KANSA TUKEE MONIA TYÖNTEKIJÖIDEN TAVOITTEITA

Nyt on kuulkaas niin, että kansa on jälleen puhunut. Ja tavoilleen uskollisena enimmäkseen silkkaa asiaa. Monille työntekijöiden ajamille tavoitteille on Suomessa tukeva kannatus.

Suomalaisista 85 prosenttia on sitä mieltä, että erilaiset säännökset kuten esimerkiksi työehtosopimukset, turvaavat työntekijöiden asemaa työpaikoilla. Vahvinta usko on SDP:n kannattajien (97%) keskuudessa. Säännöksien työpaikalla luomaan turvaan uskotaan vahvasti myös kokoomuksen (74%) äänestäjien piirissä, vaikka usko siellä säännöksien merkitykseen onkin piirun verran koko kansan näkemyksiä laimeampaa.  

Suomalaisista 15-74-vuotiaista 55 prosenttia pitää oikeutettuna työntekijöiden työehtosopimusneuvotteluiden aikana tekemiä työtaistelutoimia. Eri puolueiden kannattajista vaikeinta niitä on hyväksyä kokoomuslaisten keskuudessa. Heistä 27 prosenttia pitää työtaistelutoimia oikeutettuna neuvotteluiden aikana. Kokoomuskannattajien piirissä lakoille tuossa tilanteessa on eniten ymmärtämystä nuorilla. Se johtunee siitä, että nuorista kokoomuksen kannattajista ovat monet työntekijäasemassa tai alemman toimihenkilön tehtävissä. Suurin poikkeama kansalaisten näkemyksistä on vasemmistoliiton kannattajat. Heistä 87 prosenttia pitää oikeutettuna työehtosopimusneuvotteluiden aikaisia työtaistelutoimenpiteitä. 

Suomalaisista peräti 87 prosenttia pitää tärkeänä, että työpaikoilla olisi valittuna luottamusmies. Eri puolueiden kannattajista tärkeimpänä sitä pitivät SDP:n (99%) ja Vasemmistoliiton (97%) kannattajat. Perussuomalaisten kannattajistakin luottamusmiesten valintaa työpaikoille piti tärkeänä 77 prosenttia. Voi sanoa, että eri puolueiden kannattajien keskuudessa työpaikkojen luottamusmiesten tärkeys ymmärretään syvällisesti. Yrittäjistäkin tätä mieltä oli 69 prosenttia.

Suomalaisista 76 prosenttia on sitä mieltä, että matalapalkka-alojen palkkoja pitäisi nostaa enemmän kuin muiden alojen palkkoja. Eri puolueiden kannattajista selvästi nihkeimmin ajatukseen suhtautuivat kokoomuksen kannattajat (57%). Toki heistäkin siis enemmistö näki matalapalkkojen muita nopeammalle kohentamiselle tarvetta. Kokoomuksen kannattajat poikkesivat selkeimmin koko kansan näkemyksestä.

Suomalaisista 67 prosenttia haluaisi kieltää muut kuin työntekijän tarpeista lähtevät nollatuntisopimukset. Ajatukselle lämpenee vähiten kokoomuksen kannattajat. Elämänvaiheen mukaan tarkasteltuna eniten kokoomuksen kannattajien näkemys näyttää saavan vastakaikua kotona vanhempien kanssa asuvien keskuudessa. Sen sijaan Vasemmistonliiton ja SDP:n kannattajien joukossa ollaan merkittävästi innostuneempia muista kuin työntekijöiden tarpeista lähtevien nollatuntisopimuksien kieltämiselle.

Osa-aikatyön teettämistä yrityksissä olisi suomalaisista 15-74-vuotiaista valmis rajoittamaan 59 prosenttia niin, että osa-aikaisia voisi olla vain jonkin tietty osuus henkilöstöstä. Kokoomuksen kannattajista ajatukseen myönteisesti suhtautuu 39 prosenttia, kun puolestaan SDP:n kannattajista heitä löytyy 76 prosenttia. Ammattiaseman mukaan ajatuksen hyväksyminen on vaikeinta yrittäjien (42%) sekä johtajien ja ylempien toimihenkilöiden keskuudessa (48%). 

Suomalaisista 75 prosenttia soisi, että työterveyspalvelut pitäisi olla käytettävissä kaikkina viikonpäivinä, kun kerran töitäkin huhkitaan arkena ja pyhänä. Tästä näyttäisi olevan eri puolueidenkin kannattajien suhteen kohtuullinen yhteisymmärrys. Ammattiaseman mukaan tarkasteltuna yrittäjät ovat asian suhteen muita epäileväisempiä, mutta heistäkin selvästi yli puolet (57%) hyväksyy ajatuksen.

