TYÖTTÖMYYSTURVAN LEIKKAAMINEN PUDOTTI TRAPETSITAITEILIJAN!

Työttömyyden hoidossa keinot ovat monet. Isossa Britanniassa vuonna 1995 työvoimaviranomaisille annettiin oikeus mm. vaatia työttömältä ulkonäön tai tarvittaessa käyttäytymisen kohentamista työllistymisen edistämiseksi. Itse muistan kuinka samoihin aikoihin legendaarinen Lahden työvoimatoimiston johtaja Väinö Pässilä ehdotti paikallisessa lehdessä, että työttömien palveluista pitäisi periä asiakasmaksu. Seuraavana päivänä eräs työtön jätti neuvontaan viisi penniä.

Epäilemättä koko työttömyysturvan maksamisen historian Suomessa on käyty keskustelua työttömyysturvan etuustason ja etuuden keston vaikutuksista työttömyyden kestoon. Työttömyysturvaa onkin tasaisin väliajoin uudisteltu pyrkimyksenä tehdä siitä mahdollisimman tehokkaasti työllistymiseen ohjaavaa. Viimeisimmät työttömyysturvauudistukset tehtiin kuluvan vuoden alussa. Nyt alle kolmen vuoden työhistorialla on mahdollista saada aikaisemman 500 päivän sijasta 400 päivää ansiosidonnaista päivärahaa. Sanktioita myös tiukennettiin niin, että päivärahaa voidaan lyhentää 100 päivällä työttömän kieltäytyessä työllistymistä edistävästä palvelusta. Tasapainon löytämiseksi samanaikaisesti työssäoloehtoa lyhennettiin eli päivärahalle pääsyä siltä osin helpotettiin. Työttömille tuli myös 300 euron suojaosa, jonka voi ansaita kuukaudessa ilman sen vaikuttamista työttömyysturvaa vähentävästi.

PAMin keväisen jäsenkyselyn mukaan työssäkäyvistä jäsenistämme oli 22 prosenttia valmiita korkeintaan harkitsemaan työttömyysturvan leikkaamista, vaikka Suomen talous ajautuisi vakaviin ongelmiin. Kyselyyn vastanneista työttömistä sitä oli valmis korkeintaan harkitsemaan 9 prosenttia. Innostusta työttömyysturvan roplaamisen sallimiseen ei siis ole ja hyvä niin.

Työttömyysturvan tason ja keston säätelyn vaikutukset eivät ole yksiselitteisiä työttömyyden pituuteen. OECD:n mukaan työttömyysturvan korvaustason lasku laskee myös työttömyysastetta ainakin keskimääräisessä OECD-maassa. Toisaalta Johanna Alatalo ja Heikki Räisänen toteavat TEM-analyysissään (10/2009), että tutkimuksien perusteella korvaustason laskun sijaan etuuksien keston rajoittaminen nopeuttaisi työllistymistä ja pienentäisi työttömyyden kustannuksia. Alatalo ja Räisänen myös kertovat, että aktiivisen työvoimapolitiikan aktivointitoimilla työttömille aikaansaatu ”uhka” on havaintojen mukaan lyhentänyt työttömyyttä keskimäärin kolme viikkoa. Tosin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että pitkään työttöminä olleilla, työmarkkinatukea saavilla tällainen ”uhka” ei toimi (TEM 7/2009). Kun asiat ovat kyllin pahasti, niin uhkat menettävät merkityksensä.

Jos työttömyyspäivärahan keston rajaaminen lyhentää työttömyysjaksoja ja toisaalta tarveharkintaiselle työmarkkinatuelle putoaminen heikentää aktiivisen työvoimapolitiikan ”uhkan” vaikutuksia, niin eikös siinä ole jonkinlainen looginen pussinperä? Erityisesti korkean työttömyyden aikana päivärahan keston lyhentäminen kasvattaa riskiä päätyä työmarkkinatuelle ja nostaa samalla työttömän riskiä päätyä vyöhykkeelle jossa hän ei tunne uhkia, koska kaikki on jo menetetty.

Työttömyysturvan keskeinen dynaaminen merkitys on nimenomaan selvitä säällisellä tavalla välivaiheeksi tarkoitetusta työttömyydestä matkalla kohti uutta työtä. Suomessa sinun ei onneksi tarvitse työttömyyden myötä ”mäjähtää” suoralla pudotuksella kadunpintaan vaan turvaverkko pyrkii palauttamaan sinut takaisin työelämän trapetsille. Trapetsilla tasapainoillessa tosin kannattaa aina välillä vilkaista alas ja huolehtia, ettei kukaan keljuilija vedä sitä verkkoa alta.

