ohessa kuva, joka kertoo miten 70-luvun alusta eteenpäin koulunsa aloittaneet ovat olleet koulutuksen suhteen eri asemassa kun aikaisemmat ikäluokat. Mahdollisuuksien ovet avautuivat aivan uudella tavalla. Naiset ovat sen hyödyntäneet miehiä paremmin.

VAIN TOIMIVALLA PERHEVAPAAJÄRJESTELMÄLLÄ EDISTETÄÄN NAISTEN TYÖMARKKINA-ASEMAA!

Perhevapaat – äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaa – ovat tärkeä osa tasa-arvopolitiikkaa. Perhevapaat ja niiden käyttö liittyvät tiiviisti yhteen sukupuolten tasa-arvon kanssa. PAM edustaa naisvaltaisia aloja ja on jo pitkään ajanut perhevapaiden jakautumista tasaisesti perheessä, jotta miehet pääsisivät osallistumaan vanhemmuuteen laajemmin. Perhevapaajärjestelmällä ja -etuuksilla on yritetty kannustaa miehiä osallistumaan enemmän lasten hoitoon. Järjestelmä ei ole toiminut toivotulla tavalla, jolloin naiset edelleen käyttävät pääosan perhevapaista.

Miksi pääasiassa naisten käyttämiä perhevapaita pidetään ongelmana tasa-arvopolitiikan kannalta?

Perhevapaajärjestelmämme perimmäisenä tarkoituksen on ollut antaa vanhemmille mahdollisuus hoitaa lastaan kotona ilman pelkoa perheen tulojen romahtamisesta. Sosiaaliturvalla on saatu turvattua tulot pienten lasten vanhemmille. Ajan saatossa on huomattu, että järjestelmä heikentää naisten ura- ja palkkakehitystä ja pahimmissa tapauksissa syrjäyttää naisia työelämästä.

Jos olet määräaikaisessa työsuhteessa, työnantaja ei välttämättä jatka työsuhdettasi raskauden aikana, jolloin jäät työttömäksi. Jos tällöin hoidat lastasi vähintään kolme vuotta kotona, niin työmarkkina-asemasi heikkenee: työnantajat saattavat katsoa että ammattitaitosi ja osaamisesi ovat sen verran heikentyneet, ettet ”kelpaa” työntekijäksi. Näin ollen työn löytämisessä ja työurapolun muodostamisessa on vaikeuksia.

Jos taas naisella on voimassa pysyvä työsuhde ennen lasten syntymistä, palaa nainen paljon nopeammin työelämään ja hänen työmarkkina-asemansa on parempi. Mutta on tapauksia, joissa naiset ovat jääneet pidemmälle hoitovapaalle vanhempainvapaan jälkeen, jolloin työnantaja on pitkän tauon jälkeen katsonut, että ammattitaito ja osaaminen ovat ruostuneet. Näin myös mahdollisuudet edetä uralla heikkenevät ainakin uran alkupäästä.

Lisäksi varsinkin naisvaltaisilla aloilla on nostettu esille, että perhevapaista aiheutuu työnantajille suuria kustannuksia. Tämän vuoksi on tärkeää, että perhevapaat jakautuisivat naisten ja miesten kesken tasaisemmin, jolloin perhevapaakustannukset eivät jäisi naisvaltaisten alojen työnantajien kannettaviksi. Tämän lisäksi pitkät hoitovapaat pienentävät naisten eläkkeitä.

Miksi naiset eivät tee töitä perhevapailla?

Yksi syy siihen, miksi naiset eivät tee perhevapaalla töitä on se, että meidän perhevapaajärjestelmämme on jäykkä. Ansiosidonnainen vanhempainpäiväraha turvaa perheiden taloutta vapaan aikana. Jos vanhempainvapaalla tehdään satunnaisesti töitä, maksetaan minimipäivärahaa vähimmäispäivärahan mukaisesti siitä huolimatta, kuinka paljon tai vähän työtä tekee. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos pamilainen tekee satunnaisesti töitä, niin vanhempainpäiväraha pienenee, jolloin työ ei ole kannattavaa. Tekemällä vähän työtä tarkoittaa siis palvelualoilla sitä, että menettää ison osan vanhempainpäivärahastaan. Jos on toisen työnantajan palveluksessa, pitäisi lisäksi huomioida, ettei riko kilpailukieltosääntöä.

Vanhempainvapaan jälkeen vanhemmilla on mahdollisuus hoitaa lastaan kotona siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Pienten lasten vanhemmilla on oikeus hoitovapaaseen siihen saakka kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Kuitenkin valtaosa vanhemmista palaa töihin aiemmin jos työsuhde on voimassa.

Yleensä tutkimukset ovat osoittaneet, että työttömät äidit jäävät kotiin hoitamaan lastaan vanhempainvapaan jälkeen, jolloin heille maksetaan kotihoidon tukea. Kotihoidon tuen hoitorahaa maksetaan kaikille siitä riippumatta onko töissä vai ei, kunhan lapsi on kotona hoidossa eikä kunnallisessa päivähoidossa. Sen sijaan kotihoidon tuen hoitolisä on tulosidonnainen ja kuntalisä mahdollisesti riippuen kunnasta. Jos kuntalisä maksetaan hoitolisän korotuksena, siitä tulee tulosidonnainen. Äidit, jotka jäävät kotiin hoitamaan lastaan, voivat tehdä satunnaisesti töitä ja samalla saada kotihoidon tuen osasta vain hoitorahaa.

Vaikka satunnainen työnteko on suotuisaa äitien työmarkkina-asemaa ajatellen, monien naisten työnteko perhevapaiden aikana saattaa jäädä unelmaksi. Valitettavasti esimerkiksi palvelualoilla palkat ovat niin matalat, että monet joutuvat elämään kädestä suuhun, jolloin eurollakin on merkitys perheen toimeentulon kannalta. Tästä syystä perhevapaajärjestelmä tarvitsee uudistusta, jolloin huomioidaan paremmin erilaiset työsuhteet ja työstä tehdään kannustavampaa. Samalla parannetaan naisten työmarkkina-asemaa ja hyvinvointia yhteiskunnassa.

Egëzona Kllokoqi