Työterveyshuoltoon pitäisi selvän suomalaisten enemmistön (84%) mielestä kuulua sairaudenhoito. Tästä eri puolueiden kannattajien kesken näyttää olevan myös vahva yksimielisyys. Ehkä osa meistä erehtyy luulemaan tätä jo itsestään selvyydeksi. Valitettavasti yksityisillä palvelualoillakin löytyy työntekijöitä, joille työnantajalla tarjolla minkäänlaista työterveyshuollon palvelua. Ei vaikka laki siihen velvoittaisikin.

Ja tuodaan nyt sekin esille, että 80 prosenttia suomalaisista haluaa nähdä ammattiliitot neuvottelemassa työntekijöiden palkoista, joko kokonaisuudessaan tai paikallisesti sovittavien erien lisäksi tulevista yleiskorotuksista. Kansalaisilla on syvä ymmärrys siitä, että työmarkkinoita ei voi muuttaa viidakoksi, jossa jokainen yksin kamppailisi oikeuksistaan.

Antti Veirto

Tässä esitellyt tiedot kerättiin Kantar TNS Oy:n toimesta Gallup-kanavalla PAMin toimeksiannosta. Aineisto edustaa 15-74-vuotiasta väestöä. Tutkimusaineisto koostuu 1 069 haastattelusta. Aineisto kerättiin 8.-13.9.2017

MITEN REFORMI JALKAUTETAAN?

Ammatillinen koulutuksessa on käynyt täysi kuhina jo pidemmän aikaa. Reformi hyväksyttiin kesällä ja nyt on paukutettu asetustason säädöksiä urakalla. Asiat ovat edenneet melko tavalla kuten suunniteltiinkin. 

Sipilän hallituksen helmasynti on ollut lainsäädännön heikko valmistelu. Kiire on ollut liian kova ja päätä on lyöty esimerkiksi perustuslakiin.

Ammatillisen koulutuksen reformi on onneksi ollut poikkeus. Uudistus on ollut suuri, ja vaikka lopputulos ei ole optimaalinen (ei se ikinä ole), on valmistelu tehty melko hyvin ja johdonmukaisesti. Työelämä on ollut mukana, ja ainakin oman kokemukseni mukaan tullut kuulluksi. 

Kansa on halunnut demokraattisesti valitsemiensa edustajien kautta reformin. Me työmarkkinakentässä olemme pyrkineet ohjaamaan valmistelua parhaimpaan mahdolliseen suuntaan näissä rajoissa.

Oleellinen asia on nyt se, että reformi viedään käytäntöön mahdollisimman onnistuneesti. Työntekijöiden arjen näkökulmasta oleellinen kysymys on se, miten työpaikat muovautuvat oppimisympäristöksi, kun yhä useammin ammatillisia opintoja suoritetaan työelämässä. Saako oppija tukea koulutetulta työpaikkaohjaajalta? Miten opettaja osaa käyttää pedagogista osaamistaan työpaikkaympäristössä? Miten varmistetaan, että varsinaista henkilöstöä ei yhä useammin lähdetä korvaamaan työssäoppijoilla? Todellinen työ on vasta alussa.

PAM on muutaman liittokumppanin kanssa polkaisemassa käyntiin hanketta, jonka idea on keskittyä reformin käytännön vaikutusten jalkauttamiseen työpaikoille. Mukana on myös esimerkiksi palvelualojen yrityksiä. Tällä hetkellä jatko riippuu hankerahoituksesta, joka on vielä auki.

Jos käy niin, että EU:n hankerahat jäävät off-asentoon, emme silti aio jäädä tumput suoriksi. On aivan oleellista, että työpaikkojen luottamushenkilöt ovat tietoisia amisreformin vaikutuksista. Jos ei muuta, allekirjoittanut hyppää pendolinoon ja lähtee harrastamaan kotimaan matkailua. 

Keräämme jokaisessa maakunnassa yhteen liiton luottamusmiehet, koulutusaktiivit, aluetoimitsijat ja yleisesti kaikki aiheesta kiinnostuneet, ja käymme läpi, mitä tuleman pitää. Huipputärkeää on myös jatkovaiheiden tarkka raportointi. Vain siten voimme vuoden parin päästä arvioida, onko reformin vaikutusten siirtyminen käytäntöön onnistunut.

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

TULEVAISUUS EI OLE KUIN NYKYHETKI – MYÖSKÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ

Vihdoinkin eteeni päätyi tulevaisuuden ennuste joka pitää taatusti paikkansa. Kirjailija Jorge Luis Borges on todennut, että ”tiedämme vain yhden asian tulevaisuudesta tai pikemminkin tulevaisuuksista: se ei tule olemaan samanlainen kuin nykyhetki”. Tunnen suurta helpotusta. Voin aavistaa mitä on odotettavissa.