Antti Veirto

RUOTSI OPETTAA (VIRHEIDEN KAUTTA)

Politiikkanörttinä en malta olla kommentoimatta hieman länsinaapurin viime sunnuntain valtiopäivävaaleja. Ruotsin vaaliteemat heijastunevat jollain tavalla Suomenkin ensi kevään eduskuntavaaleihin, joten ottakaamme opiksi parista asiasta.

Koulut olivat Ruotsin vaaleissa varsin kuuma puheenaihe. Opetusministerin pestiä pitänyt Liberaali Kansanpuolue lähti vaaleihin koulutuksen tärkeyttä korostaen. Ilmeisesti äänestävä kansa koki viestin lievästi ristiriitaiseksi maassa, jossa oppimistulokset ovat vanhan hallituksen aikana laskeneet kuin lehmän häntä ja yksityiset keinottelijat on päästetty koulumaailmaan takomaan voittoja valtion tukemana. Pahimmillaan tämä on johtanut koulujen konkursseihin, mikä taas on jättänyt oppilaita kirjaimellisesti ilman opetusta. Tätä ei Suomeen, kiitos vain! Ai niin, ja kansanpuolue oli pääministeripuolue kokoomuksen ohessa vaalin suurin häviäjä. Koulutuksen kanssa ei kannata pelleillä.

Ruotsidemokraatit hallitsi maahanmuuttokeskustelua ja otti suurvoiton. Ruotsin työperäinen maahanmuuttopolitiikka on Euroopan liberaaleinta. Kun työmarkkinoilla on jo valmiiksi tiukkaa, on mielestäni melko ymmärrettävää, että monet ihmiset kokevat laajan työperäisen maahanmuuton negatiivisena asiana. Turhautuminen tilanteeseen purkautui kannatuksena natsimenneisyyden omaavalle laitaoikeistopuolueelle. Tämä on suuri sääli, sillä järkevä, työmarkkinoiden realiteetit huomioonottava keskitie työperäisessä maahanmuutossa on se paras vaihtoehto – ei ääriliberaali tai rajat täysin sulkeva linja.

Päättäkäämme teksti positiivisesti. Nimittäin Ruotsin äänestysaktiivisuus: Wow, 83,3 %! Suomi pääsi eduskuntavaaleissa viimeksi yli 80 prosenttiin vuonna 1983. No, selitystä voi hakea siitäkin, että Ruotsissa äänestettiin samalla kertaa valtiopäivävaaleissa, maakäräjillä ja kuntavaaleissa. Ehkä Suomessakin voitaisiin yhdistää vaikkapa kunta- ja eduskuntavaalit? Sitten vielä presidentin virkakausi nelivuotiseksi ja samaan sykliin sekin!

Mikko Laakkonen

ONNELLISUUS – ROOPE ANKKA JA DOWNSHIFTAAMINEN

Pääsin äskettäin kuuntelemaan Turun tulevaisuudentutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietasen alustuksen Työn tulevaisuudesta. Hietasen perusviesti oli, että kiihtyvä muutos on menossa. Seuraavat 20 vuotta voivat muuttaa maailmaa enemmän kuin viimeiset 200 vuotta. Kukaan ei tuhat vuotta sitten osannut ennustaa, että ihmisellä on mitään nykyisen kaltaista teknologiaa. Roomalainen insinööri taisi antiikissa todeta, että hänen on vaikea kuvitella edistyksellisempää tekniikkaa kuin roomalaisilla maailman valtiailla oli silloin käytössään. Olisipa nähnyt minun Lumiani! Niin kauan kuin akku kestää (mikä ei ole pitkään), se on verraton vempele. Voittaa akveduktit mennen tullen ja selfienkin nappaan nopeammin kuin saan suuni mutrulle ja posket lommolle.

Hietasen mukaan olemme etenemässä entistä yksilöllisemmin räätälöityyn maailmaan. Pakkaukset tunnistavat käyttäjänsä ja jääkaappi seuraa ruokailutottumuksiamme sekä ruokien viimeisiä käyttöpäiviä. Huonekalut, vaatteet ja kotimme seuraavat terveyttämme ohjaten meitä terveellisiin elämäntapoihin. Kotona voit 3D-tulostimella printata tulemaan vaikkapa kypsentämistä vaille valmiin grillipihvin.