On selvä, että huomisen työelämä on erilainen kuin nykyinen työelämä. Onhan se muuttunut eilisestäkin. 1980-luvun alussa työssäkäyvistä 17 prosenttia käytti työssään tietotekniikkaa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin työssään tietotekniikkaa hyödynsi 91 prosenttia. Merkittävä muutos, joka ei välttämättä aina mielessä käy.

90-luvun alkupuolella tapasin sotaveteraanin, joka oli asettanut elämälleen yhden ison tavoitteen. Hän halusi kokea vuosituhannen vaihtumisen ja kurkistaa 2000-luvulle. Moni muukin sitä odotti. Kun vuosituhat vaihtui, niin ei tullut valtavia yllätyksiä. Jos odotti maailmanloppua tai tietoteknisen infrastruktuurin romahtamista (jos sellaisen odottajia oli) saattoi toki yllättyä. Muutokset ovat tasaisempia, harvemmin kertarysäyksiä. Katsomalla taaksepäin saattaa saada tietoa tulevasta.

Työelämän muutoskeskustelussa on ainakin aavistuksen verran tällä hetkellä hypeä. Se on osittain tarkoituksellistakin. Muutospuhe näet jo sinällään ohjaa muutossuuntia. Automatisaation ja robotiikan vaikutuksista ei asiantuntijoiden näkemyksissä suoranaista yksimielisyyttä ole. Ammattien katoamista kuvaavilla prosenttiluvuilla on saatu keskustelua aikaiseksi. Kuten monet muistavat, niin ETLA:n tutkijat Petri Rouvinen ja Mika Pajarinen ennustivat vuonna 2014, että Suomen työpaikoista 35,7 prosenttia olisi automatisoitavissa parinkymmenen vuoden sisällä. Eurooppalainen ajatushautomo Brugel on puolestaan ennustanut, että Suomessa on automatisoitavissa 51,13 prosenttia työpaikoista. Pidetään laskimet valmiina. 

Montako kadonnutta ammattia sinä pystyt nimeämään? Minä en näe työpaikkailmoituksia, joissa esimerkiksi etsittäisiin kaapparia tai valokuvansuurentajaa. 60-luvulla niitä etsittiin. 

Kansainvälisen asiantuntijatalon KPMG:n pääekonomisti Constance Hunter muistutti äskettäin Kauppalehdessä, että ”työtehtävät ovat olleet muutoksessa kautta historian”. Hän kehottaa katsomaan 150 vuotta taaksepäin. Hunterin mielestä nyt meneillään oleva murros ei ole yhtään sen erilaisempi kuin mitä tuon ajanjakson aikana on nähty. Hän toki uskoo, että puhtaasti rutiininomaiset työt katoavat 15 vuoden aikana. Niitä töitähän teknologia on hävittänyt tähänkin asti. Rutiinityöt määritellään aina uusiksi, odottamaan katoamistaan. 

Hunter huomauttaa, että teknologisessa muutoksessa isojen ja keskisuurten yritysten välillä on merkittäviä eroja. Samoin keskisuurten ja pienten. Teknologista murrosta tavataan tarkastella nimenomaan isojen, eturintaman yritysten kautta. Tuon linssin läpi katsominen saattaa vääristää kokonaiskuvaa. 

Itse uskon, että älykkäät teknologiat tulevat yhä enemmän osaksi fyysistä ympäristöämme. Niinhän on jo tapahtunut ja kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi autojen älykkyys on lisääntynyt ja kuljettajaa matkustajineen sekä muita tielläliikkujia pyritään suojaamaan yhä sofistikoituneemmilla laitteilla. Kohta autot ajavat kuulemma itsekseen. Selvää on, että kuten tähänkin asti, niin jatkossakin ihmiset tottuvat nopeasti yhä älykkäämpään teknologiaan ympärillään. Epäilemättä sama tulee tapahtumaan myös työpaikoilla.

Kuluvan vuoden huhtikuussa PAMin jäsenkyselyn työssäkäyvistä vastaajista joka neljäs uskoi, että jatkossa heidän työskentelyaloillaan töitä on nykyistä enemmän automatisoitu tai annettu robottien hoidettavaksi. Vain 14 prosenttia uskoi, että heidän oma tehtävänsä olisi jatkossa automatisoitavissa tai robotin hoidettavissa. Varastotyöntekijät ja apteekkien tekniset työntekijät uskoivat muita useimmin oman työnsä automatisoitumiseen. Kuten tiedetään, noissa ammattiryhmissä on jo nyt kokemuksia robottikeräilijöistä ja automatisaatiosta.  

Kyselyymme vastanneet ravintolatyöntekijät eivät puolestaan juurikaan robottien mahdollisuuksia korvaajinaan näe. Kuten Robotit töihin - raportissa todetaan, niin tarjoilijat ovat esimerkki ammattiryhmästä jossa työskennellään ja liikutaan tilassa, jossa on paljon ihmisiä ja esteitä. Tarjoilijalta vaaditaan usein myös kykyä viestiä ja tehdä manuaalisia ei-rutiinitehtäviä.  Olosuhteet tarjoilijan työssä ovat siis haasteelliset automatisaation hyödyntämiseksi. Ylipäätänsä tilannesidonnaista reagointia; suostuttelua, välittämistä ja tiedonhankkimista eli asiakkaiden tarpeiden tunnistamista edellyttävät palvelu- ja myyntityöt eivät taivu robottien tai automatisaation hoidettavaksi samalla tavalla kuten esimerkiksi kokoonpano- ja lajittelutyöt. 

Teknologia on toki vaikuttanut jo monin tavoin ravintola-alan ja ylipäätänsä palvelualojen työntekijöiden työelämään. Se on mahdollistanut työnantajille aikaisempaa joustavamman työvoiman käytön. Työvuoroja jaetaan tekstiviesteillä tai muita sähköisiä viestintäkanavia käyttäen. PAMin jäsenkyselyyn vastanneista työssäkäyvistä joka kolmas kertoo, että työnantaja edellyttää heiltä työajan ulkopuolella työhön liittyvän sähköisen viestinnän seuraamista, esimerkiksi työvuoroihin liittyen. Sehän tiedetään, että ylemmissä toimihenkilöryhmissä työhön liittyvät yhteydenotot työajan ulkopuolella ovat lisääntyneet vuosikymmenien varrella ammattiryhmistä eniten. Ylempien toimihenkilöiden työhön liittyvä autonomia ja erityisesti palkkaus, ovat monesti kannustavampia kuin monissa työntekijäryhmissä. Ylemmät toimihenkilöt saattavat ehkä tuntea, että työajan ulkopuolella tapahtuva viestiminen tulee jotenkin reilulla tavalla kompensoitua. 

PAMin jäsenkyselyn vastaajissa ne keneltä muita useammin edellytetään työhön liittyvän viestinnän seurantaa, olivat osa-aikatyöntekijöitä. Vaikka palkallisia tunteja työssä ei juuri olisikaan, niin mieli saattaa joutua työssä käymään ahkerastikin. Nämä työntekijät kokevat työnsä muita useammin henkisesti raskaaksi. He tuntevat myös muita useammin tyytymättömyyttä nykyiseen työhönsä ja taloudellisia huolia. Tekniikka on siis kaatanut myös pamilaisten duunarien elämässä työn ja vapaa-ajan välisiä raja-aitoja. Ja sitä ei palkalla kompensoida.

Pankkimies Björn Walhroos visioi äskettäin, että viiden vuoden sisällä on käytössä teknologia, jolla kaupan kassatyöntekijät voidaan korvata. Uutista kommentoi Keskon K-Supermarket-ketjun johtaja, joka uskoi olevan pitkä matka siihen, että edes puolet kassoista Suomessa olisi itsepalvelukassoja. Kaupan asioissa uskon enemmän kaupanmiestä, kun pankkimiestä.

Voisiko ylipäätänsä olla niin, että teknologisen kehityksen mahdollisuuksia tyypillisesti arvioidaan sitä herkemmin yläkanttiin mitä heikommin tunnetaan keskustelun kohteena olevan työn nyansseja? Erityisesti vuorovaikutukselliseen palvelutyöhön liittyy paljon kanssakäymisen yksityiskohtia, jota ei etäältä ja korkealta katsottuna tunnista merkitykselliseksi?     

Teknologiseen kehitykseen liittyy paljon toivoa ja toivottomuutta. Teknologiaa ei kuitenkaan voi syyllistää mahdollisesti työn vähentymistä seuraavasta eriarvoisuuden kasvusta. Teknologiaa ei voi syyttää siitä, että työnantajat sitä hyödyntäen pistävät työntekijät joustamaan yhä enemmän vaikkapa nollatuntisopimuksilla.

Politiikan pitää huolehtia teknologisen kehityksen suunnasta, kuten muutoinkin työelämän suunnasta. Politiikalla voidaan suosia kehitystä ja ideoita, jotka parantavat ihmisten työllistettävyyttä. Politiikalla voidaan valita, mennäänkö tulevaisuuteen yleisen edun näkökulmalla vai markkinoiden näkökulmalla. Ja sekin voidaan politiikalla valita, että mennäänkö sinne maltilla vaiko voltilla. Itse olen maltin kannalla.

Antti Veirto 

Tutkimuspäällikkö