Hietanen muistuttaa, että kaikki uudet teknologiat ovat aluksi vähentäneet työvoiman tarvetta, mutta luoneet samalla uusia ja talouskasvua. Höyrykoneen keksimisen jälkeen alkoi aivan uudenlainen työllisyyden kasvun kehitysvaihe vaikka aluksi käsityöläisiä kismittikin.

Kun nykytilaa arvioidessaan Hietanen nostaa nykyisen työelämän trendeiksi leppoistamisen ja downshiftaamisen, havahdun tulevaisuuden haaveilusta hereille. Ai, tässä puhutaankin nyt keskiluokasta ja heidän valinnan mahdollisuuksistaan. Kaikille oman onnen tavoittelu työtä vähentämällä, leppoistamalla, ei ole varsinainen vaihtoehto. Se on eriarvoistuvassa Suomessa mahdollista niille, joilla on niin paljon, ettei lisäämällä muutosta huomaa. Downshiftaaminen on kuin Roope Ankka rahasäiliöllään. Sinne setelimereen on Roope Ankan hyvä hypätä ponnahduslaudaltaan. Siellä on leppoisaa uida rintaa ja selkää. Oletko sinä muuten miettinyt, miksi Aku Ankka otti Tupun, Hupun ja Lupun huollettavakseen eikä rahamies Roope? Minä vastaan, että Roope haluaa leppoistella rauhassa omassa rahameressään! Pitäköön Aku pojista huolta vaikka onkin Roopeen verrattuna varaton. Lopulta Aku onkin huomattavasti vastuullisempi kuin Roope.

Onnellisuus on tavoittelemisen arvoinen asia kaikille meille. Kaikilla pitäisi olla oikeus onneen. Se on vaatimus, joka on ajankohtainen. Viisaat sanovat, että onnellisuuden tavoittelu olisi jotenkin tälle ajalle ominaista. Onnellisuutta on kuitenkin tavoiteltu jo pitkään. Se on ollut ay-liikkeen tavoitelistalla yli sata vuotta. Jari Ehrnroot on tainnut kirjoittaa, että 1900-luvun alkupuolella ay-liike tarvitsi lisää jäseniä, johdattaakseen heidät hyvinvointiin ja onneen. Marjaliisa Hentilä kertoo kirjassaan Sovittelija suomalaisesta ay-vaikuttajasta Matti Paasivuoresta (1866–1937), joka puheissaan 1906–1907 käsitteli onnen saavuttamista. Silloin tulevaisuudesta löytyi tähtäimeen samat asiat kuin tänä päivänä.

Mikä on nykyaikaisen ay-liikkeen rooli palkansaajan onnen tavoittelussa? Monesti vapaan talouden utopioihin uskovien suusta nimitetään ay-liikettä lähinnä pahanilmanlinnuksi. Kuitenkin ay-liikkeen projektin tarve onneen auttamisessa on vahvempi kuin pitkään aikaan. Jo vuonna 2007, kun Suomessa meni kohtuullisen hyvin, peräti 53 prosenttia suomalaisista koki, että ”ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään” (EVAn arvopankki). Vuonna 2005 saman lähteen mukaan piti 84 prosenttia suomalaisista tärkeänä tai erittäin tärkeänä onnellisuuden osatekijänä turvattua perustoimeentuloa ja 75 prosenttia pysyvää ja varmaa työpaikkaa. Ne olivat suomalaisille tärkeämpiä kuin esimerkiksi uuden kokeminen tai mielenkiintoiset harrastukset. Ihmiset kaipaavat siis elämään varmuutta, jonka varaan palkansaajan ja hänen läheistensä onni on rakennettu.

Antti Veirto

OPPIVELVOLLISUUSIKÄ YLÖS, KÄYTÄNTÖÄ OPISKELUUN

Tiedätkö, kuinka moni suomalainen suorittaa hyväksytysti oppivelvollisuutensa? Vastaus on helppo muistaa: 99,9 prosenttia. Käytännössä oppivelvollisuutensa laiminlyövien määrä lasketaan vuosittain joissain kymmenissä nuorissa.

Oppivelvollisuuden suorittaminen on suomalaisilla selkärangassa. Tältä pohjalta on täysi syy olettaa, että myös vuoden pidempi oppivelvollisuus tulisi ylivoimaiselta enemmistöltä suoritettua varsin mallikkaasti, mikä taas tarkoittaa sitä, että kokonainen ikäluokka saisi alleen vähintään yhden vuoden ammattikoulu- tai lukio- (tai niihin valmistavia) opintoja. Tästä näkökulmasta oppivelvollisuusiän nosto on erinomaisen tervetullut uudistus.

No, nyt kun koko ikäluokka viimeistä myöden on saatettu peruskoulun jälkeisiin opintoihin, miten jengi saadaan pysymään siellä koko tutkinnon suorittamisen ajan – siis myös sen pakollisen ekan vuoden jälkeen? Oppivelvollisuusiän noston kriitikot ovat ihan oikeutetusti huomauttaneet, että vaikka noin 4 000 nuorta ei jatka ollenkaan peruskoulun jälkeisiin opintoihin, valtava ongelma ovat myös 2. asteen opintonsa keskeyttävien määrä, joita ainakin ammatillisella puolella on noin 10-15 % opiskelijoista.

Pointti on siinä, että tarvitsemme kahta asiaa: 1) että yksikään nuori ei jää tyhjän päälle peruskoulun jälkeen, mihin oppivelvollisuuden nostaminen vastaa tehokkaasti sekä 2) erityisesti ammatillista koulutusta, joka yhdistää koulussa istumisen ja käytännön työssä tapahtuvan opiskelun tavalla, joka motivoi myös niitä, jotka oppivat parhaiten nimenomaan käytännön kautta.

Ykköskohta on opetusministeri Kiurun ansiosta toteutumassa, ja kakkoskohtaa kehitetään monipuolisesti ammattiliittojen tuella koko ajan. Myös oppisopimuskoulutuksen tehokkaampi käyttö nuorten kouluttamiseen on ollut ay-liikkeen agendalla. Kaikissa tilanteissa on tärkeää muistaa nuoren oppijan reilu asema ja opetuksen laatu työpaikalla.

Itse asiassa oppivelvollisuuden soisi periaatteessa kattavan koko 2. asteen opinnot. Tämä lienee kuitenkin aikamoista utopiaa. Sen verran suuren sodan pelkkä yhden vuoden nostokin vaikuttaa saaneen aikaan.

Mikko Laakkonen

IRTISANOMISET HORJUTTAVAT MONIN TAVOIN

PAMin huhtikuisen jäsenkyselyn mukaan taloudellisten huolien määrä on lisääntynyt PAMin jäsenistössä kahdessa vuodessa 5 prosenttiyksikköä. Erityisesti lapsiperheitä talouden tilanne huolettaa. Lähes kolmannes pamilaisista, joilla on alaikäisiä lapsia, kokee melko suuria tai vakavia taloudellisia ongelmia. Kaikkiaan 77 prosenttia vastaajista kokee jonkin asteisia taloudellisia huolia.

PAMin jäsenkyselyyn vastanneista joka neljäs työskentelee yrityksissä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana irtisanoneet henkilöstään tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Heistä peräti 60 prosenttia kokee, että johdon suhtautuminen alaisiinsa on kehittynyt huonompaan suuntaan. Jos vastaajan työnantaja on irtisanonut tuotannollisista ja taloudellista syistä viimeisen vuoden aikana, kokee vastaaja muita useammin oman työskentelymotivaationsa ja työn mielekkyyden heikentyneen samalla aikajaksolla. Samalla heidän uskonsa yrityksen johdon arvostukseen henkilöstöä kohtaaan on merkittävästi heikompi kuin muilla vastaajilla. Irtisanomiset vaikuttavat niiltä välttyvien työntekijöiden tunnelmiin monin eri tavoin negatiivisesti.

Vastaajista peräti 36 prosenttia pelkäsi jäävänsä itse työttömäksi ja 69 prosenttia uskoi yleisen työllisyystilanteen Suomessa jatkavan heikentymistään. Huoli oman työpaikan säilyttämisestä on myös huomattavasti muita yleisempään tuotannollisista ja taloudellisista syistä tapahtuneita irtisanomisia todistamassa olleiden vastaajien keskuudessa.

Edellä esitetyt tiedot on saatu PAMin jäsenkyselystä joka toteutettiin huhtikuussa 2014. Kyselyyn vastasi 2 805 liiton jäsentä.

Antti Veirto